Vesivoiman kulttuuriperintö ‑hanke on kerännyt vuosina 2020–2021 tarinoita jälleenrakennuskauden vesivoimarakentamiseen liittyen. Tarinoista on koottu Salla Marjakankaan toimittama kirja Tarinoita Oulujoen vesistön voimalaitoskylistä ja rantatörmiltä, jossa muun muassa ylikiiminkiläinen Uolevi Myllyselkä (s. 1937) kertoo tarinansa siitä, miten hän 1950-luvun alussa, 13-vuotiaana meni kysymään töitä Pyhäkosken voimalaitokselta.
Nyt, yli 70 vuotta myöhemmin entisellä Jokelan koululla Ylikiimingissä asuva Myllyselkä muistelee noita aikoja mielellään. Vuosien kuluminen hämmästyttää miestä.
Aluksi Myllyselkä työskenteli voimalaitoksella lähettinä ja kuljetti tuolloin muun muassa sanomalehtiä työmiesten parakkeihin sekä piti huolen, että vierasmajan juomakaapit olivat täynnä. Sieltä löytyi pojalle kaikenlaisia herkkuja maisteltavaksi.
– Oli mukavaa, kun sai itsekin juoda limonadia juomakaappia täyttäessä, sillä tuolloin tavarat olivat vielä kortilla sodan jälkeen, Myllyselkä muistelee kirjassa.
Hän kuljetti työntekijöiden tuntilistoja sekä tilipusseja. Usein hän oli työmaapoliisinkin apuna erilaisissa tehtävissä.
– Olin lähettinä töissä Leppiniemessä kahdeksan kuukautta eli sen ajan, kun edellinen lähetti oli armeijassa. Kuljin töihin kotipaikaltani Muhoksen Sosolta, josta kävelin ensin neljä kilometriä peltojen poikki Muhoksen rautatieasemalle. Asemalta pääsin linja-autolla Leppiniemeen.
Päivittäinen työaika Myllyselällä on viisi tuntia, jonka jälkeen hän meni jatkokouluun Muhokselle. Koulu loppui vasta illalla kahdeksalta. Työnantajalleen nuori lähetti ei kertonut koulustaan, sillä työpaikka olisi todennäköisesti silloin jäänyt saamatta, sillä huoltopäällikkö Sairanen piti asioissa nuorten puolta.
Myllyselkä muistelee kirjassa myös erilaisia harrastusmahdollisuuksia, joita Oulujokiyhtiö työntekijöilleen tarjosi. Oli elokuvia ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia sekä urheilukilpailuja palkintoineen.
Pyhäkosken voimalaitoksen rakennustöistä elää edelleen sitkeä huhu, joka kertoo, että voimalaitoksen rakenteissa olisi työmiehen ruumis. Uolevi Myllyselkä kertoo Rantapohjalle, että huhu on peräisin siitä, kun eräs mies katosi työmaalta.
– Siitä puhuttiin sitten paljon jälkeenpäin, että mies olisi mahdollisesti pudonnut suppiloon, jonka kautta sementtiä valettiin rakenteisiin. On tätä kuulemma röntgenilläkin selvitetty ja jotain siellä nähtykin, mutta en minä näistä osaa sen paremmin sanoa.
Ensimmäisen kahdeksan kuukauden työrupeaman jälkeen Uolevi Myllyselkä meni voimalaitokselle töihin Monttaan noin 16–17-vuotiaana. Tuolloin hän oli työmaan ylösottajana, eli merkitsi paperille ruksilla maakuormien määrän. Myllyselkä muistelee kirjassa myös työmaalla sattunutta padon pettämistä, jota koitettiin pitää salassa, mutta joku viikkolehti olisi saanut vihiä asiasta.
– Huhut kertovat, että Oulujoki Osakeyhtiö olisi ostanut sivun pois lehdestä, Myllyselkä kertoo tarinassaan.
Montan jälkeen Myllyselän tie vei Utajärvelle Utasen työmaalle, jossa hän ensin asui parakeissa, kuten 1 500 työmiestäkin. Myöhemmin hän pääsi asumaan jonkun paikallisen luo. Utasella ylösottajana työskennellyt Myllyselkä pääsi näkemään kaivinkone Marionin työssään. Hän myös todisti sen uppoamista Merilän kohdalle.
– Marionin nostamiseen meni kolme kuukautta, ja ympäröivät metsät tyhjenivät, kun koneen alle tuotiin tukkeja. Merilän kohdalla on edelleen paljon tukkeja pohjassa, sillä ne jäivät sinne nostamisen jälkeen.
Utaselta Myllysekä muistelee myös rakentamisen yhteydessä tehtyjä räjäytyksiä, jotka särkivät paikallisten taloista uuneja, jotka Oulujoki Osakeyhtiö sitten joutui korjaamaan.
Voimalaitostyömaalta toiselle ei Myllyselän mukaan siirryttykään noin vain, vaan aina piti ottaa lopputili ja hakea sitten uuteen paikkaan uutta tehtävää. Utasen jälkeen Uolevi Myllyselkä lähti Vuotungin voimalaitokselle Kuusamoon.
– Sieltä tieni vei Pirttikosken voimalaitostyömaan ja Naantalin Höyryvoimalan työmaan kautta Ruotsiin betonitehtaalle.
Työruallaan Myllyselkä eteni ylösottajasta Euroopan suurimpien porakoneiden rasvariksi ja edelleen porariksi.
– Pyhäkosken voimalaitoksella lähettinä työskentely oli mielenkiintoista hommaa, eivätkä tapahtumat lähde pois muistista koskaan. Jälkikäteen ihmettelen, miten pääsin aina töissäni aitiopaikalle. Minut laitettiin semmoisiin paikkoihin, joista olin jotenkin vastuussa, Myllyselkä päättää muistelmansa kirjassa.
Vesivoiman kulttuuriperintö ‑hankkeessa (VekuVaku) nostettiin esiin Oulujoen vesistön ja Luulajajoen voimalaitokset ja niiden yhdyskunnat kulttuuriperintönä ja monipuolisena voimavarana. Rajat ylittävän yhteistyön ansiosta pohjoisten jokien voimalaitosrakentamisen kulttuuriperintö täsmentyy, tulee tunnetuksi ja vahvistaa paikallisten yhteisöjen identiteettiä. Hanke toteutettiin vuosien 2019 ja 2022 välisenä aikana. Se päättyi syyskuun 2022 lopussa.
Hankkeen myötä syntynyt Building an Industrial Identity ‑kuvateos (toimittaja Samuli Paitsola) julkistettiin lokakuun puolivälissä. Tämä teos sekä aiemmin julkaistu Tarinoita Oulujoen vesistön voimalaitoskylistä ja rantatörmiltä teokset ovat ladattavissa Pohjois-Pohjanmaan liiton sivuilta.
Oulujoen vesistö käsittää Oulujoen ja Oulujärven lisäksi Hyrynsalmen ja Sotkamon reittien järvet ja joet. Vesistön varrella sijaitsee 16 voimalaitosta. Voimalaitokset ja niihin liittyvät asuinalueet olivat yksi Suomen tärkeimmistä jälleenrakennuskauden rakennushankkeista. Kokonaisuus on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY).
Oulujoki Osakeyhtiön suurhanke Oulujoen valjastamiseksi sähköntuotantoon käynnistyi Pyhäkoskelta 1941, jossa jatkosota hidasti työn etenemistä. Oulun kaupungin omistaman Merikosken voimalaitoksen rakentaminen oli aloitettu jo aiemmin. Jatkosodan vuoksi Pyhäkosken rakentaminen venyi lopulta yli kymmeneen vuoteen. Oulujoen suurin voimalaitos avattiin 1951. Nykyään Pyhäkoski on teholtaan Suomen neljänneksi suurin vesivoimalaitos.
Oulujoen kulttuurihistoriallista merkitystä korostaa myös maailmanhistoriallinen tilanne, jossa Oulujoen voimalaitosten sarja päätettiin rakentaa. Asiaa tulevassa väitöskirjassaan käsittelevä Pohjois-Pohjanmaan liiton kansainvälisten asioiden päällikkö, jääliläinen Hanna Honkamäkilä valotti asiaa tarkemmin teoksen julkistamistilaisuudessa.
– Kun toinen maailmansota loppui, Suomi oli tilanteessa, jossa hävityn sodan jälkeen piti pyristellä irti Saksasta, eikä haluttu nojata Neuvostoliittoon energiantuotannossa, ja koko Eurooppa oli raunioina, eikä rahaakaan ollut, Honkamäkilä kuvaa lähtöasetelmia Suomessa 1940-luvulla.
Pohjois-Pohjanmaan liitto oli hankkeen päätoteuttaja ja Region Norrbotten toinen toteuttaja. Yhteistyötahoja ovat muun muassa Kainuun liitto, Arkkitehtuurimuseo, Oulun yliopisto, Norrbottenin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan museot, alueen energiayhtiöt (Oulun Energia, Fortum Power and Heat Oy, Kainuun Voima Oy, Loiste Oy, UPM-Kymmene Oyj, Vattenfall), Kainuun Nuotta ry, Metsähallitus, Rokua UNESCO Global Geopark, VisitFinland, kylä- ja kotiseutuyhdistykset sekä vesistöjen kunnat, niiden lukiot ja oppilaitokset. 3,5 vuotta kestäneen Interreg Pohjoinen ‑ohjelmasta rahoitetun hankkeen kustannusarvio oli lähes miljoona euroa. Projektipäällikkönä oli Kirsti Reskalenko.
(Lähde: VekuVaku-hanke, Kainuun liitto)