Veden ole­mus­ta, kan­sal­lis­mai­se­mia ja essei­tä – Kii­min­ki­läis­kir­jai­li­joi­den ilta oli menestys

Juu­ri­syy sii­hen, mik­si kii­min­ki­läi­nen Ismo Kar­hu kir­joit­ti tämän kir­jan, löy­tyy hänen lap­suu­des­taan. Sii­tä, että hänen lap­suus­ko­tin­sa oli kir­kas­ve­ti­sen jär­ven ran­nal­la, jon­ka kalo­jen elä­mää hän seu­ra­si kiin­nos­tu­nee­na. Kiin­nos­tuk­sen herät­ti myös lähei­nen rus­kea­ve­ti­sem­pi jär­vi sekä näi­den kah­den jär­ven välil­le met­sän­var­ti­jan kai­va­ma oja, jota saat­toi kul­kea veneel­lä ja jos­ta saat­toi kalas­taa. Vie­res­sä vir­ta­si myös pie­ni taimenjoki.

Jär­vien eri­koi­nen, kes­ki­näi­nen veden pin­nan kor­keu­den vaih­te­lu herät­ti nuo­ren Ismo Kar­hun kiin­nos­tuk­sen. Hän poh­ti ihmi­sen aikaan­saa­mia muu­tok­sia vesis­töi­hin sil­loin, kun joen yli teh­tiin tie ja kos­kea ruo­pat­tiin alta pois. Työ­elä­mä vei aiheen pariin ja har­ras­tuk­set­kin löy­tyi­vät luonnosta.

– Erään tal­ven sup­po­tul­va sai aikaan sen, että Kii­min­ki­jo­ki vir­ta­si mök­ki­ni ali. Kuun­te­lin veden lori­naa lat­tian alla ja tuli tun­ne, että haluan tut­kia vet­tä yhä tar­kem­min, Kar­hu kertoo.

Hän päät­ti kir­joit­taa kir­jan, jos­sa kul­jet­taa luki­jan­sa Vie­nan veden­ja­ka­jal­ta vesi­reit­te­jä pit­kin aina merel­le saak­ka. Mat­kal­la poh­di­taan veden ja ihmi­sen kes­ki­näis­tä suh­det­ta sekä veden ole­mus­ta. Teok­ses­sa Vauh­ko juma­lo­len­to Ismo Kar­hu tekee tut­ki­mus­mat­kaa Iijoen, Kii­min­ki­joen ja Oulu­joen jako­pis­teel­tä alkaen ja ker­too mat­kal­laan niin pai­kal­lis­ta kuin glo­baa­lia­kin tari­naa. Kir­jas­sa muun muas­sa Koi­te­li saa oman kap­pa­leen­sa samoin kuin sis­si­pääl­lik­kö Juho Vesai­nen. Myös Urho Kek­ko­nen on kir­jas­sa muka­na nuo­re­na ret­keil­li­jä­nä. Ran­ta­poh­jan alu­een pai­kat vilah­te­le­vat teks­tis­sä ja tie­to­kir­jal­li­nen seik­kai­lu on valmis.

Kir­jai­li­ja kan­taa huol­ta tule­vis­ta vuo­si­kym­me­nis­tä ja ‑sadois­ta. Hän näkee ilmas­ton­muu­tok­set uhkat, mut­ta uskoo, että ihmis­kun­ta sel­vi­ää vai­keis­ta ajois­ta ja pys­tyy muut­ta­maan maa­il­man­ku­vaan­sa haas­tei­den edessä.

Kii­min­gin Ala­ky­läl­lä asu­va Yrjö Rau­tio tun­ne­taan pit­kän lin­jan toi­mit­ta­ja­na. Hänen tie­to­kir­jan­sa “Olem­me valon lap­sia” on vali­koi­ma Kale­van essei­tä kah­dek­san vii­me vuo­den ajal­ta. Rau­tio ker­too, että kir­ja on ryh­mi­tel­ty tee­moit­tain. Tee­moi­na ovat muun muas­sa Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan , Kan­sain­vä­li­nen poli­tiik­ka sekä Rasis­mi, kan­san­kiih­ko ja oikeistopopulisimi.

Laa­jin, ja Rau­tion mie­les­tä ehkä tär­kein aihea­lue on Ihmi­se­nä ole­mi­nen, jon­ka syvin ole­mus on sii­nä, että ihmi­nen on aina vas­tuus­sa omis­ta teoistaan.

Onpa kir­jas­sa myös kevyem­pi­kin osio, jos­sa poh­di­taan vaik­ka­pa suo­ma­lais­ten vuo­si­kym­men­ten takais­ta intoa sanoit­taa uudel­leen herk­kiä iskel­miä vähem­män her­kil­lä sanoilla.

Kir­jal­li­suusil­lan ylei­sö halusi kuul­la Rau­tiol­ta, miten hänen esseen­sä syn­ty­vät ja miten aiheet löy­ty­vät. Rau­tio ker­toi, että aihei­den löy­ty­mi­ses­sä ei ole ongel­mia, nii­tä tulee mie­leen kai­ken aikaa, ja nii­tä hän kir­joit­taa ylös vih­koon­sa. Hänen mukaan­sa Venä­jän hyök­käys­so­ta on kui­ten­kin aiheut­ta­nut se, että se tah­too olla ainoa asia, mihin liit­ty­viä aihei­ta tulee mie­leen. Onnek­si vih­ko on pul­lol­laan aiheita.

Olem­me valon lap­sia antaa ajat­te­le­mis­ta luki­jal­leen, se ei jätä kyl­mäk­si, eikä tun­teet­to­mak­si. Ehkä­pä näi­den essei­den pariin voi pala­ta yhä uudel­leen, sil­lä ne eivät van­he­ne vuo­sien myö­tä. Rau­tion kir­ja on kuvi­tet­tu Kale­van graa­fi­koi­den upeil­la aihekuvilla.

Vas­ta jokin aika sit­ten kii­min­ki­läis­ty­nyt Oulun yli­opis­ton his­to­rian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Jou­ko Vah­to­la on kir­joit­ta­nut kat­ta­van esit­te­lyn Suo­men 27 viral­li­ses­ta kan­sal­lis­mai­se­mas­ta Oulun yli­opis­ton eme­ri­tus­reh­to­ri Lau­ri Lajusen kuvit­ta­maan teokseen.

Laju­nen on kuvi­tus­ta teh­des­sään vie­rail­lut kan­sal­lis­mai­se­mis­sa Tenol­ta ja Uts­joel­ta aina merel­li­seen Hel­sin­kiin saak­ka. Upeat kuvat kul­jet­ta­vat luki­jaa läpi tun­tu­rei­den, Ete­lä-poh­jan­maan lakeuk­sien ja Poh­jois-Kar­ja­lan vaa­ra­ky­lien sekä Tam­mer­kos­ken teh­das­mil­jöön ja Poh­jan ruuk­kien. Van­hat lin­nat ja kir­kot ker­to­vat Suo­men historiaa.

Jou­ko Vah­to­lan teks­tit imai­se­vat muka­naan kan­sal­lis­mai­se­mien tari­noi­hin ja Fin­na-pal­ve­lun kuvat vuo­si­kym­men­ten takaa anta­vat ver­tai­lu­poh­jaa Lajusen vii­me vuo­sien aika­na otta­mil­le kuvil­le. Kir­ja vas­taa kysy­myk­siin, mil­lai­sia ovat suo­ma­lai­sil­le rak­kaat mai­se­mat, ja miten his­to­rian tapah­tu­mat ovat nii­tä muo­van­neet. Teok­ses­ta jokai­nen luki­ja löy­tää oman mielenmaisemansa.

Vah­to­lan ja Lajusen teos Suo­men kan­sal­lis­mai­se­mat on ensim­mäi­nen kai­kis­ta kan­sal­lis­mai­se­mis­ta laa­dit­tu koko­nais­esi­tys tuo­rein värikuvin.

Kaik­ki Kii­min­gin kir­jal­li­suusil­las­sa esi­tel­lyt teok­set ovat Väy­lä­kir­jo­jen kustantamia.