Päät­tä­jäl­tä: Vai­ke­aa ja epäreilua

Lee­na Tiiro.

Luot­ta­mus­hen­ki­lön hom­ma ei aina ole kovin muka­vaa. Luot­ta­mus­hen­ki­löt puhu­vat toi­sil­leen vai­keis­ta pää­tök­sis­tä ja sii­tä, että nii­tä pitää pys­tyä teke­mään. Usein tämä tar­koit­taa sitä, että puhu­ja halu­aa vie­dä asioi­ta eteen­päin taval­la, jota tie­tää mui­den vas­tus­ta­van. Täl­lä lauseel­la pai­nos­te­taan toi­sia oman kan­nan taak­se vedo­ten sii­hen, ettei toi­sel­la ole roh­keut­ta päätöksentekoon.

Välil­lä jou­du­taan teke­mään oikeas­ti vai­kei­ta pää­tök­siä. Sil­loin kukaan ei puhu vai­kei­den pää­tös­ten teke­mi­ses­tä. Nämä ovat oikeas­ti asioi­ta, jois­ta kukaan ei haluai­si jou­tua päättämään.

Han­ka­lim­piin pää­tök­siin on yleen­sä syy­nä raha. Van­ha kli­see niuk­kuu­den jaka­mi­ses­ta tas­a­puo­li­ses­ti pitää paik­kaan­sa myös kun­nan pää­tök­sen­teos­sa. Asioi­ta on pak­ko pys­tyä poh­ti­maan laa­jas­ti, kaik­kien kun­ta­lais­ten näkö­kul­mas­ta ja myös ajal­li­ses­ti pidem­mäl­le. Jos­kus saat­taa omis­sa poh­din­nois­saan pää­tyä useam­paan­kin lop­pu­tu­le­maan, jot­ka voi­vat kaik­ki olla yhtä oikei­ta tai vää­riä. Aina­kin itse mie­tin usein, oli­ko teh­ty pää­tös lopul­ta paras mah­dol­li­nen ja muo­dos­tin­ko oman kan­ta­ni asi­aan var­mas­ti jär­ke­vil­lä ja oikeil­la perus­teil­la. Onnek­si kukaan ei tee pää­tök­siä yksin.

Haluam­me kovas­ti ajaa kaik­ki oman kyläm­me asioi­ta. Täy­tyy kui­ten­kin aina muis­taa, että kun­nas­sa on monia kyliä, eikä kai­kil­la niil­lä vält­tä­mät­tä ole omaa edun­val­vo­jaa valtuustossa.

Val­tuu­tet­tu­jen teh­tä­vä on ajaa kaik­kien mui­den­kin kylien asioi­ta unoh­ta­mat­ta koko­nais­ku­vaa, koko kun­nan etua. Toi­si­naan tämä tun­tuu hyvin­kin epäreilulta.

Meis­tä kai­kis­ta kun­ta­lai­sis­ta tun­tu­vat vai­keim­mil­ta asiat, jot­ka kos­ket­ta­vat itseä tai omaa per­het­tä. Täl­lai­sia ovat esi­mer­kik­si kou­lu­kul­je­tus­pää­tök­set, raken­nus­lu­vat yms. Onhan sitä vai­kea hyväk­syä, että van­hem­pi lap­si ei pää­se nuo­rem­man kans­sa kou­luun samal­la tak­sil­la, vaik­ka van­hem­mat oli­si­vat val­mii­ta mak­sa­maan kyy­dis­tä ja sii­nä oli­si tilaa. Sii­hen samaan tai johon­kin toi­seen kou­lu­tak­siin saat­tai­si kui­ten­kin olla tulos­sa niin mon­ta las­ta van­hem­pien mak­sa­ma­na, että joku ei mah­du­kaan. Kenen lap­si sil­loin jäte­tään kyydistä?

Entä­pä sit­ten se lap­si, jon­ka van­hem­mil­la ei ole varaa mak­saa kyy­dis­tä? Tai naa­pu­rin lap­si saa kou­lu­kyy­din ja oma ei, väli­mat­kaa on vain muu­ta­ma met­ri. Mik­si ei voi sen ver­ran jous­taa? Mis­tä kou­luis­sa luo­vu­taan, jot­ta raha tak­si­kyy­tei­hin saadaan?

Vai­keal­ta tun­tuu hyväk­syä myös se, että en saa omal­le ton­til­le­ni raken­taa mitä haluan. No, ei saa onnek­si naapurikaan.

Kaik­kiin näi­hin epä­rei­lul­ta tun­tu­viin asioi­hin on syy. Se on kaik­kien tas­a­puo­li­nen koh­te­lu ja teh­ty­jen pää­tös­ten noudattaminen.

Lee­na Tii­ro, Iin val­tuu­tet­tu, Vasemmistoliitto