Tun­ne­tai­dois­ta on apua arjen haas­ta­vis­sa tilanteissa

Miten van­hem­pa­na voin aut­taa itseä­ni sel­viy­ty­mään haas­ta­vis­sa kas­va­tus­ti­lan­teis­sa? Miten voin tukea ja vah­vis­taa lap­sen tun­ne­tai­to­ja arjessa?

Muun muas­sa näi­hin kysy­myk­siin saa­tiin ohjei­ta Onne­las­sa Ase­ma­ky­läs­sä jär­jes­te­tys­sä per­he­päi­väs­sä, jos­sa luen­noi NLP- ja tun­ne­tai­to­kou­lut­ta­ja sekä Brain Relief ‑syvä­ren­tou­tus­hoi­to­ja anta­va Tit­ta Karan­ta Duu­li Oy:stä Hau­ki­pu­taal­ta. Otsik­ko­na oli Tun­ne­tai­dot arjen aallokoissa.

Haas­ta­vas­sa kas­va­tus­ti­lan­tees­sa van­hem­man ja aikui­sen on tär­ke­ää pysäh­tyä ja tie­dos­taa, että nyt on tiuk­ka paik­ka ja tilan­ne nos­tat­taa tun­tei­ta pintaan.

– Usein mie­leen nousee myös omia lap­suus­ko­ke­muk­sia ja nii­tä tapo­ja ja mal­le­ja, miten mei­tä on koh­dat­tu. Jos ei itse saa­nut näyt­tää vihaa tai pet­ty­mys­tä, voi olla vai­ke­aa toi­mia lap­sen tun­teen sää­te­li­jä­nä, tote­aa Karanta.

Haas­ta­vas­sa het­kes­sä on tär­ke­ää tun­nis­taa mitä itse kokee ja hyväk­syä vai­keat­kin tun­teet kuten esi­mer­kik­si viha, ärty­mys, pet­ty­mys, suru ja rai­vo. Tut­ki­mus­ten­kin mukaan tun­teen nimeä­mi­nen ja hyväk­sy­mi­nen rau­hoit­taa tunnereaktiota.

– Voi myön­tää, että “huh, tämä on ihan koh­tuu­ton tilan­ne uni­ve­lan pääl­le, kyl­lä­pä rai­vos­tut­taa, oli­sin kai­van­nut help­pout­ta ja suju­vuut­ta tähän aamuun.”

Kun hyväk­syy omat han­ka­lat, hävet­tä­vät ja syyl­li­syyt­tä­kin nos­tat­ta­vat olo­ti­lat, sal­lii myö­tä­tun­toa itsel­leen ja saa her­mos­ton­sa tur­van tilaan, on pal­jon hel­pom­pi pysäh­tyä sen jäl­keen lap­sen tai nuo­ren tun­teen äärel­le ja antaa hänel­le tukea, neu­voo Karanta.

Itseä tuke­va toi­min­ta voi olla muu­ta­ma rau­hal­li­nen hen­gi­tys tai jokin muu lyhyt, maa­doit­ta­va ja rau­hoit­ta­va teke­mi­nen. Jos mie­li­ku­va­har­joi­tuk­set toi­mi­vat, se voi olla vaik­ka mie­li­ku­va ank­ku­ris­ta, jon­ka heit­tää veteen ja ank­ku­roi itsen­sä myrs­kys­sä. Tai ihan kon­kreet­ti­ses­ti voi silit­tää itseä käsi­var­sis­ta ja tode­ta, että nyt rau­hoi­tan tie­toi­ses­ti itse­ni. Näi­tä on hyvä har­joi­tel­la enna­koi­den etukäteen

Jos pai­kal­la on toi­nen aikui­nen, on vii­saut­ta toi­mia niin, että tilan­tees­sa rau­hal­li­sin ottaa ohjat käsiin­sä, neu­voo Karanta.

Esi­mer­kin voi­ma on tär­kein ja paras opet­ta­ja tuke­maan lap­sen tun­ne­tai­to­ja arjes­sa. Tit­ta Karan­nan mukaan van­hem­pa­na kan­nat­taa ilmais­ta omia tun­ne­ti­lo­jaan ja näyt­tää miten tun­teen kans­sa toi­mii. Lap­sel­le toi­mii esi­merk­ki­nä se, miten aikui­nen koh­taa itsen­sä, omat ja tois­ten tun­teet ja miten suh­tau­tuu lap­sen kokemuksiin.

Pel­käs­tään tun­tei­den ja tar­pei­den sanoit­ta­mi­nen voi hel­pot­taa: “Kyl­lä­pä suu­tut­taa, kun meni yli­töik­si tänään. Oli­sin niin kai­van­nut sen het­ken rau­hoit­tu­mi­sen ennen ruu­an­lait­toa. On ärty­nyt olo, se tun­tuu jän­ni­tyk­se­nä har­tiois­sa ja vat­sas­sa ja nyt koi­tan vähän hen­gi­tel­lä. Kyl­lä­pä hel­pot­ti, että sanoin tämän ääneen.”

Todel­la tär­ke­ää on myös tuo­da esil­le arjes­sa sitä, että tun­teil­la on tär­kei­tä vies­te­jä tarpeistamme.

– Jos emme kuun­te­le vaik­ka­pa vihan vies­tiä, emme opi puo­lus­ta­maan rajo­jam­me tai suo­jau­tu­maan. Tai jos sanom­me lap­sel­le, ettei kan­na­ta pelä­tä, tor­jum­me pelon tun­teen tär­keän vies­tin: Tar­vit­sen turvaa.

Riit­tä­vän tur­van ansios­ta myös roh­keus ja reip­paus kas­va­vat lap­ses­ta itses­tään läh­töi­sek­si. Jos pel­koa ei sal­li­ta eikä sanoi­te­ta ja vain keho­te­taan ole­maan rei­pas, saat­taa lap­ses­ta tul­la “teko­rei­pas”, jol­loin yhteys omiin tun­tei­siin ja tar­pei­siin jää ohueksi.

– Mikä iha­na asia on vaik­ka­pa koti-ikä­vä. Sehän ker­too, että meil­lä on rak­kai­ta ja tär­kei­tä ihmi­siä elä­mäs­sä! Ikä­vä­kin saa olla ja sen sää­te­lyä voi­daan har­joi­tel­la yhdessä.

Jos­kus kuu­lee sanot­ta­van, että hyvät tun­ne­tai­dot omaa­va ihmi­nen on aina tyy­ni ja hal­lit­tu. Se ei ole mahdollista.

– Jos antaa sel­lai­sen illuusion ihmi­syy­des­tä, se on kar­hun­pal­ve­lus lap­sel­le. Kai­kil­la ihmi­sil­lä on kai­ken­lai­sia tun­tei­ta ja van­hem­pa­na kan­nat­taa näyt­tää niin suru, pet­ty­mys, häpeä kuin mie­li­hy­vä­kin, muis­tut­taa Karanta.

Kun lap­si saa näh­dä ja kokea van­hem­man koke­van vaik­ka­pa voi­ma­kas­ta pet­ty­mys­tä, ilmai­se­van sitä sekä käsit­te­le­vän tun­net­ta jol­la­kin taval­la, lap­si saa mal­lin miten tun­tei­den kans­sa elä­mäs­sä voi tul­la toi­meen sekä koke­muk­sen, ettei iso­kaan tun­ne ole maailmanloppu.

– Har­joit­te­le­mal­la voi oppia tai­to­ja, jot­ka hel­pot­ta­vat ja aut­ta­vat mei­tä arjes­sa. Myös epä­on­nis­tu­mi­set ja yli­lyön­nit kuu­lu­vat nor­maa­liin elä­mään. Jos on vaik­ka suu­tuk­sis­saan huu­ta­nut lap­sel­le, on oleel­li­sin­ta, että palaa pyy­tä­mään anteek­si ja ker­too miten oli­si halun­nut toi­mia. Huo­nos­ti men­nees­sä­kin tilan­tees­sa on aina hyvän sie­men: Näin meil­le käy ja sil­ti voi­daan taas pala­ta yhtey­teen, sopia asioi­ta ja har­joi­tel­la yhdessä.

Lap­sen<

Samal­la voi ohja­ta las­ta kiin­nit­tä­mään huo­mio­ta kehoon kysy­mäl­lä, mis­sä jän­ni­tys tun­tuu? Vat­saa nipis­te­lee ja puris­taa. Siel­lä se jän­ni­tys tun­tuu, se on tul­lut ker­to­maan sii­tä, että jotain uut­ta on kou­lus­sa tänään ja asias­ta on nyt hyvä jutella.

– Täs­sä on jo ensim­mäi­set ja tär­keät aske­leet tun­ne­tai­ta­vam­paan per­hear­keen, roh­kai­see Karanta.