Kukapa nyt ei olisi joskus koettanut onneaan Lotossa tai esimerkiksi Eurojackpotissa. Moni meistä on työntänyt kolikoita peliautomaattiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin joka kolmas suomalainen pelaa rahapelejä viikoittain.
Joskus aikoja sitten olin kioskin lottojonossa, jossa vuoroaan odotteli myös tunnettu miljonääri. En tiedä menikö raha rahan luo, minun luokseni se ei ainakaan saapunut.
Moni kulttuuri‑, liikunta- tai vaikkapa terveysalan järjestö on saanut rahoituksensa nykyisen tietämyksen valossa nololla tavalla, Veikkauksen voittovaroista, jotka ovat kertyneet monesti vähävaraisten ihmisten pelaamisesta. Sieltä kauppojen aulojen rahapeleistä sekä perinteisemmistä pelaamisen muodoista kuten jalkapalloveikkauksesta tai Lotosta. Veikkaus on tulouttanut jopa miljardi euroa vuodessa jaettavaksi erilaisina avustuksina.
Moni on jäänyt koukkuun pelaamiseen ja seuraukset ovat voineet olla pelaajalle itselleen sekä hänen lähipiirilleen vaikeita. Omat ja läheisten varat ovat voineet kadota automaatin nieluun. Pelihimo on saattanut johtaa myös velkakierteeseen. Moni pikavippi on otettu pelaamisen takia.
Useimmat pelaajat tiedostanevat sen, että pelikoneet on säädetty siten, että pitemmän päälle ne voittavat aina ja pelaaja jää tappiolle. Jo perinteisten kuponkipelien voittomahdollisuudet ovat musertavat. Loton täysosuman mahdollisuus lienee yksi viidestätoista miljoonasta ja kovasti seuratun ja uutisoidunkin Eurojackpotin päävoiton mahdollisuus yksi lähemmäs sadastamiljoonasta.
Arpajaislain muutos lienee tulossa piakkoin eduskunnan käsittelyyn. Lainsäätäjien tehtävä tulee olemaan ristiriitainen ja samanhenkinen kuin alkoholilainsäädännöstä päättäminen. Veikkaukselta (ja Alkolta) tulisi saada tulovirtaa, mutta ongelmat olisi syytä saada mahdollisimman vähäisiksi. Tai ainakin ne pitäisi siedettävällä tavalla pystyä lakaisemaan maton alle.