Jäälin Välikylässä asuva Raimo Mykkänen (s. 15.11.1931) on syntyisin Pihtiputaalta Kärväskylän Pahasuolta. Melko pian Raimon ja hänen kaksoisveljensä syntymän jälkeen perhe pakattiin hevoskyytiin muuttokuorman kanssa, ylitettiin Elämänjärvi jäitä myöten ja päädyttiin Selkäjärven rannalle Pyhäjärvelle. Kaikkiaan perheeseen syntyi 11 poikaa ja yksi tytär. Elanto tuli maa- ja metsätaloudesta.
Raimo Mykkänen kävi koulunsa Kontialan koulussa, joka toimi maalaistalossa parin kilometrin päässä kotoa.
– Muistiin on jäänyt, että aina ennen koulun alkua auteltiin veljen kanssa äitiä navettatöissä. Luotiin lannat pois. Olen kyllä ajatellut, että taisi vähän tuoksahtaa, kun siitä lähti suoraan kouluun, Mykkänen naurahtaa.
Nuoruudestaan hän muistaa myös kessunviljelyn ja ‑haketuksen.
– Tehtävänäni oli hakkurissa hakata kessu pieneksi ja seuloa se Siniveljekseen sekoitettuna höyläpenkin laatikkoon. Eräänä päivänä pakkasin itselle pieneen pussiin kessua ja sytytin koulumatkalla suuren naavakuusen alla tupakan palamaan. Samalla sytytin naavakuusenkin palamaan, ja tuli kauhu, että sain aiheutettua laajan metsäpalon. Onneksi tuli hiipui nopeasti. Tähän päättyi tupakointini sillä erää.
Nuorena metsätyöt kuuluivat olennaisena osana perheen poikien töihin. 1940-luvun lopulla ne kuitenkin loppuivat Raimo Mykkäsen osalta varsin nopeasti, sillä hän loukkasi selkänsä pahoin metsässä. Ristiselästä nitkahti nikama, ja selkään tehtiin 1950 kesällä jäykistysleikkaus Invalidisäätiöllä Helsingissä.
Sairaalajakson jälkeen Mykkänen meni maaseutukouluun Mäntsälään, mutta jo ennen tätä hän oli ollut kotikylänsä E‑liikkeessä harjoittelijana ja myöhemmin myymälänhoitajana. Työuransa hän tekikin täysin liike-elämän palveluksessa. Vuonna 1954 hän aloitti kotipaikkakunnan SOK:lla myymälänhoitajana ja sieltä mukaan elämän ilot ja surut jakamaan tarttui vaimo, Eila. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, joille on syntynyt yhteensä viisi lasta.
Elämä kuljetti perheen Kemijärven kautta Jääliin, jonne he muuttivat elokuussa 1969.
– Ostimme tästä talviasuttavan kesämökin, jota sitten kunnostimme ja laajensimme.
Jääliläiset ja kiiminkiläiset tuntevat Raimo Mykkäsen aktiivisena liikkujana. Hän on monelle tuttu näky niin kävelyllä, polkupyörän selässä kuin suksillakin. Moni muistaa hänen yli 200 kilometrin pyöräretkensä mökiltä Pyhäjärveltä kotiin Jääliin, viimeisin näistä tuli taitettua kasikymppisenä. Viikottainen jumppatunti kuuluu yhä hänen rutiineihinsa. Uinti ja kuntosali ovat olleet tauolla koronan vuoksi, mutta nyt hän aikoo aktivoitua sen suhteen.
Myös harrastajateatterilavoilta mies on tuttu monelle. Parhaillaan Raija Päkkilän luotsaama Senioriteatteri työstää Päättyneiden päivien baari ‑näytelmää, jossa Mykkänen vanhimpana on rokkivaarin roolissa.
– Aikanaan, 70-luvulla olin mukana Oulun teatterissa niin sanottuna ilta-avustajana. Se harmittaa, että siitä jättäydyin pois, kun ei politiikkaan mentyäni aika enää riittänyt kaikkeen.
Kunnallispolitiikassa Mykkänen oli aktiivinen vuosikymmenien ajan, muun muassa Kiimingin kunnanvaltuutettuna ja ‑hallituksessa sekä Oulunsuun sairaalan hallituksessa, Heikinharjun sairaalan hallituksessa ja OYKSin valtuustossa. Asukasaktiivisuudesta kertoo jotain se, että hänet on nimetty Jäälin asukasyhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.
Näkyvimpinä saavutuksina päättäjävuosiltaan Mykkänen pitää Jäälin Tarhanmäkeä, joka tarjoaa nykyisin lapsille mahdollisuuden vaikkapa pulkkamäenlaskuun. Erityisesti häntä ilahduttaa Jäälin ja Hönttämäen välille vastikään toteutunut latu, jota Mykkänen esitti ensimmäisen kerran rakennettavaksi valtuustoaloitteella jo 30 vuotta sitten. Myös Välikylän kentän rakentaminen oli hänelle tärkeä saavutus.
Työura E‑liikkeen rakennusteollisuuden tukkumyynnissä, Renlundin rautakaupassa päättyi vuonna 1987 yksilölliseen varhaiseläkkeeseen hankaloituneiden selkävaivojen vuoksi.
Nyt, 90-vuotispäivän kynnyksellä Raimo Mykkänen ajattelee, että pitkän iän salaisuus löytyy liikunnasta ja kunnon ravinnosta marjoineen ja puolukkapuuroineen.
Ajokortti tuli vastikään plakkariin vielä seuraavaksi viideksi vuodeksi.
– Toki sen suhteen pitää tarkkailla aktiivisesti itseään.
Raimo Mykkänen juhlii syntymäpäiviään perhepiirissä myöhemmin.
– Nyt emme valitettavasti voi juhlia, mutta haluan välittää kiitokset kaikille ystäville, työkavereille, näytelmäkavereille ynnä muille menneistä vuosikymmenistä, kuten tulevistakin vuosista.
Helsingin olympialaiset
Helsingin olympiakisojen aikaan, vuonna 1952, Raimo Mykkänen oli säästänyt pitkään rahaa, jotta voisi lähteä seuraamaan olympialaisia. Säästöön oli kertynyt 5 400 markkaa, ja ajatuksena oli, että hän voisi viettää 3–4 päivää Helsingissä kisoja seuraten. Liput katsomoon maksoivat paikasta riippuen noin 300 markasta 2 100 markkaan.
Olympialaisten tunnelmaan Mykkänen pääsi jo Mannerheimintietä kävellessään, kun katukuva täyttyi kansainvälisistä urheilijoista ja kisakatsojista. Hetki on painunut miehen mieleen.
Ensimmäisenä päivänä Raimo Mykkänen suuntasi stadionille avajaisiin katsomaan, kun Paavo Nurmi toi olympiasoihdun kansan eteen ja sytytti olympiatulen. Hannes Kolehmainen sai hetkeä myöhemmin kunnian sytyttää olympiatulen stadionin tornin huippuun.
Avajaisissa voimistelija Heikki Savolainen vannoi olympiavalan ja presidentti J. K. Paasikivi piti avajaispuheen. Mykkänen muistaa myös valkopukuisen, myöhemmin rauhanenkeliksi nimetyn naisen, joka juoksi avajaisissa mekko hulmuten kohti puhujakoroketta. Naisen henkilöllisyyttä arvailtiin pitkään, mutta lopulta hän paljastui saksalaiseksi Barbara Rotbraut-Pleyeriksi.
– Avajaispäivän jälkeen mietin, riittävätkö rahat jossain motellissa yöpymiseen ja tulin siihen tulokseen, että jos haluan vielä kisoja seurata, majoittumiseen ei ole rahaa.
Mykkänen käveli stadionin lähellä puistossa ja tuli kauniiden pensaiden lähelle. Hän päätti ryömiä niiden alle ja nukkui makeasti niiden suojassa. Aamulla mies pyyhki lehdet vaatteistaan ja suuntasi takaisin kohti stadionia.
Itse kilpailutapahtumista päällimmäiseksi jäi mieleen Emil Zatopekin ylivoimaisuus eri juoksumatkoilla sekä Neuvostoliittoa edustaneen virolaisen kilpakävelijä Bruno Junkin suoritus avajaispäivänä.
– En ollut milloinkaan nähnyt kilpakävelyä ja tämän neuvostoliittolaisen suoritus rentoudessaan on painunut mieleen. Miten se lantio liikkuikin niin notkeasti.
Mykkänen onnistui saamaan vielä Mäntsälästä koulultaan lipun Helsingin olympiakisojen päättäjäisiin. Urheilusta innostuneen miehen unelma olympiakisojen seuraamisesta oli käynyt toteen. Hän sai todistaa, miten Suomi saavutti noissa olympialaisissa kuusi kultaa, kolme hopeaa ja 13 pronssia.