Yliopistorakentaminen on kokonaisuutena korkeampaa matematiikkaa, jota maallikon on vaikea ymmärtää. Oulun yliopiston hallinnosta annetaan ymmärtää (Kaleva 27.4.), että jos yliopisto pääsee rakentamaan Raksilaan uuden rakennuksen, yliopiston kiinteistökustannukset alenevat niin paljon, että laitos pystyy myös palkkaamaan lisää henkilökuntaa, ja Oulun kaupunki saa siten lisää verotuloja ja sitä myöten kaikki Oulun veronmaksajat hyötyvät.
Hanke siis maksaisi jollain tavoin itse itsensä sekä yliopistolle että kaupungille. Ajatus ei ole niinkään kaukana ikiliikkujasta. Oikeastihan yliopisto toimii kaikissa tapauksissa julkisilla varoilla joitain lahjoitusvaroja lukuunottamatta. Ja verotuloilla toimii kaupunkikin.
Mikä lie sitten Linnanmaan kampuksen kohtalo tässä yhtälössä. Jonkun on maksettava mahdollisesti tyhjilleen jäävistä tiloista ja niiden kunnossapidosta. Laskut maksaa veronmaksaja. Sama taho maksaisi myös Raksilaan vaadittavat tie- ja muut järjestelyt. Professorit ovat hyväpalkkaisia, mutta tuskinpa heitäkään voidaan rekrytoida määrättömiin yliopistolle kuntaveron maksajiksi.
Oulun Raksilan kehittäminen on tärkeä asia Oululle ja sen kustannuksissa tulevat olemaan maksajina niin Yli-Iissä kuin Oulun keskustassakin asuvat kuntaveron maksajat. Raksilan alue on liike- ja virastorakennusten osalta silmäkarkkia 1980-luvulle haikailijoille, mutta monen muun silmään se näyttää aikansa eläneeltä. Alueen tulevaisuutta on pohdittu jo pitkään, ja yliopiston pyrkimys alueelle tullee vain jatkamaan tätä pohdintaa vielä vuosia.
Raksilan kehittämisestä ja yliopiston pyrkimyksistä on muodostumassa Oulussa myös kuntavaalikysymys. Jos ehdokas kannattaa yliopiston siirtymishanketta, niin häneltä on syytä tivata selkeä arvio siitä, mitä hanke oikeasti maksaisi Oululle ja Suomen valtiolle – siis veronmaksajille.