Kuu­kau­den esi­ne: Teu­ras­ta­jan puukkosetti

Van­han kan­san vuo­den­kier­toon kuu­lui se, että kar­jan mää­rää vähen­net­tiin teu­ras­tuk­sil­la syk­syi­sin niin, että tal­vek­si jäi ruo­kit­ta­vik­si vain vält­tä­mät­tö­mim­mät elu­kat. Teu­ras­tuk­set pyrit­tiin ajoit­ta­maan Mik­ke­lin­päi­vän (29.9.) ja Pyhäin­päi­vän (6.11.) väli­seen aikaan.

Teu­ras­tus aloi­tet­tiin aamu­hä­mä­ris­sä naa­pu­reil­ta salas­sa, jot­tei kukaan kade­mie­li­nen pääs­syt kat­so­maan teu­ras­tus­ta pahal­la sil­mäl­lä. Tämä oli­si voi­nut tyreh­dyt­tää veren­juok­sun ja siten pila­ta lihat.

Vie­lä 1800-luvun lopul­la on ollut osis­sa Suo­mea yleis­tä suo­rit­taa teu­ras­tus asuin­tu­vas­sa. Lam­paat, vasi­kat ja siat teu­ras­tet­tiin lou­nai­ses­sa Suo­mes­sa saunassa.

Lihat säi­löt­tiin pää­asias­sa suo­laa­mal­la pui­siin tii­nui­hin. Myös mak­ka­roi­ta val­mis­tet­tiin ja osa lihois­ta savustettiin.

Teu­ras­tuk­ses­sa saa­tiin lihan ohes­sa ver­ta ja sisäe­li­miä, jois­ta val­mis­tet­tiin monen­lai­sia eri­kois­herk­ku­ja. Laa­jas­ti tun­net­tiin ns. tap­pa­jais­keit­to, johon pan­tiin sisäe­li­miä, juu­rek­sia sekä veres­tä ja jau­hois­ta lei­vot­tu­ja pal­le­roi­ta eli myky­jä. Sisäe­li­met pilaan­tu­vat nopeas­ti, joten ne oli käy­tet­tä­vä ruo­ak­si heti. Veres­tä ja jau­hois­ta voi­tiin pais­taa myös veri­palt­tua. Veri­mak­ka­roi­ta val­mis­tet­tiin, sylt­ty­jä kei­tet­tiin ja lam­paan pääs­tä eri­tyis­tä lampaanpääsylttyä.

Lam­paat tain­nu­tet­tiin kir­veen kama­ral­la, mut­ta siat päät­ti­vät juok­sun­sa pis­too­lin lau­kauk­seen. Kii­min­gin Ala­ky­läs­sä pis­too­li­mie­he­nä toi­mi Rau­ha­lan Nik­ke alias Nii­lo Katis­ka, joka hoi­ti ras­kaan­sar­jan teu­ras­tuk­set kyläl­lä 1950 ja 60-luvuilla.

Nyt jo van­ha äijä ker­toi tari­naa kyläl­lä erääs­tä sian teu­ras­tuk­ses­ta, johon ei Nik­ke jou­ta­nut­kaan mukaan. Isän­tä val­mis­ti sial­le vii­mei­sek­si ate­riak­si jau­ho­vel­lin, jol­la oli tar­koi­tus rau­hoit­taa sika pai­koil­leen. Sika aavis­te­li kui­ten­kin jota­kin ja lii­kah­te­li sen ver­ran, että lekan eka isku ei osu­nut­kaan täy­del­li­ses­ti. Ennen kuin sika oli tain­nu­tet­tu seu­raa­val­la iskul­la ehti se kil­jua ja sät­kiä niin, että se jär­kyt­ti kovin pie­nen pojan, joka val­mis­tui teh­tä­vään­sä vis­pi­län ja astian kans­sa ottaa sias­ta las­ket­ta­va veri talteen.

Peri­mä­tie­to tie­tää ker­toa, että koti­teu­ras­tus­ten loput­tua kyläl­lä, heit­ti Nik­ke pis­too­lin­sa Aution­lam­peen, jot­tei se ole vaa­rak­si jälkipolville.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Syys­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki. Nyt esit­te­lys­sä on enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puukkosetti.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen. Näi­tä asioi­ta syys­kuus­sa aloi­tet­tu jut­tusar­ja tukee, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan Kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Mari­ka Hut­tu, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen, Yrjö Runt­ti, Mar­ja-Lii­sa Ruo­ko­la ja Eeva-Lii­sa Vil­mi.

Läh­teet:

Suul­li­nen perimätieto

Maa­ta­lous­museo Sarka

Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma