Pohjoismaisen uimataitomääritelmän mukaan olet uimataitoinen, jos pystyt uimaan 200 metriä yhtäjaksoisesti ja matkasta 50 metriä selälläsi. Kuulostaa helpolta. Siltikään joka kolmas ei osaa Suomessa uida kunnolla. Itse pidin uimataitoa pitkään itsestäänselvyytenä lajia vuosikymmeniä harrastaneena. kunnes jouduin merellä veden varaan ja panikoiduin. Parinkymmenen metrin päässä siintävä rantaviiva ja pelastusliivit eivät siinä hetkessä tuntuneet tuovan turvaa. Onneksi uimataito on syöpynyt vuosien harjoittelun myötä selkärankaan ja pinnalla pysyminen oli kuin automaatio. Kädet, jalat ja pää toimivat kuten niiden veden varassa kuuluukin, ilman, että jouduin sitä paniikin sekaisin tuntein erityisesti miettimään.
Onnekseni vanhemmilleni on toitotettu kansalaistaitojen tärkeydestä ja he ovat omasta vajaasta uimataidostaan huolimatta osanneet mahdollistaa minulle tarvittavat taidot selviytyä.Kauhistuttaa ajatus, jos en olisikaan pystynyt toimimaan lainkaan vedessä. Aivan kuten joka kolmas suomalainen.
Uimataidon tärkeys yhtenä kansalaistaitona on unohtunut ja se näkyy tilastoissa. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n hukkumistilastojen mukaan vuodesta 2020 vuoteen 2021 hukkumisten määrä on lisääntynyt huomattavasti. Vuonna 2020 kesäkuukausina, eli kesäkuun ja elokuun välisenä aikana, hukkuneita oli 50, kun luku on vuonna 2021 samana aikavälinä jo 87. Pohjois-Pohjanmaalla luku kyseisenä aikana tuplaantui. Hukkuneista kaksi kolmasosaa oli miehiä ja joka viides oli tunnistamaton. Eniten hukkumisia on tapahtunut vesiliikenteessä ja uidessa.
Kesän yksi parhaita asioita on kirmata kuumana kesäpäivänä viilentävään avoveteen eikä omien uimataitojen arvioiminen ole ensimmäisenä mielessä. Meidän vanhempien vastuulla on tarkistaa rannan syvyys, virtaus sekä rannan suuntaisen uinnin tärkeyden opettaminen lapsillemme. Tehdään osamme, jotta kaikilla olisi turvallista nauttia hellepäivistä uiden, sillä uimataito antaa vapauden nauttia vedestä.