Vii­mei­set het­ket pelas­taa Halo­sen­nie­men iki­van­ha aitta

Vanhan aitan hirsirakenteeet ovat hyvässä kunnossa, mutta katto vaati pikaisesti uusimista. Talkoolaiset työntouhussa lauantaina.

Van­haa hir­si­ra­ken­teis­ta ruo­ka- ja vil­ja-ait­taa ei voi olla huo­maa­mat­ta ajaes­saan Halo­sen­nie­men­tie­tä. His­to­rial­li­ses­ti mer­kit­tä­vä ait­ta sei­soo kyläl­lä maa­merk­ki­nä kol­men tien ris­teyk­ses­sä, mis­sä se on ollut sijoil­laan 1800-luvul­la tai jopa 1700-luvun lopul­ta läh­tien ja näh­nyt kylän elä­män­me­noa. Nyt oli vii­mei­set het­ket ryh­tyä pelas­ta­maan ait­taa, sil­lä sen sen päre­kat­to oli huo­nos­sa kun­nos­sa ja vuo­ta­va, ker­toi uuden katon raken­nus­töi­tä val­vo­va Paa­vo Kivi­nie­mi.

Kun­nos­tus­työ­hön tart­tui Halo­sen­lah­den kyläyh­dis­tys ja jouk­ko kylän mie­hiä, joil­ta löy­tyy ammat­ti­tai­toa ja osaa­mis­ta kat­to­töi­hin ja van­han kor­jaa­mi­seen. Alle jätet­tiin van­ha päre­kat­to ja sen pääl­le teh­dään uusi huopakatto.

– Van­ha päre­kat­to jää sin­ne tule­vil­le­kin suku­pol­vil­le muis­tok­si, sanoi Jou­ni Hen­ti­lä, yksi talkoolaisista.

Kyläyh­dis­tyk­sel­lä on ollut huo­li aitan säi­ly­mi­ses­tä ja saman huo­len on jaka­nut aitan omis­ta­va, Hel­sin­gis­sä asu­va Pau­li Paro­nen, joka on syn­ty­pe­räi­nen halo­sen­nie­me­läi­nen. Paro­nen kus­tan­taa kat­to­ma­te­ri­aa­lit ja työn kyläyh­dis­tys tekee talkoilla.

Paa­vo Kivi­nie­mi ker­toi, että uusi kat­to raken­ne­taan van­haa hir­si­ra­ken­nus­ta kun­nioit­taen niin, että raken­tei­ta ei ale­ta oiko­maan. Ait­ta on kal­lel­laan pari­kym­men­tä sent­tiä. Sitä on jos­kus siir­ret­ty hive­nen, mut­ta tien paik­ka­kin on aikoi­naan mää­räy­ty­nyt aitan mukaan.

Mir­ja Kaar­re ja Paa­vo Kivi­nie­mi muis­te­le­mas­sa enti­sa­jan elämänmenoa.

Ait­ta on maa­merk­ki­nä ollut aina kylä­läis­ten koh­taa­mis­paik­ka. Sen lie­peil­lä ovat lap­set leik­ki­neet ja nuo­ret riius­tel­leet. Aitas­sa säi­ly­tet­tiin vil­jaa ja ruo­ka­tar­pei­ta. Van­haa esi­neis­töä on aitan sisäl­lä vie­lä tallella.

Raken­nus­mie­het alkoi­vat ura­koi­da kat­toa lau­an­tai­aa­mu­na ja se saa­tiin päi­vän aika­na jo hyväl­le mal­lil­le. Töi­tä jat­ke­taan tar­peen mukaan. Muka­na oli­vat Kivi­nie­men ja Hen­ti­län lisäk­si Jor­ma Tai­va­lo­ja, Tapio Kaar­re ja Vesa Savo­lai­nen.

Kyläyh­dis­tyk­sen puheen­joh­ta­ja Mir­ja Kaar­re on tyy­ty­väi­nen, että aitan kat­to uusi­taan, sil­lä raken­nus on tär­keä muis­to kylä­läi­sil­le men­neil­tä ajoil­ta. Kaar­re toi tal­koo­lai­sil­le eväs­tä, ja kah­vi­tauol­la muis­tel­tiin kylän vil­kas­ta elä­män­me­noa vuo­si­kym­me­niä sit­ten, kun Halo­sen­nie­men saha oli vie­lä toi­min­nas­sa. Lähel­lä ait­taa oli usei­ta kaup­po­ja ja baa­ri­kin. Sahan työ­vä­keä muut­ti kyläl­le kau­em­paa­kin. Sata­ma oli vil­kas ja siel­lä las­tat­tiin puu­ta­va­raa lai­voi­hin. Sahaus­toi­min­ta alkoi Halo­sen­nie­mel­lä jo vuon­na 1899 Pirt­ti­ka­ris­sa ja isom­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa saha toi­mi vuo­si­na 1921–1950.

Nykyi­sin Halo­sen­nie­mi on idyl­li­nen kylä, jon­ne on muut­ta­nut uut­ta­kin väkeä. Van­ho­ja talo­ja on kun­nos­tet­tu. Nyt koro­na-aika­na kylän elä­mä on ollut vilk­kaam­paa, kun etä­töi­tä teh­dään kodeissa.

Kyläyh­dis­tys yllä­pi­tää ja vuo­kraa ympä­ri vuo­den viih­tyi­sää Kol­jun majaa Halo­sen­lah­den rannalla.

– Kau­pun­gil­ta olem­me saa­neet tie­don, että sopi­muk­sem­me päät­tyy 1.4.2022, jon­ka jäl­keen kau­pun­ki luo­puu raken­nuk­ses­ta maa-aluei­neen ja lait­taa ne myyn­tiin, ker­too Mir­ja Kaar­re surul­li­se­na. Kyläyh­dis­tyk­sel­lä ei ole varo­ja ostaa Kol­jua, jon­ka raken­nus on pian kun­nos­tuk­sen tar­pees­sa. Kol­ju on suo­sit­tu tilaisuuksien‑, juh­lien- ja vapaa-ajan­viet­to­paik­ka ja varauk­sia kesäl­le on jo run­saas­ti. Myös kyläyh­dis­tys jär­jes­tää omaa toi­min­taan­sa Koljussa.

– Tämä on har­mil­lis­ta, kun meil­lä ei ole kyläl­lä enää kou­lua­kaan, kun Par­ku­mäen kou­lu lak­kau­tet­tiin ja raken­nus myy­tiin. Tämän jäl­keen on saa­tu tais­tel­la las­ten kou­lu­kyy­deis­tä Mar­tin­nie­men koululle.

Halo­sen­nie­mes­sä toi­mii myös Pelas­ta­kaa lap­set ry:n lei­ri­kes­kus Koi­vu­ha­ka. Kol­jun vene­sa­ta­maa yllä­pi­tää Kol­jun venei­ly-yhdis­tys, joka on kun­nos­ta­nut sata­maa ja ruop­paut­ta­nut sitä. Sata­mas­ta käsin ope­roi myös ammat­ti­ka­las­ta­jia. Vene­sa­ta­mas­sa tal­koil­tiin myös lau­an­tai­na. Yhdis­tys on kri­ti­soi­nut kau­pun­kia lyhyis­tä maanvuokraussopimuksista.

Jou­ni Hen­ti­lä ja Paa­vo Kivi­nie­mi tut­kai­le­vat aitan sisäl­lä vie­lä tal­les­sa ole­via van­ho­ja esineitä.

 

Aitan säi­ly­mi­nen sydä­men asiana

His­to­rial­li­sen van­han aitan säi­ly­mi­nen ja sen katon kun­nos­ta­mi­nen on ollut sen omis­ta­jan Pau­li Paro­sen mie­les­sä jo pit­kään. Hän on kii­tol­li­nen, että kyläyh­dis­tys tart­tui toi­meen. Kun asial­la on osaa­jia, jäl­ki tulee ole­maan hyvää.

82-vuo­tias Pau­li Paro­nen on syn­ty­nyt Halo­sen­nie­mes­sä. Kel­tai­nen kor­kea koti­ta­lo sijait­see muu­ta­man sadan met­rin pääs­sä aitas­ta. Syn­nyin­ko­ti on kun­nos­tet­tu, ja Halo­sen­nie­mi on mie­lui­sa käyn­ti­koh­de ja kesän­viet­to­paik­ka Hel­sin­gis­sä asu­val­le Pau­li Paro­sel­le ja hänen vai­mol­leen Mar­ja-Ter­tul­le. Halo­sen­nie­mes­sä he viet­tä­vät aikaa pari kol­me ker­taa vuo­des­sa, pait­si tänä koronavuotena.

Halo­sen­nie­mes­sä vetää puo­leen­sa kau­nis luon­to ja tutut ihmi­set siellä.

Kysei­nen ait­ta on aikoi­naan kuu­lu­nut Run­tin taloon ja Paro­sen omis­tuk­seen se tuli tois­ta­kym­men­tä vuot­ta sitten.

– Minul­la on ollut koko ajan aja­tuk­se­na, että aitan pitää säi­lyä sijoil­laan ja sitä pitää kun­nos­taa. Onhan tämä vil­ja-ait­ta säi­ly­nyt ja näh­nyt kylän elä­mää jo 1700-luvun lopul­ta läh­tien, hän arvioi.

Pau­li Paro­nen muis­taa aitan hyvin lap­suu­des­taan kuin­ka tär­keä se oli, kun poi­ka­si­na pyö­rit­tiin sen lie­peil­lä. 14-vuo­ti­aa­na hän pää­si kesä­töi­hin Halo­sen­nie­men sahal­le lato­maan rimo­ja ja sort­tee­riin lajit­te­le­maan pui­ta. Kun hän oli 15-vuo­tias, saha lak­kau­tet­tiin, ja sil­loin oli jo mie­les­sä alkaa opis­kel­la ja suun­tau­tua kau­pal­li­sel­le alal­le, jol­la oli­si tule­vai­suut­ta. Kesä­töis­sä hän oli kou­lu- ja opis­ke­luai­koi­na osuus­kau­pas­sa. Armei­jaan hän läh­ti Hel­sin­kiin, mis­tä löy­tyi elä­män­kump­pa­ni ja myös työ­ura urkeni.

Puo­li­son­sa hän tapa­si ensim­mäi­sen ker­ran armei­ja-aika­na Suo­men­lin­nas­sa. Seu­raa­van ker­ran kun he puo­li­tois­ta vuot­ta myö­hem­min koh­ta­si­vat sat­tu­mal­ta samas­sa pai­kas­sa, yhtei­nen, nyt jo yli 60-vuo­ti­nen elä­män­pol­ku alkoi. Työ­uran­sa nuo­ru­kai­nen aloit­ti ulko­maan vien­tiä har­joit­ta­vas­sa yri­tyk­ses­sä ja myö­hem­min muun muas­sa Tam­pel­lal­la ja Enso-Gutzeitilla.

Pau­li Paro­sen työ- ja yrit­tä­jä­ura on pit­kä ja vai­hei­kas ja jat­kuu edel­leen­kin jos­sain mää­rin, sil­lä per­heen kak­si poi­kaa jat­ka­vat Klauk­ka­las­sa toi­mi­vas­sa per­hey­ri­tyk­ses­sä Pak­kaus­po­jat Oy:ssä.

Hii­op! Uut­ta kat­to­värk­kiä aitan katolle.