Har­taus: Mihin uskomme

Pek­ka Soronen.

Uskoa ei syn­ny omin voi­min, Juma­la sen meil­le lah­joit­taa, lau­le­taan hen­gel­li­ses­sä lau­lus­sa. Sen min­kä ihmi­nen näkee, sii­hen on help­po uskoa. Sitä mitä ei näe, on vai­keam­pi uskoa.

Heprea­lais­kir­jees­sä uskoa mää­ri­tel­lään niin, että se on usko­mis­ta näky­mät­tö­mään. Usko­mis­ta tois­ten todis­tuk­sen ja koke­muk­sen varaan. Nämä koke­muk­set on kir­joi­tet­tu muis­tiin Pyhään Raa­mat­tuun. Raa­mat­tu on meil­le uskon avain.

Raa­mat­tua lukies­sa usko näyt­täy­tyy luot­ta­muk­se­na Juma­laan. Aabra­ham uskoi Juma­laan ja tämä usko luet­tiin hänel­le van­hurs­kau­dek­si, Juma­lal­le kel­paa­vuu­dek­si. Usko sai hänet läh­te­mään koh­ti uusia seu­tu­ja, kun Juma­la kut­sui. Hän oli kuu­liai­nen. Hänel­le luvat­tiin peril­li­nen, vaik­ka inhi­mil­li­set mah­dol­li­suu­det oli­vat jo men­neet. Aabra­ha­mil­le ja Saa­ral­le syn­tyi Iisak ja toteu­tui se lupaus, että peril­li­siä syn­tyi hänen kaut­tan­sa. Uskon peril­li­siä syn­tyi niin pal­jon kuin hän oli näh­nyt täh­tiä taivaalla.

Raa­ma­tun ilmoit­ta­ma usko on uskoa yhteen Juma­laan, näky­mät­tö­mään, mut­ta kui­ten­kin ihmi­sel­le ilmoi­tet­tuun Juma­laan. Voim­me tun­tea Juma­lan ja uskoa Hänen kaik­ki­val­tiu­teen­sa. Juma­la näyt­täy­tyy luon­nos­sa, kan­so­jen vai­heis­sa ja omas­sa­tun­nos­sa. Juma­la ilmoit­taa itsen­sä ennen kaik­kea Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Juma­lan Pojan elä­mä ja ope­tuk­set ovat kes­kiös­sä Pyhäs­sä Raamatussa.

Usko on uskoa tääl­lä maan pääl­lä elä­nee­seen Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, Hänen pelas­tus­te­koon­sa. Hän on sovit­ta­nut mei­dät Juma­lan edes­sä ris­tin­kuo­le­mal­la ja ylös­nouse­mi­sel­la. Meil­le anne­taan uskoa var­ten Juma­lan sana ja seu­ra­kun­nan yhtei­nen usko. Sii­hen liit­ty­mäl­lä me voim­me kokea todek­si Juma­lan läs­nä­oloa elä­mäs­säm­me. Uskoa syn­nyt­tää Juma­lan sanan kuu­le­mi­nen, Kris­tuk­sen sanan kautta.

Tule­van sun­nun­tain Raa­ma­tun­koh­das­sa apos­to­li avaa Kris­tuk­sen sovi­tus­työ­tä: ”Juma­la on kat­so­va van­hurs­kaak­si mei­dät­kin, kun uskom­me häneen, joka on herät­tä­nyt kuol­leis­ta Her­ram­me Jee­suk­sen. Juma­la antoi Kris­tuk­sen kuol­la rik­ko­mus­tem­me täh­den ja herät­ti hänet kuol­leis­ta mei­dän van­hurs­kaut­ta­mi­sem­me tähden.”

Uskon tun­nus­tuk­ses­sa on kol­mas uskon koh­ta Pyhäs­tä Hen­ges­tä. Pyhän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta usko on elä­mäs­sä tun­tu­vaa, elä­vää uskoa. Juma­lan ohjeet vie­vät etsi­mään täy­del­li­syyt­tä. Me jou­dum­me kui­ten­kin totea­maan, kuin­ka olem­me epä­täy­del­li­set, ahneet, itsek­käät. Ihmi­sen tur­mel­tu­nei­suu­den vuok­si meis­sä on epä­us­koa. Epä­us­ko vie eroon Juma­las­ta. Puo­les­taan usko vie Juma­lan luo. Usko omis­taa evan­ke­liu­min syn­tien anteeksiantamuksesta.

Jee­sus antoi syn­nit anteek­si koh­taa­mil­leen ihmi­sil­le. Syn­tien anteek­sian­ta­mus tuo ilon, rau­han ja vapau­den. Armo ohjaa elä­mään Juma­lan tah­don mukaan täs­sä maailmassa.

Pek­ka Soro­nen, Iin seu­ra­kun­nan kappalainen