Kuukauden esineenä on läkkipellistä valmistettu lyhty, sylinterin muotoinen, kapenee ylöspäin ja on kauttaaltaan rei‘itetty kuin raastinrauta. Lyhdyssä on avattava luukku ja sisällä kynttilän pidike. Korkeutta lyhdyllä on 30 cm. Pyöreä pellistä tehty ripustuslenkki on myöhemmin korvattu teollisesti valmistetulla kettingin pätkällä. Lyhty on ajoitettavissa 1800-luvun puoliväliin.
Tämäntyyppisiä lyhtyjä on valmistettu ainakin jo 1700-luvulla, mutta esikuvat ovat jo keskiaikaisissa eurooppalaisissa lyhdyissä.
Näitä rei‘itettyjä peltilyhtyjä valmistivat 1850-luvulla etenkin Pietarin juutalaiset. Laukkuryssien välityksellä lyhdyt välittyivät ympäri Suomen niemen. Länsi-Suomessa näihin lyhtyihin oli erikoistunut etenkin vähäkyröläiset läkkisepät eli pläkkyrit. 1800-luvun lopulla Vähässäkyrössä oli lyhtyjen valmistajia kymmenittäin ja valmistus jatkui vielä 1900-luvun puolelle. Lyhtyjä on säilynyt eri puolilla Suomea, eli lyhtytyyppi on ollut maassamme kovin suosittu.
Tämän lyhtytyypin valaistusominaisuudet eivät olleet kovinkaan hääppöiset, mutta kaunistahan niitä oli katsella kynttilä valon tuikkiessa pienistä rei‘istä. Niillä oli myös eräs muu tärkeä tehtävä.
Kirkot olivat aina 1800-lopulle saakka lämmittämättömiä eli talvipakkasilla lähes sietämättömän kylmiä. Pitkien kirkonmenojen aikaan etenkin hameväelle tuli helposti kylmä. Naiset ottivatkin peltilyhdyn mukaan kirkkomatkoille ja asettivat sen kirkossa lattialle hameen alle lämmittämään kinttuja. Tällöin lyhdyssä saatettiin käyttää kynttilän sijaan myös lämpimiä hiiliä. Varovainen siinä kuitenkin piti olla varsinkin silloin kun pappi komensi seurakunnan seisaaltaan Kiitos- ja ylistysvirttä veisaamaan.
Kiimingin kirkkoherra E. Lönnrot yritti ajaa kirkon lämmitysasiaa kirkonkokouksessa vuonna 1899, mutta kiiminkiläiset lämpenivät asialle vasta 14 vuotta myöhemmin. Tällöin pääsi muurari J.F. Halkola asentamaan kirkkoon uunilämmityksen ja kirkkoneuvosto valitsemaan ensimmäiseksi kirkonlämmittäjäksi talollisen Heikki Niemelän 40 markan vuosipalkalla.
Eero Antinpoika Mikkonen muisteli kirkkomatkaa Alakylästä jouluaattona 1949: Vanha isäntä Matti varusti liiteriin kirkkoreen valmiiksi jo edellisenä päivänä. Lähtö tapahtui hyvin varhain aamulla. Vanha Matti peitteli lapsenlapset, Eeron, Railin ja Heikin kirkkoreen pohjalle lampaantaljavällyjen alle ja istuutui itse ohjastajana etupenkille. Reitti kulki aluksi Kiiminkijoen pohjoisrantaa pitkin Lupukankaan ja Harjulankankaan alapuolelta jatkuen Kaattarin harjua pitkin Tirinkylään. Tähän saakka talvitie on kulkenut vanhoja kärrypolkuja pitkin.
Sitten Jolosjoen yli Huusamaan kohdalta Ahonkankalle, josta tiettömien taipaleitten poikki Möykkylammelle. Kohta oltiin joen rannassa Yrjänän ja Koskelan kohdalla. Tästä joki ylitettiin vittatietä pitkin kirkolle. Kiviaidan eteen hevospuomille oli parkkeerattu jo kymmenkunta kirkkorekeä. Hevosen eteen reilu tukko heiniä ja sitten rientäen kirkon penkkiin. Kirkonmenojen jälkeen päästiin kirkkokahville lämpimään tupaan Myllylle, jota emännöi Anna-täti. Ennen kotimatkaa Eero kyyditsi siskoja, veikkoja ja serkkutyttöjä Kirkonkylän raitilla reippaan kierroksen.
Pläkkilyhdyn rinnakkaisnimiä ovat ryssänlyhty, juutalaisenlyhty, läkkilyhty, hameenlämmitin (ruots. kjolvärmare).
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget. Tämän vuoden tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu. Nyt esittelyssä on pläkkilyhty.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarjakin tukee. Kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen.
Kiiminki-Seura valitsi syyskokouksessaan 1.12. uudeksi johtokunnan jäseneksi Eero Huttulan. Muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Eino Mikkonen, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Matti Kontio.
Lähteet:
Kansallismuseo
Pelkonen Hannu: Kiimingin seurakunnan historia, 1981
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
Tutustu Rantapohjan tilaustarjouksiin tästä.