Har­taus: Pidä sydä­mes­täs huolta

San­na Nygård.

Tule­van sun­nun­tain otsik­ko on Juma­lan huo­len­pi­to. Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti Mat­teuk­sen kuu­den­nes­ta luvus­ta muis­tut­taa mei­tä sii­tä, kuin­ka mei­dän ei tuli­si koo­ta aar­tei­ta maan pääl­le, vaan tai­vaa­seen. ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sydä­me­si.” (Matt. 6:21)

Evan­ke­liu­mi­teks­ti puhuu sii­tä, kuin­ka mei­dän ei tuli­si pitää usei­ta juma­lia, kuten raha tai muut maal­li­set ”aar­teet”. Poh­dis­kel­les­sa­ni tätä evan­ke­liu­mi­teks­tiä mie­leen hii­pi Pek­ka Ruus­kan van­ha lau­lu Seit­se­män, jos­sa seit­se­män roh­ke­aa mies­tä läh­tee sei­la­ten etsi­mään aar­re­kar­tan aar­tei­ta. Kukin nois­ta seit­se­mäs­tä koh­ta­si eri­lai­sen koh­ta­lon­sa, mah­toi­pa yksi kuol­la­kin ”pääl­le hel­men ja kul­lan ja timan­tin”. Vaan lau­lun seit­se­mäs roh­kea mies ymmär­si aar­teen löy­ty­vän sydämestään.

Lie­ne­vät tämän päi­vän ”aar­teet” meil­le kovin maal­li­sia – tava­raa, rahaa, mai­net­ta. Lopul­ta mei­dän­kin tulee kui­ten­kin muis­taa, ettem­me saa elä­män läh­tö­het­kel­lä mukaam­me mitään, vaan suu­rin aar­teem­me elä­mäs­säm­me on sydän, jos­ta mei­dän tuli­si pitää huol­ta. Sii­nä huo­len­pi­dos­sa voim­me pyy­tää apua Juma­lal­ta, joka on luvan­nut, ettei ihmi­sen tar­vit­se kan­taa mur­het­ta kai­kes­ta mah­dol­li­ses­ta, vaan Hän pitää meis­tä huolen.

Juma­la myös aut­taa sydän­täm­me etsi­mään sitä, mikä on tär­kein­tä – Hänen läs­nä­olo­aan ja rak­kaut­taan elä­mäs­säm­me. Juma­lan huo­len­pi­to vapaut­taa mei­dät huo­leh­ti­maan myös toi­nen toi­sis­tam­me, teke­mään hyvää lähimmäisillemme.

Jäl­leen pää­dyn täs­sä­kin kir­joi­tuk­ses­sa­ni lähim­mäi­sen­rak­kau­teen, jota pidän kris­ti­nus­kos­sa ja elä­mäs­sä kaik­kein tär­keim­pä­nä. Toi­nen tois­tem­me hyväk­sy­mi­seen ja rakas­ta­mi­seen olem­me saa­neet esi­mer­kin Jee­sus Nasa­re­ti­lai­sel­ta, joka kul­ki jou­kos­sam­me ihmi­se­nä maan pääl­lä rakas­taen ja huo­leh­tien. Tuo Nasa­re­ti­lai­nen kehot­ti mei­tä pitä­mään huol­ta toi­nen toi­sis­tam­me, kaik­kein heikoimmistakin.

Ajat­te­len, että meil­lä on aar­tei­ta toi­nen toi­sis­sam­me. Aina­kin oman elä­mä­ni arvok­kaim­mat asiat ja suu­rin siu­naus ovat ihmi­set, joi­den kans­sa saan tätä elä­mää kul­kea ja jakaa. Ei ole niin suur­ta huol­ta, ettei se keve­ni­si, jos sii­tä pys­tyy puhu­maan jol­le­kul­le omal­le lähei­sel­leen. Toi­nen tois­tem­me avul­la voim­me huo­leh­tia sydä­mes­täm­me ja Juma­la on kans­sam­me kai­kes­sa huo­leh­tien itse osal­taan meis­tä. Kris­tus kul­kee kes­kel­läm­me rakas­taen ja huo­leh­tien, jos vain muis­tam­me Hänet pitää muka­nam­me. Sydä­mem­me aut­taa mei­tä tun­te­maan ja rakas­ta­maan niin Juma­lam­me kuin lähim­mäi­sem­me. Jo sii­nä on riit­tä­vä mää­rä pitää elä­mäm­me ken­ties tär­keim­mäs­tä aar­tees­ta, sydä­mes­täm­me, huoli.

San­na Nygård, Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nan vs. kappalainen