Har­taus: Tai­vaan kan­sa­lai­se­na maailmassa

”Keho­tus can­ta­te (= lau­la­kaa) sekä sen poh­ja­na ole­va psal­mi 98 kyt­ke­vät tämän pyhän vah­vas­ti pää­siäi­sa­jan ilois­ten sun­nun­tai­den ket­juun. Seu­ra­kun­ta kul­kee Voit­ta­jan jäl­jis­sä totuu­des­sa ja rak­kau­des­sa koh­ti täy­del­lis­tä iloa tai­vaas­sa. Pyhän Hen­gen joh­ta­mi­na kris­ti­tyt saa­vat jo nyt elää tai­vaan kan­sa­lai­si­na maailmassa.”

Täl­lä taval­la kirk­ko­kä­si­kir­ja kuvaa tule­van sun­nun­tain aihet­ta. Me saam­me iloi­ten jo täs­sä maa­il­mas­sa odot­taa täy­del­lis­tä iloa tai­vaas­sa kah­den maan kan­sa­lai­si­na. Iloit­se­mi­nen vain tun­tuu vai­keal­ta ja jopa vää­räl­tä Ukrai­nan sodan ja maa­il­man tilan­teen kes­kel­lä. Kaik­ki maa­il­man kär­si­mys saa ennem­min­kin huo­kaa­maan ahdis­tuk­ses­ta kuin lau­la­maan ilosta.

Psal­mi 98 kuluu seu­raa­vas­ti: “Her­ra näyt­ti, että hän on mei­dän pelas­ta­jam­me, hän osoit­ti van­hurs­kau­ten­sa kan­so­jen näh­den. Hän muis­ti Israe­lin kan­saa, osoit­ti jäl­leen lau­peu­ten­sa ja uskollisuutens

Sai­la Karppinen.

a. Maan ääret­kin sai­vat tie­tää, että Juma­lam­me pelas­ti mei­dät. Maa, koho­ta Her­ral­le rie­mu­huu­to! Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, lau­la­kaa ja soit­ta­kaa! Ylis­tä­kää Her­raa har­pun säve­lin, soit­ta­kaa ja lau­la­kaa! Vas­ki­tor­vin ja oinaan­sar­vin kohot­ta­kaa ylis­tyk­sen­ne Her­ral­le, kunin­kaal­le! Pau­hat­koon meri kaik­ki­neen, juh­li­koon maa, juh­li­koot sen asuk­kaat! Taput­ta­koot vir­rat käsi­ään, yhty­kööt vuo­ret nii­den iloon Her­ran edes­sä, sil­lä hän tulee ja tuo maa­il­maan oikeu­den. Hän hal­lit­see maan­pii­riä van­hurs­kaas­ti, tuo­mit­see kan­so­ja oikeu­den mukaan.”

Psal­mi on ylis­tys ja kii­tos­lau­lu Juma­lal­le, joka on pelas­ta­nut kan­san­sa vaaroista.

Tule­va­na sun­nun­tai­na vie­täm­me myös kaa­tu­nei­den muis­to­päi­vää. Sodis­sam­me kaa­tu­neet jou­tui­vat vaa­roi­hin eivät­kä he niis­tä pelas­tu­neet. Kan­sa­kun­ta­na saim­me kui­ten­kin pitää itse­näi­syy­den ja vapauden.

Kaa­tu­nei­den muis­to kos­ket­taa monia per­hei­tä. Muis­tot kaa­tu­neis­ta isoi­sis­täm­me ja iso­äi­deis­täm­me sekä suku­lai­sis­ta ja ystä­vis­tä voi­vat olla yhä elä­viä. Muis­to­ja pitää yllä­pi­tää muis­tis­sam­me, sil­lä muis­tot yksit­täi­sis­tä ihmi­sis­tä ovat muis­to­ja kan­sam­me koh­ta­lois­ta. His­to­rian tun­te­mi­sen kaut­ta osaam­me olla kii­tol­li­sia nyky­het­kes­sä ja voim­me lau­laa kii­tos­lau­lua sii­tä hyväs­tä, mitä olem­me saaneet.

Sai­la Karp­pi­nen, kap­pa­lai­nen, Hau­ki­pu­taan seurakunta