Vuosi 2022 päättyi osaltani varsin perinteisesti nakeilla ja perunasalaatilla. Uuden mausteen juhlintaan antoi Oulun kaupungin vesi- ja valonäytös, joka korvasi perinteisen ilotulituksen. Ihan oli hyvä se.
Tuli vain mieleeni, että toivooko sitä aina kaiken säilyvän nakkeina ja perunasalaattina vuodesta toiseen. Olisiko parempi, jos mikään ei muuttuisi, vai onko muutos elinehto? Entäs jos huijaa itseään, että nyt joku asia tulee muuttumaan, mutta sitten kertookin itselleen, että eipäs muutukaan. Sitten voi elää jännityksessä, että kumpi tapahtuu. Ja onko se parempi vai huonompi.
Vähän niin kuin tämä hyvinvointialueuudistus. Kansalle kerrotaan, että tulee suurin uudistus ikinä ja kaikki muuttuu, olisi pitänyt muuttua jo aikoja sitten. Mutta juuri ennen h‑hetkeä sitten sanotaan, että älkää peljätkö, mikään ei tule muuttumaan. No mietin vaan, että mitä nyt oikeasti tapahtuu. Muuttuuko vai ei?
Entä Oulun kuntaliitos sitten. Kaiken piti muuttua paremmaksi tai ainakin pysyä ennallaan. Nyt kymmenen vuotta, Ylikiimingin osalta jo 13 vuotta myöhemmin, ainakin Rantapohjan alueella monin paikoin toivotaan, että olisi jääty vaan järsimään sitä oman kunnan tarjoamaa nakkia ja perunasalaattia. Parempaa se olisi monen mielestä ollut, kuin Oulun tarjoilema uutuusherkku monikakkupäältäkaunis-tyyliin.
Oli nyt tarjoilut mitä tahansa, niin toivotan hyvää vuotta 2023 kaikille ja toivon, että jokaiselle tuleva vuosi tuo mukanaan sopivan määrän uutta ja hyvää sekä jättää tilaa myös perinteiselle. Kuten nyt vaikkapa kinkun jämistä keitetylle hernekeitolle.