Har­taus: Hyvä paimen

Pirit­ta Aatsinki.

Mitä tulee mie­leen sana­pa­ris­ta Hyvä pai­men? Minul­la sii­tä tulee heti ensim­mäi­sek­si mie­leen Jeesus.

”Her­ra on minun pai­me­ne­ni, ei minul­ta mitään puu­tu”, lie­nee yksi tutuim­mis­ta Raa­ma­tun koh­dis­ta. Lap­se­na pyhä­kou­luun hou­kut­te­li ehkä kai­kis­ta eni­ten juu­ri se tar­ra­tau­lu, mis­sä käyn­ti­ker­ras­ta sai lii­ma­ta lam­mas­tar­ran kort­tiin, jos­sa Jee­sus pai­men­si lampaita.

Kun olin kou­lu­lai­nen, meil­lä oli uskon­non kir­joi­na Hyvä pai­men nimi­nen kir­ja­sar­ja. Sen sana­pa­rin alle oli siis kät­ket­ty se tie­to mitä kou­lus­sa meil­le uskon­nos­ta opetettiin.

Toi­saal­ta minun lap­suu­des­sa­ni Raa­ma­tun ver­tauk­set ja ker­to­muk­set oli­vat­kin ainoa vii­te­ke­hys koko pai­me­nuu­des­ta. Van­hem­mil­le ikä­pol­vil­le pai­me­nes­sa ole­mi­nen saat­taa olla itsel­leen­kin tut­tua oma­koh­tai­sen koke­muk­sen kaut­ta. Tai sii­tä on aina­kin jon­kin­lai­nen mie­li­ku­va, mitä se vaa­tii. Hyvä pai­men pitää lau­mas­taan huol­ta, on roh­kea ja teh­tä­vään­sä sitoutunut

Se mie­li­ku­va, mikä pai­me­nuu­des­ta syn­tyy, on mie­les­tä­ni hyvin sovel­let­ta­vis­sa moneen arki­päi­väi­seen, toi­nen toi­ses­ta huo­leh­ti­mi­sen näkö­kul­maan. Pai­me­nen miel­tä tar­vi­taan van­hem­muu­des­sa, har­ras­tus­ryh­mien ohjaa­mi­ses­sa, opet­ta­ja­na ja monis­sa muis­sa tilan­teis­sa, jois­sa on kool­la jouk­ko ihmi­siä. Eten­kin sitä pai­me­nen miel­tä tar­vi­taan niis­sä tilan­teis­sa, jois­sa on muka­na lap­sia tai nuoria.

Arki­ses­sa elä­mäs­sä tar­vi­taan ”pai­me­nia”, jot­ka luo­vat tur­val­li­suu­den tun­net­ta ja huo­len­pi­toa, ovat roh­keas­ti oman lau­man­sa asial­la ja ovat sitou­tu­neet anta­maan aikaan­sa ”lau­mal­le”. Kuka tahan­sa meis­tä voi toi­mia hyvä­nä pai­me­ne­na omas­sa elä­män­pii­ris­sään. Ja mikä paras­ta, sitä ei tar­vit­se teh­dä omil­la voi­mil­la. Me voim­me itse kukin luot­taa sen tutuim­man Hyvän Pai­me­nen tur­vaan ja huolenpitoon.

Omas­sa per­hees­sä­ni eläm­me par­hail­laan vuo­den­ai­kaa, johon mah­tuu per­heem­me suu­rim­mat merk­ki- ja muis­to­päi­vät niin ilos­sa kuin surus­sa. On iha­naa aja­tel­la, että kai­kis­sa näis­sä mer­kit­tä­vis­sä päi­vis­sä ja het­kis­sä olem­me saa­neet olla Hyvän pai­me­nen huomassa.

Ehkä moni teis­tä luki­jois­ta voi tun­nis­taa tätä samaa esi­mer­kik­si nyt äitien­päi­vän kyn­nyk­sel­lä, kun monet muis­tot omas­ta lap­suu­des­ta ja omas­ta van­hem­muu­des­ta nousee pin­taan. Saa­koon Hyvä Pai­men olla tur­vam­me ja suo­jam­me täs­tä eteen­kin päin.

Pirit­ta Aat­sin­ki, dia­ko­ni, Iin seurakunta