Kari Eriksson tunnetaan Suomen kokeneimpana ja paljon julkisuuttakin saaneiden vaikeiden henkirikosjuttujen asianajajana. Urallaan 30 vuoden aikana hän on hoitanut tuhansia erilaisia ihmisten asioita oikeudessa sekä syytettyjen että omaisten avustajana, ja osa rikosjutuista on hyvinkin vakavia.
Murha on rikoksista vakavin ja peruuttamattomin. Asianajajana hän kohtaa epäillyn pian rikoksen sattumisen jälkeen ja kuulee uhria tai uhrin omaisia silloin, kun tuska ja suru on suurin. Kun ihminen on hädässä, hän on paljaimmillaan. Kaikki turha katoaa. Kun ihminen surmataan, se ei vain koske uhria ja tekijää, vaan myös molempien omaisia. Elämässä eteen tulleet vaikeudet, olivatpa ne minkä kokoisia tahansa, voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Kari Eriksson haluaa valaa toivoa synkinpiinkin hetkiin.
– Kaikesta voi selvitä, ei pidä heittää hanskoja tiskiin. Elämä ja arki ei ole aina täydellistä ja yhtä juhlaa. Periksi ei pidä antaa, vaan nauttia elämästä ja pienistä arkipäivän asioista. Ne voivat olla lopulta niitä arvokkaimpia. Koko elämä voi olla joskus aivan pienestä kiinni ja loppua arvaamattomasti.
Erikssonilta kysytään usein, kuinka hän voi hoitaa vakaviin tekoihin syyllistyneitä rikollisia ja puolustaa heitä. Monesti yleinen mielipide on jo tehnyt tuomion ennen oikeuskäsittelyä.
– Väkivalta on väärin ja aina tuomittavaa, eikä sitä pidä koskaan hyväksyä tai selitellä. Kysymys on yrityksestä ymmärtää, miksi rikos on tapahtunut ja mitkä asiat ovat siihen johtaneet. Tulevatko kaikki tuomioon vaikuttavat seikat huomioiduksi ja tapahtuminen kulku selväksi, valottaa Eriksson.
Hänelle työssä tärkeintä on ihmisen kohtaaminen, kuuleminen ja auttaminen riippumatta hänen taustastaan, asemastaan, ihonväristään tai kansalaisuudestaan.
Asianajajan työtä hän haluaa valottaa äskettäin ilmestyneessä kirjassaan 8 x Murha. Vaikka kirja käsittelee vakavimpia rikoksia, kahdeksaa murhatapausta, pääpaino on ihmisissä, heidän ajatuksissaan ja ongelmissaan.
Kari Erikssonia on usein pyydetty kirjoittamaan elämästään ja työstään. Elämänkertaa hän ei halunnut kirjoittaa, sillä matka tällaiselle muistelulle on vielä kesken. Ehkä mielenkiintoisin juttukin on vielä tulematta. Syntyi tositapahtumiin perustuva kirja, johon valikoitui erityyppisiä murhajuttua, joissa hän on toiminut avustajana. Luvan niiden avaamiseen hän sai kaikilta päämiehiltään, joiden näkökulmasta tapaukset tuodaan esille. Nimet ja paikkakunnat on muutettu tunnettua sarjakuristaja Michael Penttilän tapausta lukuunottamatta.
– Toivon, että kertomusten myötä lukijat ymmärtävät asianajajan työtä ja tärkeintä tehtävää, jonka lähtökohtana on ihminen ja hänen auttaminen vaikeuksissa, kertoo Eriksson. Asiakkaitaan hän haluaa tavata mahdollisimman monesti ennen oikeuskäsittelyä, eikä yhteydenpito jää usein siihen, vaan kuulumisia hän haluaa kysellä myöhemminkin.
Kirjasta löytyvät tarinat esimerkiksi tapauksista, jossa nuorisokodista karkumatkalle lähteneet nuoret pahoinpitelivät työntekijän raa’asti hengiltä pari päivää ennen kuin mies olisi päässyt eläkkeelle. Sairaanhoitajan tarinassa naista syytetään väkivaltaisen alkoholistimiehensä murhasta.
Mustasukkaisuus ja avioero on isossa roolissa kahdessa jutussa, joissa toisessa mies sytyttää kotitalonsa ja kaksi lasta menehtyy palossa. Kertomus romanien välikohtauksesta valottaa myös heidän kulttuuriaan ja verikostoa. Koulukiusatun pojan kertomuksessa kuvataan mielen sairastumista ja seurauksia. Sarjakuristajan tarina on oma lukunsa, kuten myös maahanmuuttajien keskuudessa tapahtunut rikos.
Sen ohella, että Kari Eriksson on hyvä kuuntelija ja kyvykäs kohtaamaan erilaisia ihmisiä, hänellä on tarinnankerronnan ja kirjoittamisen lahja. Lukijan kirja pysäyttää vaikuttavuudellaan ja antaa ajattelemisen aihetta.
Työssään Eriksson joutuu kohtaamaan niin rajuja asioita, että oikeastaan mikään ei yllätä. On kuitenkin piirre, joka tuntuu aina yhtä pahalta: ihmisen sisäinen kylmyys ja tunteeton piittaamattomuus käyttää toista ihmistä hyväksi.
Kirjallaan Eriksson herättää miettimään miten tulisi suhtautua rikoksiin, jonka tekee mieleltään sairas ihminen. Uhrin omaisia ei lohduta, että tekijä on sairas eikä ymmärrä tekonsa vääryyttä. Hän uskoo, että valtaosa teoista voitaisiin kuitenkin välittää välittämisellä ja asianmukaisella ongelmaan puuttumisella. Suomea pidetään onnellisena maana, mutta kaikki suomalaiset eivät ole onnellisia. Apua, tukea ja läheisyyttä tarvitsevat eniten heikoimmassa asemassa olevat.
– Onnellista ja hyvää elämää ei ole se, jos sairas ihminen pääsee asianmukaiseeen hoitoon ja kohteluun vasta sitten, kun joku viaton ihminen saa surmansa tai vahingoittuu. Kun puhutaan hoidosta, tarkoittaa se välittämistä ja huolenpitoa, eikä pelkkä lääkepurkki tai pistos riitä korjaamaan rikki mennyttä mieltä.
Jos peruuttamattomaan tekoon johtaa ahdistava elämäntilanne ja jaksamisen pettäminen, herää kysymys, onko jotakin jäänyt huomaamatta tai joitakin toimia jopa laiminlyöty, kun rikos pääsee tapahtumaan, pohtii Eriksson.
Nuorten hädästä puhutaan nyt paljon. Ongelmiin puuttumiseen varhaisessa vaiheessa soisi löytyvän huomiota ja rahaa. Mielekkäät harrastukset ja niiden mahdollistaminen lapsille ja nuorille varallisuudesta riippumatta on hyvää työtä. Huomioiminen ja välittäminen tulee alkaa varhain. Lasta täytyy kunnioittaa, koulukaveria ei saa kiusata ja pahasta olosta tulee puhua. Hänen, jolle puhutaan, täytyy kuunnella ja välittää.
Väkivallanteot ovat Erikssonin uran aikana raa’istuneet ja alkoholin lisänä mieltä sumentavat lääkkeet ja huumeet ovat yhä enemmän kuvioissa mukana. Ennen alamaailmassa oli tietyt säännöt, joissa koti oli suojattu, nyt väkivaltaiset velanperinnät ulottuvat sinnekin. Väärille raiteille suistuneilla on menossa toinen sukupolvi, joka ei ole ehkä koskaan nähnyt tai viettänyt ihan normaalia elämää ja käynyt töissä.
– Työ on kaikille ihmisille tärkeää, mutta vielä vaikeampaa normaaliin arkeen palaaminen on vakilasta vapautuneelle, jolla ei ole asuntoa ja entinen kaveriporukka odottaa tapoineen. Ainut päivittäinen rutiini voi olla korvaushoitolääkkeen noutaminen.
Lisäksi, kun maailma kovenee, niin keinot lievenevät. Kunnilta, myös Oulussa, odottaisi resursseja niin ennaltaehkäisyyn kuin jälkihoitoon, mikä tulee halvemmaksi ja on ihmisen kannalta inhimillisempää kuin vakavien seurauksien korjaaminen.
Elämänohjeet kodin perintönä
Martinniemessä varttunut 58-vuotias Kari Eriksson pitää sahayhdyskuntaa aikoinaan esimerkillisenä yhteisöllisestä, suvaitsevasta ja kansainvälisestä kyläyhteisöstä. Elämä oli köyhää, mutta saattoi olla henkisesti rikasta. Sahayhtiö huolehti ihmisistä tarjoamalla töitä ja muutakin huolenpitoa. Kyläyhteisöön mahtuivat myös erilaiset persoonat ilman erityistä kummastelua. Mihin nämä ihmiset ja yhteisöllisyys ovat kyliltä kadonneet?
Parhaat elämänohjeet Eriksson kertoo saaneensa kotoa. Äiti Aila Eriksson teki raskasta työtä ahtaajana satamassa ja elätti perhettä pitkälti yksinhuoltajana. Voimakastahtoinen ja periksiantamaton äiti opetti, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella aina hyvin, kunnioittavasti ja tasavertaisesti ja auttaa apua tarvitsevia. Lapsuudenkodissa luettiin paljon kirjoja. Aila-äiti muistetaan myös taistelusta Kurtinhaudan rantametsän puolesta, jotta metsä säilyisi virkistysalueena kaikkien käytössä.
Yläasteella Kari Erikssonia ei koulunkäynti kiinnostanut ja kapinointi johti jopa koulusta erottamiseen. Isoveli Joni Skiftesvik sai ylipuhuttua niin niskoittelijan kuin opettajatkin, että koulunkäynti jatkui. Äiti halusi pojan jatkavan lukioon. Näin tapahtui, ja Kurtinhaudan rantametsäkin sai suojelun.
Haukiputaan lukiossa Kari kiinnostui yhteiskunnallisista aineista, joita opetti Annikki Pesonen. Oikeudenkäyntejä käsitteleviä romaaneja lukiessaan heräsi innostus ryhtyä opiskelemaan oikeustiedettä ja lakimieheksi. Työura sai hyvän alun nimismies Erkki Rauhalan kysyessä töihin Haukiputaalle, mitä Eriksson muistelee edelleenkin kiitollisena.
Syyttäjän ja nimismiehen sijaisuuksien ja kaupunginviskaalin tehtävistä Eriksson siirtyi yksityisen asianajotoimiston palvelukseen, kunnes perusti pian oman yrityksen Asianajotoimisto Kari Erikssonin vuonna 1993. Tällä hetkellä henkilöstön vahvuus on kuusi, ja mukana ovat isän jalanjäljissä myös perheen lapsista Joel ja Inga. Vaimo Tarja vastaa yrityksen talousasioista. Lapsista nuorimmainen Carita valmistuu pian opettajaksi.
Ammatinvalintaansa Kari Erikssonin ei ole tarvinnut katua, sillä hän kokee työnsä “omaksi hommaksi”. Jaksaminen tosin joutuu toisinaan koetukselle, sillä päivät ovat pitkiä, juttuja on hoidettavana eri puolilla Suomea eikä lomaa tai vapaapäiviä ehdi juurikaan pitämään. Työtä jaksaa tehdä, kun siitä tykkää, eivätkä vaikeatkaan asiat jää painamaan mieltä stressaavasti, kun on tehnyt asian eteen voitavansa. Tekemistä riittää myös valtakunnallisen Suomen Hippos ry:n puheenjohtajan tehtävissä.
Irtioton arjesta Tarja ja Kari Eriksson ottavat lähtemällä joskus matkalle tai teatteriesityksiä katsomaan. Perheen kolme lasta ovat jo omillaan, mutta kotona Martinnemessä mieluisaa puuhaa riittää kahden hevosen, lämminverisen “Eevan” ja suomenhevosvarsan “Stellan” hoitamisessa. Kodin yhteydessä on hevostalli ja tilaa laitumelle. Kotona on myös kolme kissaa ja koira.
Kari Eriksson ihastui hevosiin jo pikkupoikana päästessään Ville Lindgrenin suomenhevosen kyytiin kotikylän raitilla.
– Hevonen on kaunis, kunnioitusta herättävä, kuuliainen ja oppivainen eläin. Hevosen kanssa ei voi olla kiire, sillä hoito vaatii aina tietyt tehtävät ajallaan, ja silloin kaikki muut asiat unohtuvat. Suomenhevosella on myös suuri merkitys Suomen historiassa, luonnehtii Eriksson.
– Myöhemmin kun toimin asianajajana, samainen hevosmies Ville sanoi minulle, että perusta Kari oma toimisto. Näin sitten tapahtui, ja kun myöhemmin kävin tervehtimässä Villeä tämän viimeisellä sairasvuoteella, hän tuumasi, että eikö ollut hyvä, että neuvoin sinua!
Kirja pistää miettimään
8 x Murha kirjasta löytyy kertomukset tapauksista, jossa nuorisokodista karkumatkalle lähteneet nuoret pahoinpitelivät työntekijän raa’asti hengiltä pari päivää ennen kuin mies olisi päässyt eläkkeelle. Sairaanhoitajan tarinassa naista syytetään väkivaltaisen alkoholistimiehensä murhasta.
Mustasukkaisuus ja avioero ovat isossa roolissa kahdessa jutussa, joissa toisessa mies sytyttää kotitalonsa, jolloin kaksi lasta menehtyy palossa. Kertomus romanien välikohtauksesta valottaa myös heidän kulttuuriaan ja verikostoa. Koulukiusatun pojan kertomuksessa kuvataan mielen sairastumista ja seurauksia.
Sarjakuristajan tarina on oma lukunsa, ehkä Suomen rikoshistoriassa vailla vertaansa. Maahanmuuttajien keskuudessa tapahtuneen rikoksen selvittelyssä tuodaan myös esille mihin asenteelliset käsitykset voivat johtaa.
Sen ohella, että Kari Eriksson on hyvä kuuntelija ja kyvykäs kohtaamaan erilaisia ihmisiä, hänellä on tarinnankerronnan ja kirjoittamisen lahja. Lukijan kirja pysäyttää vaikuttavuudellaan ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Kun luemme lehdestä rikos- tai käräjäuutisen, ei osaa arvata, mitä kaikkea taustalla on ja kuinka laajaa joukkoa tapahtunut koskettaa. Valoisana puolena kirjassa tuodaan esille myös selviytymisiä vaikeista tilanteista.
Tutustu Rantapohjan tilaustarjouksiin tästä.