Ihmettelin aina, kuinka sivistynyt ja senaikaisen maailman teknisesti kehittynein kansa lähti kannattamaan Hitlerin hallintoa niin innokkaasti? Eikö saksalaisten enemmistöllä ollut käsitystä mihin tämä kannatus lopulta voisi johtaa? Nykyisin en ihmettele enää lainkaan, miksi saksalaiset hurrasivat Hitlerin hallinnolle: nyt näen sen kaiken tapahtuvan uudelleen ympärilläni.
Olen hämmästellyt, kuinka meistä suurin osa vastustelematta luopuu perustuslaillisista oikeuksistaan ja vapauksistaan, joiden puolesta esi-isämme taistelivat viimeiseen veripisaraan saakka. Miksi luopua vapaudestaan näin helposti? Vastauksen täytyy olla pelko. Pelko, jota ihmisiin on nyt kylvetty lähes kahden vuoden ajan.
Pelko saa aikaan meissä sen, että menemme “taistele tai pakene” ‑tilaan, jolloin järki ja logiikka jäävät taka-alalle. Tällöin otamme helposti vastaan lähes kaikki tarjotut ratkaisut pelon aiheuttajan voittamiseksi ilman kriittistä pohdintaa kunkin ratkaisun kelvollisuudesta. Tällä hetkellä tarjotut ratkaisut aiheuttavat moninkertaisesti enemmän kärsimystä kuin itse pelon aiheuttaja. Pelätessään ihmiset eivät osaa yhdistää ympärillään tapahtuvaa inhimillistä kärsimystä suurelta osin näiden ratkaisujen aiheuttamaksi, ainakaan vielä.
Internet on mahdollistanut kriittisen ja vapaan tiedon leviämisen ja helpon saatavuuden lähes kaikille. Vapaan tiedon leviäminen on herättänyt suuren joukon ihmisiä näkemään maailman laajemmasta ja monipuolisemmasta näkökulmasta haastaen valtavirran maailmannäkemyksen. Tiedon lisääntyessä laantuvat luulot ja pelot. Lopulta huomataan, ettei tässä nykyisessä maailmassa ole mitään pelättävää. Meidän tietoisten ja pelottomien ihmisten joukko kasvaa nyt kiihtyvällä vauhdilla.
Oulun Valta kuuluu kansalle ry:n puheenjohtaja Tuukka Mäkiranta, aluevaaliehdokas