Muis­to­kir­joi­tus: Mar­tin­nie­mes­tä maa­il­mal­le ja maailmanmestariksi

Pai­nin maa­il­man­mes­ta­ri Eero Tapio kuo­li 17. jou­lu­kuu­ta 2022 Oulun yli­opis­tol­li­ses­sa sai­raa­las­sa 81-vuo­ti­aa­na. Hän oli syn­ty­nyt Muhok­sel­la 3. maa­lis­kuu­ta 1941.

Isän kaa­dut­tua toi­ses­sa maa­il­man­so­das­sa, Tapio muut­ti äitin­sä ja kak­si vuot­ta van­hem­man sis­kon­sa kans­sa Hau­ki­pu­taal­le, Mar­tin­nie­men Kur­tin­hau­dal­le vuon­na 1944. Äidin uuden avio­lii­ton myö­tä per­hee­seen syn­tyi vie­lä kak­si sis­koa. Tapio oppi lap­suu­des­saan kovaan työn­te­koon hei­nä­töis­sä ja muis­sa kodin arki­sis­sa aska­reis­sa, kuten tuo­hon aikaa oli tapa­na. Huk­ku­pui­den nos­ta­mi­nen lähei­ses­tä Kii­min­ki­joes­ta ja nii­den pilk­ko­mi­nen polt­to­puik­si oli nuo­rel­le pojal­le kovaa puu­haa. Se vaa­ti sin­nik­kyyt­tä ja kovaa luon­net­ta, mut­ta samal­la kart­tui­vat voi­mat. Kii­min­ki­jo­ki ja Perä­me­ri oli­vat Tapiol­le tär­kei­tä ele­ment­te­jä niin lap­suu­des­sa kuin myös aikuisiällä.

Pai­nin pariin Tapio astui 11-vuo­ti­aa­na kave­rei­den hou­kut­te­le­ma­na ja oli heti myy­ty lajil­le. Pai­ni oli 1950- ja 60-luvuil­la suo­sit­tu laji, jos­sa sekä har­ras­ta­jia että kil­pai­lu­ja riit­ti. Pik­ku hil­jaa menes­tys­tä alkoi kart­tua myös val­ta­kun­nan tasol­la ja ensim­mäi­sen Suo­men mes­ta­ruus­mi­ta­lin Tapio saa­vut­ti vuon­na 1963, kun kau­laan ripus­tet­tiin pronssimitali.

Menes­tyk­sen myö­tä kil­pai­lu­mat­kat ulot­tui­vat myös ulko­mail­le. Ensim­mäi­nen edus­tus­teh­tä­vä maa­jouk­ku­ees­sa oli vuon­na 1963 Poh­jois­mai­den mes­ta­ruus­kil­pai­lut ja heti oli kotiin tuo­mi­se­na mes­ta­ruus. Vuon­na 1964 Tapio saa­vut­ti ensim­mäi­sen Suo­men mes­ta­ruu­den ja hänet valit­tiin Tokion olym­pia­lai­siin sar­jaan 70kg. Tulok­se­na oli kuu­des sija, joka jät­ti sopi­vas­ti näl­kää. Seu­raa­va­na vuon­na tuli­kin sit­ten ensim­mäi­nen arvo­ki­sa­mi­ta­li, kun kau­laan ripus­tet­tiin MM-prons­si­mi­ta­li Tam­pe­reen kotikisoissa.

Kai­ken kaik­ki­aan Tapio saa­vut­ti 6 arvo­ki­sa­mi­ta­lia, jois­ta 4 MM- ja 2 EM-mita­lia. Vuo­des­ta 1967 tuli Tapion uran paras. Hän voit­ti maa­il­man­mes­ta­ruu­den Buka­res­tis­sa, valit­tiin Vuo­den urhei­li­jak­si Suo­mes­sa sekä valit­tiin Viik­ko­sa­no­mien äänes­tyk­ses­sä vuo­den 1967 toi­sek­si suo­si­tuim­mak­si suo­ma­lai­sek­si heti pre­si­dent­ti Kek­ko­sen jäl­keen. Toi­sen ker­ran Tapio sei­soi arvo­ki­so­jen kor­keim­mal­la korok­keel­la vuon­na 1969, kun kau­laan ripus­tet­tiin EM-kul­ta­mi­ta­li. Olym­pia­lai­sis­sa Tapio edus­ti Suo­mea Tokion lisäk­si Mexico Citys­sä vuon­na 1968 (sijoi­tus vii­des) ja Münc­he­nis­sä vuon­na 1972 (sijoi­tus yhdek­säs). Tapio toi­mi myös Suo­men pai­ni­maa­jouk­ku­een pää­val­men­ta­ja­na vuon­na 1970.

Aktii­vi­sen kil­pai­le­mi­sen tulok­se­na Tapion pal­kin­to­kaap­pi oli todel­la mit­ta­va ja se vei­kin tilaa asun­nos­ta yhden sei­nän ver­ran. Pal­kin­to­jen lisäk­si Tapio toi lukui­sil­ta ulko­maan­mat­koil­taan mat­ka­muis­to­ja. Kodin sei­niä koris­ti­vat­kin toi­nen tois­taan mie­len­kiin­toi­sem­mat esi­neet, joi­ta kat­sel­les­sa oli hyvä muis­tel­la men­nei­tä. Tun­nus­tuk­se­na menes­tyk­sek­kääs­tä urhei­lu-uras­taan Tapiol­le myön­net­tiin Suo­men urhei­lu- ja lii­kun­ta­kult­tuu­rin ansio­ris­ti vuon­na 1997, Pro Urhei­lu ‑pal­kin­to vuon­na 2003, urhei­li­jae­lä­ke vuon­na 2017 ja hänet valit­tiin Poh­jois-Poh­jan­maan Urhei­lun Kun­nia­gal­le­ri­aan vuon­na 2021.

Pai­niu­ran jäl­keen Tapio toi­mi ravin­to­lan vah­ti­mes­ta­ri­na ja het­ken aikaa Hau­ki­pu­taan kun­nan pal­ve­luk­ses­sa lii­kun­ta­kes­kus Jatu­lis­sa. Työ­uran pää­tyt­tyä Tapio viih­tyi merel­lä veneil­len ja Lapin laduil­la hiih­del­len. Lisäk­si tans­si­mi­nen oli lähel­lä sydän­tä. Nuo­ruus­vuo­si­na opit­tua tai­toa tuli­kin käy­tet­tyä niin Oulun lähia­lu­een tans­si­ra­vin­to­lois­sa kuin mat­koil­la­kin. Pai­nia Tapio seu­ra­si aktii­vi­ses­ti ja kävi­kin kat­so­mas­sa myös arvo­ki­so­ja mm. Mos­ko­van olym­pia­lai­set vuon­na 1980. Myös perin­tei­siä tal­viur­hei­lun hiih­to­la­je­ja ja kan­sain­vä­lis­tä jal­ka­pal­loa Tapio seu­ra­si tele­vi­sion välityksellä.

Kou­lun­käyn­ti ei luon­teel­taan vilk­kaal­le Tapiol­le ollut suu­ri kiin­nos­tuk­sen koh­de. Sik­si hän oli­kin tyy­ty­väi­nen kun tytär ja poi­ka panos­ti­vat opis­ke­luun ja ovat pär­jän­neet myös työ­elä­mäs­sä. Nel­jä las­ten­las­ta, hei­dän kas­va­mi­nen ja har­ras­tuk­set toi­vat iloa Tapion elä­ke­päi­viin. Sen lisäk­si oman asun­non piha­pii­ri ja joen ran­taan teh­dyt käve­ly­ret­ket toi­vat sisäl­töä Tapion elä­mään vii­mei­si­nä vuo­si­na. Vaa­ti­mat­to­mis­ta olois­ta maa­il­mal­le pon­nis­ta­neen Tapion elä­mää voi­kin pitää poik­keuk­sel­li­sen rik­kaa­na ja sii­hen hän oli itse­kin hyvin tyytyväinen.

Paa­vo Tapio

Kir­joit­ta­ja on Eero Tapion poika

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.