Iin kunta osallistuu Raasakan vanhan uoman kehittämisen jatkohankkeeseen. Kunnanhallitus päätti kunnan osallistumisesta hankkeeseen ja esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää siihen osallistumiseen yhteensä 30 000 euron määrärahan vuosille 2022 ja 2023.
PVO-Vesivoima Oy, Pohjois- ja Etelä-Iinjakokunnat ja Iin kunta ovat toteuttaneet yhdessä sopimaansa Raasakan vanhan uoman kehittämishanketta vuodesta 2017 lähtien. Vuosina 2017–2021on toteutettu hankkeita, jotka liittyvät virtaamaolosuhteiden parantamiseen, kalan nousuun ja lisääntymiseen, veden laadun parantamiseen sekä vesistöalueen hoitotoimiin ja virkistyskäyttömahdollisuuksien kehittämiseen.
Vanhaan uomaan kohdennettua niin sanottua ympäristövirtaamaa on nostettu osan aikaa vuodesta ja Uiskarin kalatietä on rakennettu niin, että kalan nousu vanhaan uomaan on mahdollistunut. Kalojen kutusoraikkoja on rakennettu ja kalat saatu alueella lisääntymään.
Vanhan uoman alueella on tehty vuosittain vesiyhtiön velvoitteen ulkopuolisia kunnostustöitä. Alueella on muun muassa raivattu rantoja sekä kunnostettu veneilyreittejä, veneenlaskupaikkoja ja opastetauluja.
Aiempi yhteistyösopimus ja sitä kautta sopimuksen piirissä olleet kehittämistoimet päättyvät tämän vuoden lopussa. Osapuolet ovat neuvotelleet yhteistyösopimuksen jatkosta. Kaksivuotisen sopimuksen keskeisenä tavoitteena olisi määritellä, mikä on jatkossa vanhaan uomaan kohdennettava ympäristövirtaaman optimimäärä. Ympäristövirtaama on edellytys vanhan uoman kehitystyölle kalan nousun ja lisääntymisen sekä virkistysmahdollisuuksien kannalta.