Nuusa Nis­ka­la: Toi­sin elämisestä

Yksi minul­le mer­kit­tä­vä filo­so­fi­nen ajat­te­li­ja, anar­kis­ti ja femi­nis­ti, Emma Gold­man kir­joit­ti omae­lä­mä­ker­ras­saan vuon­na 1931 sii­tä, kuin­ka hän halusi tais­tel­la sel­lai­sen maa­il­man puo­les­ta, jos­sa jokai­nen sai­si olla vapaa ja ilmais­ta itse­ään halua­mal­laan tavalla.

Hänen mukaan­sa oli tär­ke­ää, että jokai­nen yksi­lö voi­si tavoi­tel­la itsel­leen tär­kei­tä, kau­nii­ta ja ins­pi­roi­via asioi­ta. Kes­kus­te­lu oli virin­nyt sii­tä, kun joku mies oli kiel­tä­nyt hän­tä tans­si­mas­ta yhtei­sis­sä illa­nis­tu­jai­sis­sa perus­tel­len, että ”tuol­lai­nen kevyt­mie­li­syys ei sopi­nut sel­lai­sel­le, joka halusi muut­taa maa­il­maa”. Gold­ma­nin tans­si, näin hän itse sitä sanoit­taa, oli kes­ke­ne­räi­sen maa­il­man kes­kel­lä radi­kaa­li valin­ta elää toi­sin, niin kuin vapaus oli­si jo tot­ta ja ihmi­set oli­si­vat yhden­ver­tai­sia. ”Kai­kes­ta huo­li­mat­ta aion elää kau­nis­ta ide­aa­lia­ni todek­si”, hän kirjoittaa.

Esi­mer­kik­si mus­ta gos­pel toi­mi vähän samal­la logii­kal­la. Se syn­tyi Yhdys­val­lois­sa 1800-luvul­la orjuu­des­sa elä­neen mus­tan väes­tön kes­kuu­des­sa. Lau­lu­jen kaut­ta saat­toi kuvi­tel­la itsen­sä jo vapaa­na. Ja toi­si­naan kävi­kin niin, että lau­lu­jen sano­ma kon­kre­ti­soi­tui, yön tur­vin pako­mat­ka vapau­teen alkoi.

Olen men­neen kevään aika­na kes­kus­tel­lut pal­jon toi­sen­lai­sis­ta elä­mi­sen mah­dol­li­suuk­sis­ta. Se nousee monen­lai­sis­ta maas­tois­ta, niin ilmas­to­krii­sin kuin #metoo:nkin todel­li­suuk­sis­ta. Näi­tä kes­kus­te­lu­ja on yhdis­tä­nyt toi­ve muu­tok­ses­ta, toi­ve paremmasta.

Kes­kus­te­luis­sa on koros­tu­nut se, että muu­tok­sen vauh­ti koe­taan pii­nal­li­sen hitaa­na. Ja mik­si­pä ei koet­tai­si, kun kysees­sä on koko eko­sys­tee­min sel­viy­ty­mi­nen tai hyvin kehol­li­sel­la ja hen­ki­lö­koh­tai­sel­la taval­la koet­tu epä­oi­keu­den­mu­kai­suus, häi­rin­tä tai väki­val­ta. Tur­hau­tu­mis­ta aiheut­taa se, että se ei rii­tä, että itse sitou­tuu elä­mään toi­sin, vaan myös mui­den on sitou­dut­ta­va sii­hen. Muu­tos on yhtei­nen asia, ei vain jon­kin ryh­män tai jon­kin suku­puo­len teh­tä­vä­lis­tal­le otet­ta­va asia.

Vii­me lau­an­tai­na, juhan­nus­päi­vän juma­lan­pal­ve­luk­ses­sa, yhte­nä teks­ti­nä oli ote Jesa­jan kir­jas­ta. Sii­nä sano­taan: ”Puhu­kaa lem­peäs­ti — - ja ker­to­kaa — - että — - pak­ko­työ on päät­ty­nyt”. Minul­le se puhui hyvin vah­vas­ti toi­sin elä­mi­sen mah­dol­li­suuk­sis­ta. Juu­ri sii­tä, että on jokai­sel­la tuli­si olla oikeus elää vapaa­na oman­lais­taan elä­mää ilman, että vahin­goit­taa mui­den saman­lais­ta oikeut­ta. Mil­lä tavoil­la tähän, toi­sin elä­mi­seen, oli­si mah­dol­lis­ta sitou­tua? Mitä se voi­si koh­dal­la­si tarkoittaa?

Nuusa Nis­ka­la, Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nan dia­ko­nia­pap­pi ja väitöskirjatutkija