Har­taus: Pyhäinpäivänä

Yhteys toi­seen on ihmi­sel­le hyvin tär­keä. Lähei­ses­sä ihmis­suh­tees­sa on jaet­tu kaik­ki elä­män mat­kan vai­heet. Hyvät ja huo­not tun­teet. On voi­tu kes­kus­tel­la eteen tule­vis­ta asiois­ta. Kun tämä yhteys kat­ke­aa, ihmi­nen jou­tuu luo­pu­maan niin pal­jos­ta. Mie­len täyt­tää tyh­jyys, kai­paus, yksi­näi­syys ja monet muut luo­pu­mi­sen tunteet.

Surun koh­da­tes­sa ihmi­nen tar­vit­see rin­nal­la kul­ki­jaa, ihmis­tä, joka on koke­nut jotain samaa tai voi ymmär­tää ja tukea.

Pyhäin­päi­vä­nä muis­tam­me meil­le rak­kai­ta lähei­siä. Hei­dän hau­dal­len­sa viem­me kynt­ti­län tai kukan. Se ker­too sii­tä yhtey­des­tä, jota tun­nem­me pois­nuk­ku­neen kans­sa vie­lä vuo­sien takaa. He ovat muka­nam­me. Meil­le muis­tuu mie­leen hei­dän sano­jan­sa, teko­jaan ja mitä he ovat meil­le olleet. He ovat olleet rak­kai­ta lähei­siä, joi­den kans­sa tun­sim­me iloa ja surua.

Yhdes­sä koet­tiin pet­ty­myk­siä ja onnis­tu­mi­sia. Erään vir­ren aja­tus on: he ovat tääl­lä kul­ke­neet valos­sa ja pimen­nos­sa, ahdin­gos­sa, usko­neet ja toivoneet.

Kris­til­li­ses­sä uskos­sa kat­se­lem­me myös kuo­le­man jäl­kei­seen aikaan. Kat­se­lem­me sii­hen luot­taen ja uskoen ylös­nous­see­seen Her­raan Jee­suk­seen Kris­tuk­seen ja hänen val­mis­ta­maan pelas­tuk­seen. Vir­ren runoi­li­ja pukee sen sanoik­si, että sanan tur­vin kul­ki­jat on pääs­seet luok­se Her­ran. Hän on kaik­ki osta­nut verel­lään ja kut­suu seu­raa­jak­seen tai­vaan tielle.

Pyhäin­päi­vän evan­ke­liu­mis­sa kuva­taan, Matt. 5: Näh­des­sään kan­san­jou­kot Jee­sus nousi vuo­rel­le. Hän istuu­tui, ja ope­tus­lap­set tuli­vat hänen luok­seen. Sil­loin hän alkoi puhua ja opet­ti hei­tä näin: ”Autuai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Autuai­ta ovat mur­heel­li­set: he saa­vat lohdutuksen.”

Tie­toi­suus sii­tä, että pois­nuk­ku­neet ovat olleet onnel­li­sia elä­män­sä aika­na, on hyvin loh­dul­li­nen aja­tus. He ovat saa­neet ilon ja kii­tok­sen het­kiä lähei­sis­tä, lap­sis­ta, onnis­tu­mi­ses­ta työs­sä. He ovat tun­te­neet tär­keän mer­ki­tyk­sen elä­mäs­sä. Juma­lan val­ta­kun­nan kes­kel­lä on ainee­ton elä­mä ja onni. Vaik­ka on ajan taak­ko­ja, sai­rauk­sia ja syn­tien tuo­mia mur­hei­ta, nii­tä suu­rem­pi on Juma­lan rak­kaus Jee­suk­ses­sa Kristuksessa.

Pyhäin­päi­vään on kir­kon sivuil­la sopi­va rukous, jon­ka Kata­rii­na Kii­lu­nen, pas­to­ri, on kirjoittanut:

Elä­män ja armon Jumala,

Sinä, joka annat aurin­gon valo­si säteil­lä sinnekin,

min­kä luu­lin ole­van pimey­den kätköissä,

Sinua minä rukoilen.

Ylös­nouse­muk­sen lem­peäs­sä valossa

kii­tän edes­men­neis­tä omai­sis­ta ja rakkaista.

Niis­tä, jot­ka ovat jät­tä­neet minuun jälkensä

ja joi­ta kan­nan mielessäni.

Kii­tos yhtey­des­tä, joka kan­taa yli kuoleman,

ja toi­vos­ta, jon­ka varas­sa elämme.

Anna valo­si teh­dä näky­väk­si kaik­ki se hyvä,

mikä minua ympäröi.

Täy­tä ilolla.

Aamen.

Pek­ka Soro­nen, Iin seu­ra­kun­nan kappalainen