Iin seudun riistanhoitoyhdistyksen hirvenhiihtelyn mestaruuksista kilpailtiin Pohjois-Iin Kivimaalla pääsiäisen jälkeisenä tiistai-iltana.
Aurinkoinen ja poikkeuksellisen lämmin päivä oli pehmentänyt hiihtoladun, joten kilpailu jouduttiin Maken ja Ritvan koehiihtelyn perusteella suorittamaan ”sauvakävelynä”.
Kisa oli tiukka ja mestaruus ratkesi Veli Paakkolan eduksi hyvän matkan arvioinnin perusteella. Toiseksi tullut Antti Alaviuhkola oli kisan tarkin ampuja. Pronssimitalin voitti viime kesän SM-kisoista pronssia voittanut Jani Kurkela. Seuraavat pistesijat menivät Pertti Turtiselle, Jouko Väyryselle ja Seppo Paakkolalle.
Mestari Veli Paakkola kertoi kisoihin valmistelun sujuneen hyvin, sillä hän oli pääsiäisen aikaan suorittanut ”Iijokihiihdon” eli hiihtänyt Iijokea pitkin kaupunkiin Kaisun kahvilaan ”voimajuomalle” ja samaa reittiä takaisin Iihin. Matkaa tuli noin 60 kilometri.
Hopeamitalisti Antti Alaviuhkola surkutteli, että korkeanpaikan leiri Ylläksellä meni osittain pilalle tuiskuisten säiden vuoksi.
Pronssimitalisti Jani ei selitellyt.
Niukasti pistesijojen ulkopuolelle jääneellä Kuivajokivarren ex-maanviljelijällä taas oli selityksiä monenlaisia:
– Viinamäkeen rakennetut korkeat tuulimyllyt ovat aiheuttaneet pitkäaikaista värinää ja tärinää jo kotioloissa. Kaiken kukkuraksi edellisviikolla ulkomaisesta tuulimylly-yhtiöstä lähestyttiin ruplanipulla, kun Luujoen maastoon kaavaillaan uutta myllyaluetta. Pitää olla yhteydessä paikalliseen metsästystä harrastavaan “kuntasenaattoriin”, jotta hanke torpattaisiin, eikä tulisi tarvetta muuttaa jokivarresta tuulimyllyvapaalle alueelle.
Järjestäjät keroivat lopuksi, että viikkotreenit käynnistyvät äitienpäivän tienoolla. Toiveissa olisi, että osallistujia ilmaantuisi enemmän.
Tulokset
A‑sarja: 1. Paakkola Veli PiEk 574 (+4m/+4m/-3m/-2m), 522 (87), 1096 p 2. Alaviuhkola Antti PiEk 540 (-1m/+20m/0m/+9m), 552 (92) 1092 p 3. Kurkela Jani PIiEk 522 (-7m/-15m/+3m/+14m), 534 (89),1056 p 4. Turtinen Pertti Skjm 554 (-9m/-10m/0m/+4m), 498 (83), 1052 p 5. Väyrynen Jouko PIiEk 572 (-3m/0m/-5m/+6m), 462 (77), 1034 p 6. Paakkola Seppo PIiEk 534 (-9m/-18m/-4m/-2m), 486 (81), 1020 p 7. Veijola Pekka KMS 544 (-7m/-6m/-7m/+8m), 474 (79), 1018 p 8. Paakkola Juho PIiEk 494 (-31m/-16m/-4m/-2m), 504 (84), 998 p 9. Tolonen Markku PIiEk 462 (-35m/-20m/-8m/-6m), 504 (84), 966 p.
B‑sarja: 1. Mikkola Kullervo PiEk 514 (-15m/-12m/-10m/+6m), 468 (78), 982 p 2. Ylisiurua Ritva SkJm 540 (-19m/0m/+5m/-6m), 324 (54), 864 p.