Ennal­taeh­käi­se­vää työ­tä lähel­lä ihmisiä

Iin ter­veys­a­se­man pihal­la vii­pyy tämän ja seu­raa­van vii­kon ajan OYSin liik­ku­va sil­mä­tut­ki­musyk­sik­kö Sil­mo. Sil­män­poh­ja­ku­vauk­seen Sil­mo-vau­nuun on kut­sut­tu noin 300 Iin ja Kui­va­nie­men dia­bee­tik­koa Iis­tä, Kui­va­nie­mel­tä ja lähialueilta.

Tiis­tai­na aamu­päi­väl­lä vau­nus­sa sil­män­poh­ja­ku­vauk­sia oli­vat suo­rit­ta­mas­sa kuvan­ta­mi­sin­si­nöö­ri Ant­ti Kes­ki­ta­lo ja lähi­hoi­ta­ja Kati Kali­la. Uusi poti­las astuu hei­dän mukaan­sa sisään vau­nuun aina kym­me­nen minuu­tin välein.

Kuvat­ta­va saa aluk­si sil­miin­sä mus­tuai­sia laa­jen­ta­vat sil­mä­ti­pat, joi­den vai­ku­tus­ta on odo­tel­ta­va noin puo­li tuntia.

– Ennen koro­na-aikaa kuvat­ta­via istui tääl­lä vau­nus­sa kans­sam­me vie­ri vie­res­sä usei­ta odot­te­le­mas­sa, mut­ta täl­lä het­kel­lä ohjaam­me hei­dät odot­ta­maan ter­veys­a­se­man aula­ti­loi­hin, ker­too Kati Kalila.

Tip­po­jen teh­tyä teh­tä­vän­sä on itse kuvauk­sen vuo­ro. Kuvauk­ses­sa sil­mis­tä etsi­tään dia­beet­ti­seen reti­no­pa­ti­aan, sil­män verk­ko­kal­vo­sai­rau­teen, viit­taa­via merkkejä.

– Reti­no­pa­tia on aluk­si oiree­ton, eikä poti­las huo­maa itse sil­mäs­sä tapah­tu­via muu­tok­sia. Muu­tok­set näky­vät vas­ta kuvis­sa, ja sik­si sil­män­poh­ja­ku­vis­sa käy­mi­nen sään­nöl­li­ses­ti onkin dia­be­tes­ta sai­ras­ta­vil­le niin tär­ke­ää, tote­aa Ant­ti Keskitalo.

Kes­ki­ta­lo osoit­taa kuvas­ta mer­kin reti­no­pa­tias­ta – sil­mäs­tä ote­tus­sa kuvas­sa näkyy tum­ma pilk­ku koh­das­sa, jon­ka pitäi­si olla puhdas.

– Pil­kut kuvis­sa ovat sil­män hius­suon­ten pul­lis­tu­mia. Jos nii­tä on sil­mäs­sä pal­jon tai kuvis­sa näkyy alku­pe­räis­ten suon­ten tilal­le kas­va­maan alka­nei­ta uudis­suo­nia, vaa­tii reti­no­pa­tia jo hoi­toa. Mer­kit­tä­vät muu­tok­set vaa­ti­vat kehit­tyäk­seen kui­ten­kin aikaa, yhdes­sä yös­sä ne eivät syn­ny, Kes­ki­ta­lo selittää.

Liik­ku­va sil­mä­tut­ki­musyk­sik­kö on ollut toi­min­nas­sa jo vuo­des­ta 2006 asti, ja lähes yhtä kau­an sen kyy­dis­sä on mat­kat­tu kuvaa­maan poti­lai­ta Iihin­kin. Sil­män­poh­ja­ku­vauk­set pyri­tään ajoit­ta­maan kai­kil­le paik­ka­kun­nil­le niin, että välis­sä olis vuo­den ver­ran aikaa.

Kati Kali­lan mukaan liik­ku­van sil­mä­tut­ki­musyk­si­kön tär­kein teh­tä­vä on enna­koi­va työ. Kun muu­tok­set verk­ko­kal­vol­la havai­taan ajois­sa, voi­daan nii­den ete­ne­mis­tä ja vai­ku­tuk­sia hidastaa.

– Pit­kien mat­ko­jen pääs­tä on hyvin työ­läs­tä läh­teä puo­len tun­nin kuvausa­jan takia aja­maan Ouluun sai­raa­laan, ja moni kau­ka­na asu­va voi­si jät­tää saa­pu­mat­ta kuvauk­seen. Tämän liik­ku­van kuvauk­sen ansios­ta ihmi­sil­lä on help­po tul­la omal­le ajal­leen lähem­mäs kotia, ja sil­mät saa­daan tar­kas­tet­tua sään­nöl­li­ses­ti, Kali­la toteaa.

Tyy­pin 1. dia­bee­ti­koi­den tuli­si kuvaut­taa sil­män­sä 2 vuo­den ja tyy­pin 2 dia­bee­ti­koi­den taas 3 vuo­den välein. Jos sil­män­poh­jas­sa näkyy muu­tok­sia, seu­lon­ta­vä­liä tihennetään.

– Jos odot­te­lee niin kau­an että näkö heik­ke­nee, on sil­mään toden­nä­köi­ses­ti syn­ty­nyt jo pysy­viä vau­rioi­ta, täy­den­tää Ant­ti Keskitalo.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.