Työmatkani on aika pitkä, 50 kilometriä suuntaansa. Aamulla matka alkaa Ylikiimingistä ja kulkee Kiimingin läpi Haukiputaalle ja iltapäivällä tietenkin päinvastoin.
Olen ajanut tätä matkaa nyt yli kolme vuotta säässä kuin säässä. Kerran vastaan on tullut vauhkoontunut hevonen, matkan varrella liikkuu peuroja ja ei ole kovin kauaa siitä illasta, kun vaikutti siltä, että kaikki sammakot ovat nyt ylittämässä tietä.
Säikäyttävin ilmestys on kuitenkin hirvi, joka on täysikokoisena massiivinen otus. Muutama viikko sitten hirviemä nousi vasansa kanssa tielle 50–100 metrin päässä minusta. Aamuhämärää metsää vasten niitä ei juuri erottanut. Tarpeeksi ajoissa onneksi kuitenkin. Ehdin jarruttaa.
Läheiseni joutui hirvikolariin viime vuodenvaihteen paikkeilla. Hän ei ehtinyt tehdä pimeällä tiellä mitään ennen kuin törmäys tapahtui. Onneksi alla oli uusi auto, jonka turvajärjestelmät toimivat, ja läheiseni vakavimmat vammat olivatkin henkisiä. Auto vaurioitui niin sanotusti lunastuskuntoon. Hirvi loukkaantui kolarissa, ja metsästysseuran oli jäljestettävä ja lopetettava se.
Eritasoisia törmäyksiä autoilla ja moottoripyörillä hirvieläimiin sattuu Suomen teillä vuosittain tuhansia eivätkä ne onneksi läheskään aina johda kuljettajan tai matkustajan kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen. Mutta kaikki riippuu aina niin pienestä; tuleeko hirvi lasista läpi vai osuuko auto siihen vain etukulmallaan. Jos läheiseni olisi tullut hirven kohdalle 10 sekuntia aiemmin tai myöhemmin, mitään ei ehkä olisi tapahtunut.
Suuri osa hirvikolareista tapahtuu alueellamme loka-joulukuussa eli juuri silloin, kun maanteillä on kaikkein pimeintä. Hirvikolareita ei voi tyystin välttää, mutta esimerkiksi ajonopeuden laskeminen ainakin tunnetuilla hirvialueilla antaa kuljettajalle lisää aikaa reagoida. Alhaisemmalla nopeudella syntyy myös vähemmän vahinkoa autolle ja kuljettajalle, jos törmäys tapahtuukin.
Tutustu Rantapohjan tilaustarjouksiin tästä.