Muu­ta en toivo

Koro­nae­lä­mää alkaa olla taka­na jo 1,5 vuot­ta. Etä­työ on imais­sut mukaan­sa, mas­kit ovat arki­päi­vää. Etäi­syyk­siä on help­po pitää, kau­pas­sa käyn­nit ovat har­ven­tu­neet ja tehok­kaam­pi käsien pesu käy jo luon­nos­taan. Olo ja elä­mä alkaa roko­tus­ten myö­tä pik­ku hil­jaa aue­ta. Ollaan menos­sa koh­ti jotain uutta.

Ahdis­tu­neek­si olo tulee kui­ten­kin välit­tö­mäs­ti, kun alkaa aja­tel­la opis­ke­li­joi­ta, jot­ka eivät ole kol­meen luku­kau­teen pääs­seet lain­kaan lähio­pe­tuk­sen pariin. Mei­dän­kin per­heen ylä­kou­lu­lai­nen ja lukio­lai­nen ovat pääs­seet jo aina­kin ajoit­tain lähio­pe­tuk­sen pariin, mut­ta yli­opis­to-opis­ke­li­ja on nököt­tä­nyt koto­sal­la koneen äärel­lä suu­rim­man osan kor­kea­kou­luo­pin­nois­taan. Työ­elä­mä­tai­dot eivät syn­ny koto­na essei­tä kirjoittamalla

Kuin­ka vai­keas­sa tilan­tees­sa nämä opis­ke­li­jat ovat? Kuka heis­tä huolehtii?

Täl­tä syk­syl­tä en oikeas­ti toi­vo muu­ta, kuin että kaik­ki opis­ke­li­jat pää­se­vät lähio­pe­tuk­seen ja val­tio ottaa huo­leh­tiak­seen sen, että koro­nan vuok­si mah­dol­li­ses­ti pit­kit­ty­vät opis­ke­lua­jat ote­taan huo­mioon jatkossa.

Kuin­ka moni on tip­pu­mas­sa pois opin­to­jen paris­ta, ja ketä se oikeas­ti kiinnostaa?

Kor­kea­kou­lut ovat nyt vai­kean pai­kan edes­sä. Muut­tu­nee­seen tilan­tee­seen pitäi­si rea­goi­da ja ymmär­tää sekin, että opis­ke­li­jat tar­vit­se­vat moni­puo­lis­ta tukea hyvin han­ka­las­sa ajassa.