Eipä ollut hymy herkässä, kyyneleet sitäkin enemmän, kun helmikuun lopussa seisoin muistisairaan 91-vuotiaan isäni edellisyönä palaneen kodin raunioilla. Vain mustat hiiltyneet laudat olivat jäljellä kauniista kodista ja pitkän elämän varrella kerätyistä aineellista muistoista. Siinä meni kaikki muutamassa tunnissa savuna ilmaan. Onneksemme kuitenkin se tärkein – rakas isämme – pelastui viime hetkellä palavasta talosta ohikulkevan nuoren miehen avustuksella. Iso kiitos hänelle siitä!