”Herra Vanhanen pudisti epäuskoisena päätään. – Enpä olisi uskonut, että te olette naisasioiden ajaja. Hän nojautui eteenpäin ja sanoi melkein kiivaasti. – Suoraan sanottuna minusta tuollaiset ajatukset ovat haitallisia ja sellaiset, jotka niitä puhuvat, eivät ymmärrä yhteiskuntaa, jossa elävät. Miksi naisten pitäisi opiskella pitemmälle? Sehän on aivan turhaa, koska naisten pyhimpinä velvollisuuksina on olla vaimoja ja äitejä, hoitaa lapset ja koti. Miehen tehtävä on tehdä töitä ja ansaita rahaa perheelleen. Herra Vanhanen piti tauon, nojautui selkänojaansa vasten.- Minusta olisi vaarallista antaa naiselle päätäntävaltaa asioistaan. Eihän nainen voi olla perillä oikeuksistaan niin hyvin, kuin hänen isänsä tai aviomiehensä. Miesten velvollisuus on huolehtia tyttäristään ja naisistaan ja pitää heidän puoliaan”. Tämä on näyte Ann-Christin Antellin kirjasta Puuvillatehtaan varjossa.
Kamalaa, ajattelee varmaan moni nykynainen. Minunko pitäisi pysyä vain kotona huolehtimassa perheestämme, enkä saisi opiskella, vaikuttaa ja käydä töissä? Mutta noin se aika pitkälti oli vielä 1800-luvulla, kunnes naiset saivat erinäisiä oikeuksia vuosisadan loppupuolella.
Asiat alkoivat todella muuttua ja 1926 nousi nainen, Miina Sillanpää ihan ministeriksi asti. Tänä päivänä naisia on totuttu näkemään johtavissa asemissa ja hyvinkin korkea-arvoisissa tehtävissä, eikä sitä ihmetellä lainkaan. Kuitenkin vielä usein kuuluu ikäviä kommentteja siitä, että naiset eivät enää halua äideiksi saatikka kotiäideiksi, vaan he luovat uraa ja haluavat vaikuttaa. Lapsia tehdään ehkä sitten joskus kun elämäntilanne on saatu vakaalle pohjalle ja tulee se oikea aika.
Eihän se väärää ajattelua ole ja jokainen elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Emme elä enää ajassa, jolloin kouluttauduttiin hieman, mentiin töihin jos niitä löytyi, perustettiin perhe ja otettiin talo lainaa ja kun lapset olivat isompia ehkä siinä vaiheessa oli äidillä mahdollista panostaa omaa uraansa. Nykypäivänä onneksi isälläkin on mahdollisuus jäädä vanhempainvapaalle.
Onko äitinä ja isänä olo muuttunut naisen aseman paranemisen ohella? Onko niin, että oma hyvinvointi ja menestys menee vanhemmuuden edelle? Hoitaako yhteiskunta lapset, ensin varhaiskasvatuksessa ja myöhemmin koulussa? Jos kaikki ei suju, syyllistämmekö yhteiskuntaa siitä? Annammeko me tarpeeksi aikaa lapsillemme olemalla heidän kanssaan, touhuten yhdessä jotain mukavaa, ilman kännyköitä, tabletteja ym. ”nykyhärpäkkeitä”. Jos olisimme aidosti enemmän lastemme kanssa, voisivatko he tänä päivänä paremmin?
Vanhemmuus on todella vaativa ”ammatti”, eikä siihen voi kouluttautua. Olen aivan varma, että jokaisella vanhemmalla on jossain vaiheessa tullut eteen tilanteita, joissa tuntuu ettei niistä selviä millään. Mutta tärkeintä on muistaa, että vanhempi on se joka antaa lapselleen rakkautta, asettaa rajat ja johon lapsen tulee pystyä turvautumaan joka elämän tilanteessa.
Nyt kun kuopukseni täytti 30 vuotta, on menneitä tullut mietittyä paljon. Esikoiseni ollessa pieni, olin enimmäkseen kotona ja siitä ajasta on paljon muistoja. Kuopuksen kohdalla mietin, että lähdinkö liian aikaisin töihin ja kuntapolitiikkaan mukaan, koska minulla on tunne, että vanhemmuus loppui aivan liian pian.
Tekstilläni ei ole tarkoitus kritisoida kenenkään tekemiä valintoja, ei todellakaan. Jokaisen elämässä on erilaisia tilanteita ja vaiheita ja ne sanelevat hyvin pitkälle, miten arki kotioloissa sujuu. Oli sitten sinkku, pariskunta tai lapsiperhe! Ja jokainen meistä tekee päätökset omassa elämässään itse, eikä niihin ole muilla mitää sanomista!
Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille. Uskotaan parempaan huomiseen.
Kaarina Torro, Martinniemi/Oulu, kaupunginvaltuutettu, hyvinvointilautakunnan jäsen, SDP