Oulun kaupungilla on tarjolla monipuolisia kesätyöharjoittelupaikkoja yli 18-vuotiaille opiskelijoille. Harjoittelijoille on tarvetta muun muassa kirjastoissa, matkailuneuvonnassa, puistojen ja ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidossa sekä ikäihmisten parissa. Työtä on 30 tuntia viikossa, ja kuukauden pestistä maksetaan palkkaa 1100 euroa.
Myös kulttuuri työllistää nuoria. Tänä vuonna kahden kesämuusikkobändin lisäksi haetaan tanssijoita esiintymään eri puolille kaupunkia, mm. Rotuaarille, puistoihin, palvelutaloihin ja päiväkoteihin.
– Idea tanssijahausta lähti Oulun valinnasta kulttuuripääkaupungiksi. Ajatus on, että tästä eteenpäin ainakin vuoteen 2026 saataisiin joka kesä yksi uusi kulttuurin osa-alue esille myös kesätyöllistämisen myötä, sanoo muusikoiden ja tanssijoiden kesärekrytoinneista vastaava Janne Helttunen Byströmin Ohjaamosta.
– Haemme kolmesta viiteen tanssia harrastavaa tai opiskelevaa nuorta. Pientä pelivaraa täytyy olla myös mahdollisten sairastumisten ja loukkaantumisten varalle. Hakemusten perusteella nuoria kutsutaan koetansseihin. Valintatilaisuudessa on mukana myös taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula, kertoo Helttunen.
Hakuaika kesätyöharjoitteluun on 7.2.–13.3.2022. Avoimet paikat löytyvät osoitteesta ouka.fi/kesatyo.
Kesätyöseteli jaetaan 15–17-vuotiaille oululaisnuorille ennen hiihtolomaviikkoa. Toisella paikkakunnalla opiskelevat oululaiset voivat kysyä kesätyöseteliä Byströmin Ohjaamosta. Seteli on arvoltaan 320 euroa, ja se on tukea työnantajalle nuoren palkkakustannuksiin. Työnantajana voivat toimia yritykset tai yhdistykset kaikista Oulun kaupunkiseudun kunnista. Avoimen kesätyösetelipaikan voi ilmoittaa osoitteessa businessoulu.com/kesatyo.
Yksi vaihtoehto työllistyä kesäksi on ryhtyä kesäyrittäjäksi, sillä BusinessOulu sekä Talous ja nuoret TAT järjestävät Kesäyrittäjä-toimintaa Oulussa myös tulevana kesänä.
– Jos nuori on kiinnostunut yrittäjyydestä, Kesäyrittäjä-toiminta on turvallinen tapa aloittaa. BusinessOulun mentorit ovat nuoren yrittäjän tukena ja antavat opastusta. Oulun kaupunki tukee nuorta yrittäjää 320 eurolla, kertoo palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani.
Kaupungin kesätyöpaikkojen lisäksi muun muassa seurakunnilla ja eri yrityksillä on runsaasti kesätöitä tarjolla.