Toi­mit­ta­jal­ta: Kun kei­sa­ril­la ei ole vaatteita

Monet muis­ta­vat satuklas­si­kon Kei­sa­rin uudet vaat­teet. Tans­ka­lai­sen H.C. Anders­so­nin vuon­na 1837 kir­joit­ta­maa satua on kaut­ta aiko­jen sovel­let­tu ver­tauk­siin. Sadun sano­ma nousee mie­leen nyt kun ajat­te­lee Venä­jän pre­si­dent­ti Puti­nin mie­li­val­tais­ta hyök­käys­tä Ukrainaan.

Sadus­sa vaat­tu­rit rää­tä­löi­vät itse­val­tai­sel­le kei­sa­ril­le uudet vaat­teet ja vakuut­ta­vat nii­den näky­vän vain äly­mys­töl­le, ei tyh­mäl­le taval­li­sel­le kan­sal­le. Kei­sa­ris­ta aja­tus oli hie­no, näin jyvät erot­tu­vat aka­nois­ta ja myös saman­mie­li­set val­taa­pi­tä­vät erot­tu­vat joukosta.

Kei­sa­ri mars­sii uusis­sa vaat­teis­sa pys­ty­päin turuil­le ja toreil­le. Monet ihai­le­vat vaa­te­tus­ta, kun­nes lap­si huu­taa: Kei­sa­ril­la ei ole vaat­tei­ta! Yhä isom­pi jouk­ko yhtyy kuo­roon. Kei­sa­ri jat­kaa mat­kaan­sa pys­ty­päin, vaik­ka mie­les­sä alkaa kyteä aja­tus, ovat­ko huu­te­li­jat sit­ten­kin oikeas­sa? Näy­tös on kui­ten­kin kes­tet­tä­vä lop­puun asti.

Eläm­me ras­kai­ta aiko­ja, jos­ta satu on kau­ka­na. Sota, jota Venä­jä viral­li­ses­ti halu­aa kut­sua eri­koi­so­pe­raa­tiok­si tai rau­han tur­vaa­mi­sek­si, tun­tuu käsit­tä­mät­tö­mäl­tä. Venä­jä on jää­mäs­sä yksin ja eris­tyk­siin pakot­tei­den seu­rauk­se­na. Tie­don­vä­li­tys­tä ja sanan­va­paut­ta on Venä­jäl­lä rajoi­tet­tu rajus­ti lail­la, sodas­ta tai hyök­käyk­ses­tä ei saa puhua 15 vuo­den van­keus­tuo­mion uhalla.

Ukrai­na­lai­set jou­tu­vat mak­sa­maan kal­lis­ta, kor­vaa­ma­ton­ta hin­taa oman itse­näi­sen val­tion ja demo­kra­tian puo­les­ta. Huo­li ja pel­ko sii­tä, mitä tule­vai­suus tuo tul­les­saan, on käsin­kos­ke­tel­ta­vaa sota­kent­tien ulko­puo­lel­la­kin. Olem­me myös infor­maa­tio­so­dan ja hybri­di­vai­kut­ta­mi­sen ristitulessa.

Sota jät­tää läh­te­mät­tö­män, yli­su­ku­pol­vi­sen jäl­jen, kuten me hyvin tie­däm­me. Ihmi­sis­sä on herän­nyt val­ta­va aut­ta­mi­sen halu sodas­ta kär­si­viä koh­taan. Jokai­nen meis­tä voi aut­taa jol­la­kin tavalla.Tärkeää on myös pitää huol­ta itses­tä ja lähim­mäi­sis­tä. Sopeu­dut­ta­va on myös aja­tuk­seen, että sodan seu­rauk­set kos­ket­ta­vat hen­ki­ses­ti ja talou­del­li­ses­ti kaik­kia. Rau­han arvo on mittaamaton.

auli.haapala(at)rantapohja.fi