Tapah­tu­ma­sun­nun­tai päät­ti kotiseutuviikon

Iin koti­seu­tu­vii­kon ohjel­mat päät­tyi­vät sun­nun­tain vilk­kaa­seen tapah­tu­ma­päi­vään. Vii­kon pää­juh­las­sa muun muas­sa valit­tiin Vuo­den Iiläi­nen sekä kuul­tiin uit­to­tee­mai­nen juh­la­pu­he, jon­ka piti Pert­ti Ter­vo­nen. Lisäk­si vie­tet­tiin koti­seu­tu­museol­la koko per­heen museo­päi­vää, jon­ka yhtey­des­sä esi­tel­tiin uusiu­tu­nut­ta uit­to­näyt­te­lyä, sekä pidet­tiin las­ten kep­pa­ri­ki­sa. Päi­vän päät­teek­si saat­toi vie­lä sukel­taa his­to­ri­aan Van­hal­le Hami­nal­le suun­tau­tu­van opas­te­tun käve­ly­kier­rok­sen myötä.

Iin kun­nan ter­veh­dyk­sen pää­juh­laan toi kun­nan­joh­ta­ja Mar­juk­ka Man­ni­nen, joka lähes­tyi koti­seu­dun tee­maa totea­mal­la, että ilman juu­ria ja tie­toa omas­ta koti­seu­dus­ta tai sen alu­een his­to­rias­ta, mis­sä nykyi­sin asuu, ei ole myös­kään tule­vai­suut­ta. Hän nos­ti esiin myös koko Poh­jois-Poh­jan­maan maa­kun­nan, jon­ka paik­ka­kun­nis­ta useil­la on kes­ke­nään hyvin­kin eri­lai­set juuret.

– Poh­jois-Poh­jan­maa­ta voi hyväl­lä syyl­lä sanoa ääri­lai­to­jen maa­kun­nak­si, mikä mie­les­tä­ni on hie­noa ja alu­eel­le iso vah­vuus. Tääl­lä kan­nat­tai­si­kin kil­pail­la sii­tä, miten eri­tyis­piir­teis­tä voi­si teh­dä sel­lai­sen koko­nai­suu­den, että alue on hou­kut­te­le­va niin mat­kail­la kuin elää, asua ja yrittää.

Iis­tä Man­ni­nen otti esiin kol­me mie­les­tään var­sin näky­vää piir­ret­tä eli vesis­töt, kylät ja sil­lat, joi­den hän mai­nit­see löy­ty­vän myös kevään aika­na val­mis­tel­lus­ta kuntastrategiasta.

– Vesis­töt ovat mah­dol­lis­ta­neet sen, että kun­ta on ollut asut­tu jo hyvin­kin pit­kään. Ne ovat luo­neet elin­kei­no­ja, kuten kalas­tus, saha­teol­li­suus ja uit­to, ja vesis­töis­tä on myös saa­tu ravin­toa ruokapöytään.

Ympä­ri kun­taa sijait­se­vien eri­lais­ten kylien Man­ni­nen näkee luo­van rik­kaan koko­nai­suu­den sekä tar­joa­van lukui­sia mah­dol­li­suuk­sia asua ja yrit­tää sekä har­ras­taa. Sil­to­jen hän puo­les­taan tote­si pait­si mah­dol­lis­ta­van liik­ku­mi­sen, myös tuo­van ihmi­siä yhteen ja luo­van yhte­näi­syyt­tä ja yhteisöllisyyttä.

Juh­la­pu­hu­ja Pert­ti Ter­vo­nen on eläk­keel­lä ole­va met­sä­asian­tun­ti­ja, jon­ka työ­ura lukuis­ten mui­den iiläis­ten tavoin alkoi uitos­ta jo var­sin nuo­re­na. Iijoen Ter­vo­nen tote­si­kin olleen erin­omai­nen kul­je­tus­väy­lä muun muas­sa hyvin laa­jan valu­ma-alu­een­sa ansios­ta. Joes­sa ei ole laa­jo­ja jär­viu­la­poi­ta, mis­sä tuu­len vai­ku­tus oli­si häi­rin­nyt lii­ak­si, ja Joki­jär­ven jäl­keen jokeen myös las­kee pal­jon sivu­jo­kia. Han­ka­lim­mat koh­dat pui­den kul­je­tuk­seen löy­tyi­vät kos­kio­suuk­sil­ta, joi­den koh­dal­la joki puto­si toi­si­naan jyrkästikin.

– Uit­to käyn­nis­tyi puro­jen tör­mil­tä, joten sen alku piti osa­ta ajoit­taa oikein. Tul­va­hui­pun jäl­keen alkoi­vat kii­vaat työt, joi­den aika­na esi­mer­kik­si ohjat­tiin vir­taus­ta sekä jär­jes­tet­tiin joki­suis­tos­sa erot­te­lu- ja nipu­tus­lait­teis­tot toimintakuntoon.

Uit­to työl­lis­ti kesäi­sin jopa sato­ja työn­te­ki­jöi­tä, ja työt pyö­ri­vät ympä­ri vuo­ro­kau­den. Joki­suul­ta puut hinat­tiin tara­kois­sa sahoil­le Mar­tin­nie­meen, Pate­nie­meen ja Ouluun sekä Röyt­tään, mis­sä toi­mi sata­ma. Sotien jäl­keen met­sä­teol­li­suus kehit­tyi, min­kä myö­tä Iijoes­sa kul­je­tet­tiin par­hai­na vuo­si­na 350 000 kuu­tio­ta puu­ta eli noin kuu­den­tu­han­nen rek­ka­kuor­man verran.

Uiton päät­ty­mi­sen syy­nä Ter­vo­nen tote­si olleen jär­jes­tel­män hitaus ja kalleus.

– Suu­ret puu­mää­rät oli­vat kau­ka­na ylä­juok­sul­la, mis­tä nii­den kul­jet­ta­mi­nen vesit­se kes­ti kau­an. Työ­voi­maa tar­vit­tiin pal­jon, ja pui­ta myös hävi­si mat­kan var­rel­la. Vaik­ka uitol­la oli iso mer­ki­tys joki­var­ren asuk­kail­le, oli talou­del­li­nen arvo kiin­ni puus­sa, ja tilit tuli­vat vii­me kädes­sä maa­il­man­mark­ki­noil­ta. Sik­si kul­jet­ta­mi­nen maan­teit­se kävi ajan myö­tä nopeam­mak­si ja edullisemmaksi.

 

Vuo­den Iiläi­nen on Han­nu Kais­to Jakkukylästä

Koti­seu­tu­vii­kon pää­juh­lan ohjel­maan sisäl­tyi Vuo­den Iiläi­sen 2022 valin­ta. Esi­tyk­siä huo­mio­no­soi­tuk­sen saa­jak­si ovat kaik­ki kun­ta­lai­set voi­neet teh­dä, ja esi­tys­ten perus­teel­la on kun­nan­hal­li­tus teh­nyt lopul­li­sen valin­nan. Pal­kin­to on jaet­tu vuo­des­ta 2002 saak­ka, ja se luo­vu­te­taan vuo­sit­tain hen­ki­löl­le, joka on syn­ty­nyt, asuu tai toi­mii Iis­sä sekä on työl­lään tai toi­min­nal­laan teh­nyt Iitä tun­ne­tuk­si, edis­tä­nyt kun­ta­ku­vaa tai vai­kut­ta­nut mer­kit­tä­väs­ti kun­nan kehittämiseen.

Pal­kin­non saa­jan jul­kis­ti­vat juh­las­sa Iin kun­nan­hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja Ilk­ka Pako­nen ja kun­nan­joh­ta­ja Mar­juk­ka Man­ni­nen, jot­ka ker­toi­vat ehdo­tuk­sia huo­mio­no­soi­tuk­sen saa­jas­ta tul­leen run­saas­ti. Man­ni­nen tote­si yli­voi­mai­sen enem­mis­tön ehdo­tuk­sis­ta koh­dis­tu­neen jak­ku­ky­lä­läi­seen Han­nu Kais­toon.

– Hän on vai­kut­ta­nut vah­vas­ti sii­hen, että Jak­ku­ky­lä koko­nai­suu­des­saan tuli Iin kyläk­si. Hän on myös hen­ki­lö­koh­tai­sel­la panok­sel­laan ollut näyt­tä­mäs­sä, että kun jota­kin halu­taan tar­peek­si pal­jon, voi ottaa ohjat käsiin ja saa­da muut mukaan niin, että jopa sil­to­ja saa­daan aikaan.

Han­nu Kais­to oli esty­nyt saa­pu­mas­ta juh­laan, joten juh­lay­lei­sö sai kuul­lak­seen hänen lähet­tä­män­sä video­ter­veh­dyk­sen, jos­sa hän mai­nit­si pikem­min ajau­tu­neen­sa kuin pyr­ki­neen­sä aja­maan kylä­läis­ten sekä nyt­tem­min val­tuu­tet­tu­na koko Iin kun­nan­kin asioita.

– Jak­ku­ky­län puu­haa­mi­nen irti Oulun kau­pun­gis­ta ja liit­tä­mi­nen Iin kun­taan on kon­kreet­ti­nen esi­merk­ki sii­tä, miten demo­kra­tias­sa voi­daan toteut­taa kan­san tah­toa. Kun ihmi­set koke­vat halua vai­kut­taa, halu myös lisään­tyy, kun vai­kut­ta­mi­nen koe­taan mah­dol­li­sek­si. Itsel­le­ni­kin kävi juu­ri niin, näin että asioi­hin voi vai­kut­taa kun sii­hen on halua.

Osa­kun­ta­lii­tos­ta Kais­to oli aja­mas­sa sen aloi­te­ryh­män jäse­ne­nä, ja riip­pusil­ta­hank­keen työs­tä­mi­seen hän niin ikään osal­lis­tui vah­vas­ti. Koti­seu­dun eteen teh­tä­vän työn hän näkee erit­täin pal­kit­se­va­na, vaik­ka se jos­kus saat­taa ras­kaal­ta­kin tun­tua, sil­lä työ lisää yhtei­söl­li­syyt­tä sekä paran­taa seu­dun pal­ve­lu­ja ja elin­voi­maa. Kais­to halu­aa myös kan­nus­taa kaik­kia kun­ta­lai­sia vai­kut­ta­maan, kos­ka se demo­kra­tias­sa mah­dol­lis­ta on.

– Pie­nil­lä­kin teoil­la yhtei­sön eteen on iso mer­ki­tys, ja lisäk­si se työ tuo itsel­le­kin hyvän mie­len. Erit­täin tär­ke­ää on myös vies­tiä asiois­ta posi­tii­vi­sel­la näkö­kul­mal­la ja pyr­kien löy­tä­mään enem­män mah­dol­li­suuk­sia kuin uhkia. Sil­loin posi­tii­vi­suus levi­ää ympäristöönkin.