Paas­to­kuu­lu­mi­sia

Joku kysyi, että kuin­kas se tele­vi­sio­ton tam­mi­kuu sujuu. Ker­roin tele­vi­sio­paas­tos­ta täl­lä pai­kal­la tam­mi­kuun alus­sa. Kii­tos hyvin, ja sil­lä on ollut vai­ku­tus­ta moneen asiaan.

Aloi­te­taan­pa vaik­ka nuk­ku­mi­ses­ta. Nuk­ku­maan­me­noai­ka on var­hen­tu­nut. Olen aamun virk­ku, mut­ta kun tele­vi­sio on kiin­ni, niin vuo­tee­seen voi hiip­pail­la eten­kin näin pimeä­nä vuo­den­ai­ka­na jo ilta­kah­dek­san jäl­keen. Kir­joi­tan tätä teks­tiä kes­ki­viik­ko­aa­mu­na kuu­den jäl­keen hyvien yöunien jälkeen.

Jat­ke­taan luke­mi­sel­la. Jo lap­se­na alka­nut har­ras­tus on vah­vis­tu­nut vii­me viik­koi­na. Aloi­tin jou­lu­lah­ja­kir­joil­la: Anto­ny Bee­vor, Venä­jän val­lan­ku­mous ja sisäl­lis­so­ta, 619 sivua ja Keir Giles, Venä­jän sota kaik­kia vas­taan – ja mitä se sinul­le mer­kit­see, 414 sivua. Noi­den kovas­ti asi­aa sisäl­tä­vien kir­jo­jen jäl­keen oli aika lukea esi­mer­kik­si Joni Skif­tes­vi­kin vii­mei­sin teos Best­sel­ler jou­luk­si — elä­män­ku­via ja arvoi­tuk­sia. Nyt minul­la on menos­sa dek­ka­ri­kausi: Mic­hael Con­ne­lyn sekä aika vas­ta edes­men­neen Jark­ko Sipi­län Taka­mä­ki-romaa­nit mais­tu­vat. Sipi­län teok­sis­sa olen vieh­ty­nyt nii­den suo­ra­vii­vai­suu­teen. Tari­nat kes­kit­ty­vät ker­to­maan polii­si­työs­tä ilman, että niis­sä muo­dik­kaas­ti ruo­dit­tai­siin syväs­ti tut­ki­joi­den sielunelämää.

Kun tele­vi­sio on kiin­ni, aikaa on löy­ty­nyt luke­mi­sen lisäk­si muul­le­kin. Sel­lais­ta on esi­mer­kik­si ruu­an­lait­to. Olem­me innos­tu­neet kok­kai­le­maan koto­na uusia ruo­ka­la­je­ja. Sanoi­sin että kas­vi­sa­te­riois­ta­kin saa kyl­lä mauk­kai­ta ja täyttäviä.

Tele­vi­sio­ton­ta tam­mi­kuu­ta on jäl­jel­lä vie­lä kol­man­nes. Aika pian pitäi­si poh­tia, miten sen too­san kans­sa toi­mi­taan jat­kos­sa. Kiin­ni vai auki? Ja jos auki, niin min­kä verran.