K‑ryhmän vähittäismyynti kasvoi tammi-maaliskuussa Pohjois-Pohjanmaalla 8,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja se oli yhteensä 185,1 miljoonaa euroa (alv 0 %). Päivittäistavarakaupan myynti oli maakunnassa 119,5 miljoonaa euroa ja se kehittyi 1,5 %. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 65,6 miljoonalla eurolla ja siinä oli kasvua 25,0 %.
– Päivittäistavarakaupassa myynteihin voi olla tyytyväinen, kun vastalukuina ovat viime vuoden isot kehitykset ja pääsiäisostojen sattuminen viime vuonna maaliskuulle, kommentoi lukuja Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen.
– Maakunnassa ja erityisesti Oulussa vilkas rakentaminen näkyy rakentamisen ja talotekniikan myynnin erinomaisina kehityksinä, hän lisää.
Pohjois-Pohjanmaalla on K‑ryhmällä tulossa useita uusia kauppoja sekä suuria kauppojen uudistamis- ja laajennushankkeita. Oulun Toppilassa K‑Supermarket saa ison laajennuksen ja kokonaisuudistuksen ja ne valmistuvat ensi vuoden alkupuolella. Oulun rautatieaseman lähelle on rakentumassa uusi K‑Market Asemantorni ja se avataan keväällä 2023. Kalajoen K‑Supermarketin uudistus on valmis toukokuun loppupuolella ja K‑Citymarket Raahen kokonaisuudistus valmistuu kesäkuussa.
Kesko avaa ensi keväänä lähelle Oulun ydinkeskustaa uuden K‑Marketin Limingantien ja Kempeleentien risteykseen. Tuleva kauppa sijoittuu rakenteilla olevan kerrostalon katutasoon, lähiympäristössä on rakenteilla useita muitakin kohteita. Kaupan sijainti on lähellä Heinäpään liikunta- ja koulualuetta ja mm. tämän takia kauppa tulee toimimaan pitkillä aukioloajoilla.