Helmikuun toinen tiistai vietettiin ystävän päivää. Minusta ystävyys on niin kallis asia, että siitä on syytä vielä jälkijättöisestikin muistuttaa. Nimensä mukaisesti päivän teemassa halutaa tuoda esille se, miten tärkeä ihminen on ihmiselle.
Historiallisesti ystävyys- ja rakkausasiat ovat omineet ainakin runoilijat, lauluntekijät ja kirjailijat omissa tuotannoissaan. Koskettavasti he pyrkivät vaikuttamaan ihmisen herkimpiin tunteisiin. Me tarvitsemme näitä tunteiden tulkkeja arkiseen elämäämme. Pakko tunnustaa, että omakin mieli välillä herkistyy sopivan esityksen tai hyvän kirjan äärellä.
Oma perhe ja läheiset poissulkien, yritän seuraavassa tunkeutua arkisten ihmissuhteiden viidakkoon ja vaikutukseen tässä elämän virrassa. Miten viihdymme työssä, mitä harrastamme ja miten yleensä suhtaudumme kanssaihmisiin.
On siis ihan ammattipiireissäkin todettu, että ystävillä ja kavereilla on sijansa tässä maallisessa taaperruksessa. Miten sitten näitä asioita itse kukin hoidamme, se jää nähtäväksi.
Jo pienenä lapsena meillä on leikkitoverimme, koulu- ja opiskeluaikaan koulutoverit ja työelämässä oma yhteisönsä. Myöhemmin uusia tuttuja on saattanut tulla urheilu- ja muista harrastuspiireistä. Eli kaiken kaikkiaan, sanotaanko niin, että tuttuja on tullut ja mennyt.
Vaikka tuttavuudet tulevat ja menevät, sellaisen ns. läheisen hyvän ystävän löytäminen saattaa olla kiven takana. Ja kun sellainen löytyy, ystävyys voi kestää vuosikymmenestä toiseen. Tällainen suhde on minusta kullan arvoinen asia.
Ehkäpä me suomalaiset olemme vähän sellaisia jörriköitä emmekä päästä toista ihmistä kovin herkästi iholle. Perhe ja läheiset ovat tietenkin eri asia.
Erityisesti sosiaali- ja mielenterveysalan ammattipiireissä korostetaan ystävän roolin tärkeyttä. Tulisi olla kaveri tai kaveriporukka, jossa voisi vääntää vitsiä, nauraa samoille asioille, vaihtaa kokemuksia, saada kannustusta ja tarvittaessa henkistä tukea ja apua. Tarvittaessa uskoutua ja puhua turvallisesti ja toisiinsa luottaen. Jollekin yhteydenpidoksi riittää silloin tällöin tapaaminen läheisen huoltoaseman baarissa. Toinen tarvitsee syvällisempää ajatuksien vaihtoa.
Tässäkään tarinassa ei voi sivuuttaa ikäihmisien kohtaamia haasteita. Me jokainen ikäännymme ja jos elonpäiviä riittää olemme jonain päivänä vanhuksia. Elämän tosiasia on, että silloin moni ihminen on yksinäisempi kuin koskaan taakseen jättäneessä elämässään.
Oma äitini, joka eli hyvin iäkkääksi, toi usein esille oman yksinäisyyden tunteensa ikävöimällä ennen häntä poismenneitä tyttökavereita. Olipa ihminen vanhus, vähän nuorempi tai lapsi, ystävällä tai ainakin kaverilla on sijansa elämän eri vaiheissa.
Ystävänpäivän teemaan voitaneen kytkeä myös huomaavaisuus ja kohteliaisuus ja naapuriapu. Sellaisellakin saattaa välillä olla tarvetta. Ainakin on kohteliasta silloin tällöin kysäistä, että “Mitä sinulle tänään kuuluu?”.
Ossi Hanhela