Har­taus: Rakas­ta lähim­mäis­tä­si niin kuin itseäsi

Pek­ka Nevalainen.

Ensi sun­nun­tain kir­kol­li­nen aihe on lähim­mäi­nen. Evan­ke­liu­mi­teks­ti­nä on Jee­suk­sen ker­to­mus lau­pi­aas­ta sama­ria­lai­ses­ta. Tuos­sa ker­to­muk­ses­sa eräs mies läh­ti mat­kal­le Jerusa­le­mis­ta Jeri­koon. Tuol­la mat­kal­la mie­hen kimp­puun hyök­kä­si ros­vo­jouk­ko. Ros­vot ryös­ti­vät ja pahoin­pi­te­li­vät mat­ka­lai­sen jät­täen hänet tien varteen.

Samaa tie­tä kul­ki hie­man myö­hem­min pap­pi ja lee­vi­läi­nen. He molem­mat näki­vät haa­voil­le lyö­dyn mie­hen, mut­ta kum­pi­kaan heis­tä ei pysäh­ty­nyt aut­ta­maan. Sit­ten pai­kal­le saa­pui sama­ria­lai­nen. Hän pysäh­tyi aut­ta­maan pahoin­pi­del­tyä mies­tä. Sama­ria­lai­nen puh­dis­ti haa­vat ja sitoi ne, nos­ti mie­hen aasin­sa sel­kään, vei hänet maja­ta­loon ja mak­soi mie­hen hoidosta.

Tämän ker­to­muk­sen ase­tel­ma on hyvin mie­len­kiin­toi­nen. Jee­suk­sen aika­na juu­ta­lai­set piti­vät sama­ria­lai­sia seka­kan­sa­na eivät­kä halun­neet olla mis­sään teke­mi­sis­sä hei­dän kans­saan. Sama päti myös toi­sin­päin. Sama­ria­lai­set myös­kin vält­te­li­vät juu­ta­lai­sia, jot­ta eivät jou­tui­si teke­mi­siin hei­dän kanssaan.

Kui­ten­kin Jee­suk­sen ker­to­muk­ses­sa pap­pi ja lee­vi­läi­nen, jot­ka oli­vat juu­ta­lai­sia, kul­ki­vat apua tar­vit­se­van juu­ta­lai­sen ohit­se. Mut­ta sama­ria­lai­nen, vas­toin tätä ennak­koa­se­tel­maa, pysäh­tyi ja aut­toi juu­ta­lais­ta miestä.

Maa­il­man his­to­ria ja nyky­päi­vä todis­ta­vat sel­väs­ti sen, miten hel­pos­ti luom­me­kaan ste­reo­tyyp­pi­siä aja­tuk­sia ja ole­tuk­sia toi­sis­ta ihmi­sis­tä, ihmis­ryh­mis­tä tai koko­nai­sis­ta kan­sa­kun­nis­ta. Nämä aja­tuk­set ja olet­ta­muk­set hei­jas­tu­vat lii­an usein käyt­täy­ty­mi­seem­me. Saa­tam­me vähek­syä, hal­vek­sia tai jät­tää koko­naan huo­mioi­mat­ta tois­ta ihmis­tä sel­lais­ten elä­män läh­tö­koh­tien perus­teel­la, joil­le hän ei itse ole voi­nut mitään.

Pahim­mil­laan ste­reo­tyyp­pi­nen ajat­te­lu voi joh­taa jopa kan­sa­kun­tien väli­siin konflik­tei­hin. Unoh­dam­me, että Juma­la on luo­nut jokai­sen ihmi­sen kuvak­sen­sa ja sel­lai­se­na ainut­ker­tai­sen arvok­kaak­si. Juma­la rakas­taa jokais­ta ihmis­tä yhtä täy­del­li­ses­ti ja lähei­ses­ti kuin sinua ja minua.

Meil­le on annet­tu käs­ky rakas­taa lähim­mäi­siäm­me niin kuin itseäm­me. Mut­ta mei­dän itsek­kyy­tem­me tekee sen mah­dot­to­mak­si. Saam­me kään­tyä Juma­lan puo­leen pyy­täen, että hänen armon­sa läm­mit­täi­si ja peh­mit­täi­si sydä­mem­me näke­mään lähim­mäis­tem­me hätä ja tar­peet. Saam­me pyy­tää, että hän antai­si meil­le rak­kau­den tie­toa, että osai­sim­me oikein koh­da­ta kans­saih­mi­sem­me ja osai­sim­me oikeal­la het­kel­lä ojen­taa kätem­me apua tarvitseville.

Saam­me pyy­tää Juma­lal­ta apua kan­ta­maan tois­tem­me taak­ko­ja ja näin toteut­ta­maan rak­kau­den lakia.

Pek­ka Neva­lai­nen, Iin seu­ra­kun­nan vas­taa­va lastenohjaaja