Kuukauden esineenä ovat Perämeren eteläisen osan rannikkokylästä peräisin olevat luuluistimet. Ne on tehty hevosen tai lehmän reisiluusta, jonka alapinta on hiottu sileäksi ja keulapää loivasti kaarevaksi. Luun yläpinnasta on veistetty pyöreys pois ja jätetty pinta karkeaksi, jotta se sopisi hyvin lapikasta vasten. Luistimen päähän on jäänyt luontevasti luun nivelestä muodostuva nokka. Luistimet on ajoitettu varovasti 1800-luvulle, sillä iän määritteleminen tässä tapauksessa on kovin vaikeaa.
Luistimen historiaa tutkineen prof. Tauno Perälän mukaan luistelu alkoi yli kaksituhatta vuotta sitten pronssikaudella. Tällöin kalastajametsästäjät keksivät sitoa nahkatossujensa pohjaan hirven sääriluun päästäkseen nopeammin jäätä pitkin saaliin kimppuun. Kalliotaiteessa tunnetaan joitain luistelukuvia, jolloin luistelun historia olisi jo 4000 vuoden mittainen.
Museoviraston mukaan Suomesta ei ole löydetty kivikautisia luisia luistimia. Toistaiseksi vanhin on löytynyt Turun seudulta Liedosta. Luistin ajoittuu viikinkiajalle eli noin tuhannen vuoden taakse.
Ruotsalaisen 1500-luvulla eläneen historioitsijan Olaus Magnuksen teoksessa, Pohjoisten kansojen historia, on mainio piirros luistelijoista ja hiihtäjästä. Kuva on mainio senkin tähden, että luistelijat huppupuvuissaan muistuttavat kovin tämän päivän retki- tai kilpaluistelijoita. Olaus Magnus kirjoittaa, että luuluistimet olivat paljon joutuisammat kuin raudasta valmistetut, etenkin jos hiotut hirvenluuluistimet oli voideltu sian ihralla.
Luuluistimia oli kahta sorttia, reiällisiä ja reiättömiä. Nyt esiteltävät luistimet olivat sopivat harjaantuneille luistelijoille, jotka eivät hihnoja tarvinneet. Niiden päälle vain astuttiin ja eteenpäin työnnettiin rautapiikillä varustetulla sauvalla tai keihäällä.
Aina käytettiin sauvaa, oli luistimissa hihnat tahi ei, sillä luistimilla ei potkittu niin kuin nykyluistelussa, vaan eteenpäin päästiin vain sauvalla työntelemällä niin kuin historioitsija Olaus todisti. Piikkipäinen sauva oli muinoin tärkeä kapine jäällä liikkuvalle. Tämän päivän kulkijalle se olisi yhtä tärkeä jään vahvuuden tarkistamiseen ja jäihin vajotessa.
Luuluistimet olivat hyvin pitkään talvisen meren ja järven jäällä liikkujien käytössä. Suomen länsirannikolla luilla luisteltiin aina 1900-luvun alkuun saakka.
Kiiminki-Seura r.y. aloitti viime vuoden syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget. Nyt esittelyssä on Luuluistimet.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita viime vuoden syyskuussa aloitettu juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan Kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Yrjö Runtti, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi.
Lähteet:
Olaus Magnus: Pohjoisten kansojen historia
Museovirasto
Suomen kansallismuseo
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.