Elo­kui­nen Ter­vas­tii­ma koko­si väkeä ter­van tuoksuun

Yli­kii­min­gin perin­ne­vii­kon, Ter­vas­tii­man, siir­ty­mi­nen hei­nä­kuul­ta elo­kuul­le ei juu­ri­kaan vai­kut­ta­nut tapah­tu­man suosioon.

– Liki nor­maa­lit osal­lis­tu­ja­mää­rät oli eri tapah­tu­mis­sa, vaik­ka pien­tä las­kua jois­sa­kin jutuis­sa oli­kin havait­ta­vis­sa. Ihmi­set tun­tui­vat ole­van yleen­sä ottaen ole­van iloi­sia ja tyy­ty­väi­siä sii­hen, että juh­la voi­tiin jär­jes­tää, arvioi juh­laa jär­jes­tä­mäs­sä ollut Kyös­ti Rasi sunnuntai-iltana.

Kes­ki­viik­ko­na pidet­tyyn ava­jais­juh­laan saa­pui pai­kal­le rei­lut 300 hen­keä. Illan juon­ta­ja Mik­ko Vim­pa­ri nau­rat­ti ylei­söään totea­mal­la ter­van teh­neen hänes­tä juoksijan.

– Van­hat, ter­va­tut puusuk­set lip­sui­vat kovas­ti, kun koe­tin pääs­tä Juo­pu­lin Har­jun pääl­le. Sii­nä tote­sin, että tämä ei ole minun laji­ni ja pää­tin kes­kit­tyä juok­suun, sanoi Vim­pa­ri ja esit­te­li samal­la van­ho­ja puusuk­sia eri vuosikymmeniltä.

Ter­vaa, tuo­ta mai­nio­ta mus­taa mön­jää, käy­tet­tiin ennen pait­si suk­sen poh­jiin luis­toa anta­maan, myös venei­den ja asuin­ra­ken­nus­ten kat­to­jen suo­jaa­mi­seen. Ter­van anti­bak­tee­ri­set omi­nai­suu­det hyö­dyn­net­tiin myös sai­raan­hoi­dos­sa. ”Jos ei sau­na, vii­na ja ter­va auta, tau­ti on kuo­le­mak­si”, tote­si­vat vii­saat ennen.

Ter­va oli jäl­leen pää­osas­sa, kun yli­kii­min­ki­läi­set ja muu­al­ta tul­leet vie­rai­li­jat kokoon­tui­vat seu­raa­maan ter­va­hau­dan syty­tys­tä Tervasautiolle.

– Täl­lä pai­kal­la oli pol­tet­tu ter­va­hau­taa jo aiem­min­kin, mut­ta kun aina pai­kal­le saa­pui ute­liai­ta kat­se­le­maan, pää­tet­tiin ryh­tyä kehit­tä­mään täs­tä perin­ne­ta­pah­tu­maa. Ensim­mäis­tä var­si­nais­ta Ter­vas­tii­ma-juh­laa vie­tet­tiin vuon­na 1992, ker­toi aihee­seen hyvin pereh­ty­nyt edel­li­sen kau­pun­gin­val­tuus­ton puheen­joh­ta­ja Juha Hän­ni­nen, joka toi juh­laan kau­pun­gin tervehdyksen.

Oulul­la onkin san­gen ter­vai­set juu­ret. 1700-luvul­la ter­vas­ta tuli Suo­men tär­kein vien­ti­tuo­te. Suo­men kau­pun­geis­ta eri­tyi­ses­ti Oulu eli ja vau­ras­tui ter­van avul­la. Kai­nuus­sa pol­tet­tua ter­vaa tuo­tiin Oulu­jo­kea myö­ten kau­pun­kiin, jos­ta sitä vie­tiin Euroop­paan käy­tet­tä­väk­si lai­vas­to­jen tar­pei­siin. Sano­taan, että Englan­nin lai­vas­to­kin kävi sotan­sa suo­ma­lai­sen ter­van turvin.

Ter­va­hau­taa oli val­mis­tel­tu syty­tyk­seen kes­ki­viik­ko­aa­mus­ta alkaen.

– Mei­tä oli kym­men­kun­ta vapaa­eh­tois­ta pai­kal­la. Ehdit­tiin kyl­lä pitää ihan ruo­ka­tun­ti­kin, mut­ta hom­mat eivät tähän lopu. Hau­dal­la täy­tyy olla koko ajan joku var­tioi­mas­sa pala­mis­ta, ker­toi Essi Wathén.

Van­hat kon­ka­rit Mat­ti Kois­ti­na­ho ja Erk­ki Pöys­kö uumoi­li­vat sään ole­van juu­ri sopi­van syty­tys­puu­hiin. Päi­väl­lä puhal­lel­lut tuu­li oli jo rau­hoit­tu­maan päin.

– Jos on ihan tyyn­tä ja halot vähän­kään kos­tei­ta, nii­den raois­ta valuu hapet­to­mia palo­kaa­su­ja, jot­ka sam­mut­ta­vat muut­kin puut. Eli sel­lai­nen pie­ni tuu­li oli­si pai­kal­laan, se puhal­te­li­si kaa­su­ja kau­em­mas, mie­het kertoivat.

Ter­va syn­tyy, kun pih­kai­sia män­ty­hal­ko­ja pol­te­taan hitaas­ti hapet­to­mas­sa tilas­sa. Ilman pää­syä hau­taan sää­del­lään tar­kas­ti, niin­pä nyt­kin syty­tet­ty hau­ta pei­tel­tiin heti kos­teal­la tur­peel­la. Ison hau­dan polt­to kes­tää noin viikon.

– Nyt hau­ta oli vähän nor­maa­lia pie­nem­pi, sii­tä saa­daan var­maan 150–200 lit­raa ter­vaa, arvioi Pöyskö.