Haukiputaalla on ollut monta aktiivista ja pitkän ajan toiminutta sielunpaimenta, kuten kappalainen Eric Frosterus 1700-luvulla, Julius Kranck 1800-luvulla ja V.A. Virkkula 1900-luvun alussa. Heidän joukkoon voi asettaa myös edesmenneen Timo Holman (1932–2022).
Timo Holman toimintaa Haukipudas-seuran edeltäjäyhdistyksessä on myös tarpeellista tuoda esiin. Timo Holman isä Lauri Holma oli Haukipudas-seuran edeltäjäyhdistyksen perustajia vuonna 1951. Timo Holma tuli vuonna 1960 Haukiputaan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajaksi ja toimi siinä tehtävässä vuoteen 1986 saakka. Tosin hän oli 1966–1974 kirkkoherrana Toholammella.
Timo Holma ja sisustusarkkitehti Liisa Paavola muodostivat yhdessä Haukiputaan kotiseututyön voimakaksikon, joka sai paljon aikaan. Kotiseutuyhdistyksen hyväksi monella tapaa toimineita henkilöitä oli muitakin, kuten Oiva Kurkela, Liisa Paavolan aviomies, myöhemmin verohallituksen ylijohtaja Paavo Paavola ja kunnallispoliitikko Lauri Ukkola.
Timo Holma teki monta hyvää aloitetta. Niistä ensimmäinen oli Helsingin yliopiston Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan kotiseuturetken järjestäminen Haukiputaalle 1961. Retken aikana ylioppilaat keräsivät vanhoja esineitä, mikä johti Haukiputaan kotiseutumuseon perustamiseen. Se sai paikakseen seurakunnan maa-alueella sijaitsevan vanhan viljamakasiinin.
Retken tuloksista koottiin kaksi ensimmäistä osaa Kotiseutuyhdistyksen julkaisuiksi vuosina 1961 ja 1966. Timo Holman artikkeli koski Haukiputaalla toiminutta ja alueen historiaa tutkinutta pappia Johan Wilhelm Murmania. Matkakuvauksessa ”Pohjan perillä” Murman mm. kertoi, että Rauman luostari oli omistanut niityn ja kalaveden Kellon Takkurannalla. Tämä tieto herätti spekulaatioita, joita on jatkunut tähän päivään asti. Holma itsekin käsitteli samaa aihetta Kaltio-lehdessä vuonna (1964 n:o 2) .Haukipudas-seuran 50-vuotisjulkaisuun (Päristin v. 2001) Holma kirjoitti artikkelin viljamakasiinien alkuhistoriasta.
1960–70 ‑luvuilla puoluepoliittisen tilanteen takia mainittu kotiseututyön voimakaksikko toimi Haukiputaalla matalalla profiililla välttäen tuomasta itseään esiin. Kiivaan puoluepolitikoinnin aikana mm. kotiseutumuseota esitettiin siirrettäväksi, ja johtokunta pelkäsi yhdistyksen joutuvan vieraisiin käsiin.
Haukiputaan kirkon sähköistämistöiden yhteydessä vuonna 1961 Timo Holmalle tuli mahdollisuus käydä katsomassa kirkon lattian alla olevia hautoja. Myöhemmin hautoja on tutkittu arkeologien toimesta ja tutkimusten tuloksia on julkaistu. Holma pääsi myös kirkon ullakolla näkemään vanhaan kirkkoon kuuluneita lautoja, jotka oli siirretty ruodelaudoiksi uuteen kirkkoon vuonna 1762. Noissa laudoissa oli osia Christian Wilbrandtin maalauksista.
Holmalle läheisiä ja mieluisia aiheita olivat kirkkomaalari Mikael Toppelius ja Haukiputaan kirkot, joista hän kirjoitti lehtartikkeleissa sekä Haukipudas-kirjassa (1986). Hän kirjoitti myös kappalaisen Eric Frosteruksen laatimasta katekismuksesta, kun sen julkaisemista oli kulunut 300 vuotta. Aiheet ovat merkittäviä koko Suomen kirkkohistoriassa.
Timo Holma oli asiantuntijana, kun professori Reino Mähönen teki väitöskirjaa kirkkomaalari Mikael Toppeliuksesta ja etenkin Jouko Vahtolan laatiessa Haukiputaan seurakunnan historiaa (1980) ja sitä ennen laadittaessa Suur-Iin historiaa.
Holman toimiaikana perustettiin kolme seurakuntakotia: Kirkon viereen vanhan kanttorilan paikalle 1960-luvulla rakennettiin arkkitehti Risto Harjun suunnittelema harmaa ja matala seurakuntakoti, joka ei ulkonäössä saanut Holman mielestä kilpailla maankuulun kirkon kanssa. Se on myöhemmin purettu uuden seurakuntakeskuksen valmistuttua. Kelloon tehtiin seurakuntakoti Kellon Osuuskaupan vanhoihin tiloihin ja kolmas Martinniemeen 1980-luvulla.
Uuden seurakuntakeskuksen arkkitehtuurikilpailun voitti tamperelainen aviopari Minna ja Ilmari Lahdelma. Timo Holma halusi sijoittaa seurakuntakeskuksen lähelle kirkkoa niin, ettei se kilpaile yli 200 vuotta sitten rakennetun kirkon kanssa. Jälkeenpäin Holma kertoi ainakin minulle, että kaikki Haukiputaan kirkolliset rakennukset ovat oman aikansa maan parhaiden mestareiden suunnittelemia.
Haukiputaan historia oli Timo Holmalle mieluinen keskustelun aihe minun kanssani ehkä siksi, että tulin hänen jälkeensä kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajaksi. Hän esitteli usein ideoitaan ja runsaita tietojaan hoksauttamalla yhdistystä mm. vuonna 1988 paavin bullasta, jossa Kellon anneksi mainitaan ensimmäisen kerran. Hän ehdotti, että sitä pitäisi juhlia. Näin lähti liikkeelle kirkon 500-vuotisjuhla ja myös kellolaisten patsashanke (Ari Kochin Meren merkit, 1989). Se tosin muuttui maannousun muistomerkiksi, kun ei oltu varmoja kirkon sijainnista.
Timo Holma nautti kotikunnassaan ja julkisuudessa suurta arvostusta, mikä johtui hänen persoonastaan, aikaansaannoksistaan, käyttäytymisestään ja asemastaan. Vaikka hän oli leikkisä keskustelija, hän ei koskaan mennyt siinä liiallisuuteen, vaan muisti hyvin arvokkaan asemansa. Holman arvovalta näkyi mm. siinä, kun kellolaiset, minäkin mukana, olimme perustamassa Kello-seuraa tilanteessa, jossa luultiin kunnan kotiseutuyhdistyksen kuihtuvan. Holma teki turhaksi nämä suunnitelmat ja ehdotti kellolaisten pysymistä Haukiputaan kotiseutuyhdistyksessä ja herättämään sen uuteen nousuun.
Haukipudas-seuran 60-vuotisjuhlan yhteydessä Timo Holma kutsuttiin seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Uskon, että Timo Holman muisto ei sammu Haukiputaalla.
Martti Asunmaa
Kirjoittaja on kotiseutuaktiivi ja Haukipudas-seuran 2. kunniajäsen
(Kirjoitus on julkaistu laajempana kokonaisuutena Haukipudas-seuran verkkosivulla https://haukipudasseura.yhdistysavain.fi/tapahtumia-ja-projekteja/)