Teijo Liedes.
Suora lainaus Wikipedian artikkelista “Systeemiteoria”:
“Systeemien teoria on poikkitieteellistä järjestelmien tutkimusta tavoitteena löytää sellaisia periaatteita, joita voidaan soveltaa kaikentyyppisten systeemien käsittelyyn eri tutkimusaloilla. Termillä ei ole vielä täysin vakiintunutta merkitystä. Sitä voidaan kuitenkin pitää systeemiajattelun erikoistapauksena ja yleistyksenä yleisestä systeemitieteestä, joka muodostaa systeemisen näkökulman. Systeemien teorian käsite on saanut alkunsa Ludvig von Bertalanffyn yleisestä systeemiteoriasta. Sitä on sovellettu myöhemmin muilla alueilla kuten toimintojen teoriassa ja sosiaalisten systeemeitten teoriassa.”
Määritelmä vaikuttaa monimutkaiselta ja vaikeasti ymmärrettävältä, mutta se on pelkkä vaikutelma.
Esitän kolme esimerkkiä, joden avulla perustelen sitä, että laajavaikutteisten muutosten aikaansaamiseksi tarvitsemme systeemistä (eri järjestelmiä yhdistävää) muutosta.
Mielenterveyden ongelmat lisääntyvät ja rasittavat terveyden ja sosiaalihuollon budjetteja. Mitä pitäisi tehdä? Mielenterveyden järkkymisen keskeiset rskitekijät tunnetaan: Yksilöön ja lähisuhteisiin liittyvät päihteiden helppo saatavuus, köyhyys, ravinnon puute, työttömyys, syrjintä, väkivalta ja työhön liittyvä stressi. Ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät ennenaikainen syntymä, lapsen kaltoinkohtelu, vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmat, heikko opintomenetsys, krooninen unettomuus, kipu tai sairaus ja heikko stressinsietokyky. (Limnell ym. Suomen tulevaisuudet. Wsoy, 2022).
Pelkästään mielen sairauksia hoitamalla muutosta ei saada aikaan, vaan meidän pitää muuttaa systeemejä, jotka tuottavat näitä riskitekijöitä.
Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa maatalouden päästöt. Jos edellytämme viljelijältä hiilineutraalia, jopa hiiltä maaperään sitovaa viljelytapaa, muutos ei onnistu, ellemme muuta systeemejä, jotka ovat tuottaneet nykyiset viljelytavat. Eli tarvitaan muutosta ruokaketjun toimintatapaan, lannoitteiden käyttöön, maanmuokkaukseen, ja tilojen tulonmuodostukseen.
Jos viljelijältä edellytetään hiilineutraalia toimintatapaa, on systeemejä muutettava niin, että muutos on taloudellisesti mahdollinen ja että viljelijä itse motivoituu muutokseen. Siis kaikkien tuotantoon liittyvien järjestelmien on tuettava muutosta, jotta se onnistuisi.
Kolmantena esimerkkinä otan esille turvetuotannon. On helppo sanoa, että tuotanto ajettiin liian hätäisesti alas, kun Ukrainan kriisi sekoittaa energiajärjestelmiä. Ajattelen, että päinvastoin, muutos tehtiin liian hitaasti ja viivyttelemällä.
Jos olisi ajoissa mietitty, mihin kaikkeen turpeen polton lopettaminen vaikuttaa ja miten turpeesta päästää irti, meillä olisi ollut hajautettu uusiutuvan energian tuotantojärjestelmä jo käytössä, ja liiallinen riippuvuus fossiilisista polttoaineista olisi pystytty torjumaan. Se kyllä tiedettiin jo kauan sitten, että poltto on lopetettava.
Muutoksiin tarvitaan siis kokonaisvaltaista ajattelua ja kaikkien mukaan ottamista, oikeudenmukaista siirtymää kestävään talouteen ja yhteiskuntaan. Ympäristökriisistä aiheutuvia kustannuksia voidaan havainnollistaa ilmastovelalla. Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjä niin, että lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen. Päästöjä ei kuitenkaan ole vähennetty tarpeeksi, mikä tarkoittaa, että tulevaisuudessa päästöjä on vähennettävä enemmän. Tästä syntyy ns. ilmastovelka, joka oli päästöoikeuksien hinnalla tai sosiaalisilla kustannuksilla arvoituna vuonna 2019 jo noin 100 miljardia euroa, eli saman verran kuin Suomen valtion velka. (Limnell ym.) Tämä velka kasvaa räjähdysmäisesti, ellei toimenpiteitä aleta tehdä nyt.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että meidän päättäjien on kyettävä tekemään kauaskantoisia päätöksiä ja meidän yksilöiden on motivoiduttava muuttamaan omaa käyttäytymistämme. Jos jompi kumpi heittää hanskat tiskiin, muutos ei onnistu.
Teijo Liedes, Iin kunnanhallituksen 1. vpj., Vasemmistoliitto