Har­taus: Jee­sus on elä­män leipä

Miia Joki­ran­ta.

Ensi pyhää on sanot­tu puo­li­paas­to­sun­nun­taik­si, sil­lä se sijait­see kes­kel­lä paas­ton­ai­kaa. Paas­ton aika­na voim­me pyr­kiä yksin­ker­tai­seen elä­män­tyy­liin. Tär­kein­tä ei ole kui­ten­kaan ulko­nai­nen paas­to, kuten ruu­as­ta pidät­täy­ty­mi­nen, vaan tilan rai­vaa­mi­nen esi­mer­kik­si rukouk­sel­le, Raa­ma­tun luke­mi­sel­le, hil­jen­ty­mi­sel­le ja juma­lan­pal­ve­luk­sel­le joko vir­tu­aa­li­ses­ti tai pai­kan päällä.

Ensi sun­nun­tai­ta kut­su­taan myös lei­pä­sun­nun­taik­si, kos­ka päi­vän teks­tit puhu­vat ihmis­ten tar­vit­se­mas­ta hen­gel­li­ses­tä ravin­nos­ta. Tämä sun­nun­tai on erään­lai­nen leväh­dys­paik­ka, vir­voit­ta­va kei­das paas­ton­ajan erämaavaelluksella.

Lei­pä tai­taa olla yhä saman­lais­ta, kuin Raa­ma­tun kir­joit­ta­mi­sen aika­na, mut­ta sen teke­mi­nen oli pal­jon työ­lääm­pää sil­loin. Nai­set jau­hoi­vat itse jau­hon­sa ja sii­hen kului run­saas­ti aikaa päi­vit­täin. Lei­pä lei­vot­tiin pää­asias­sa veh­näs­tä, vain köy­hät söi­vät ohraa.

Lei­pää teh­tiin yksin­ker­tai­sim­mil­laan niin, että maa­kuo­pas­sa pol­tet­tiin oksia ja tuh­kan pääl­le lai­te­tiin pais­tu­maan ohui­ta lei­piä, joi­ta kään­nel­tiin. Sel­lai­sil­la ries­kan tapai­sil­la lit­teil­lä lei­vil­lä Jee­sus lie­nee teh­neen ruokkimisihmeensä.

Jee­suk­sen aika­na lei­pä revit­tiin suu­pa­loik­si ja lei­väs­tä teh­dyl­lä lusi­kal­la otet­tiin ruo­kaa yhtei­ses­tä astias­ta. Tuo yhdes­sä syö­mi­nen oli tär­ke­ää. Se oli ystä­vyy­den ja rau­han osoi­tus. Jee­sus on meil­le hyvä esi­merk­ki, kun hän ylit­ti kaik­ki rodul­li­set, kan­sal­li­set ja yhteis­kun­ta­luok­kiin liit­ty­vät esteet ja rajat ruo­kail­les­saan eri­lais­ten ihmis­ten kanssa.

Jee­sus tote­aa itse ole­van­sa elä­män lei­pä. Vii­me syk­sy­nä jul­kais­tus­sa Uuden tes­ta­men­tin suo­men­nok­ses­sa, joka on nimel­tään UT2020, Johan­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa tode­taan näin: Jee­sus vas­ta­si: Minä olen elä­män lei­pä. Se, joka tulee minun luok­se­ni, ei takuul­la jää näl­käi­sek­si. Se, joka luot­taa minuun, ei ole kos­kaan janoinen.

Lei­pä siis tyy­dyt­tää nälän ja aut­taa jak­sa­maan, mut­ta vain suh­de Jee­suk­seen tyy­dyt­tää hen­gel­li­sen nälän ja yllä­pi­tää hen­gel­lis­tä elä­mää. Lei­pä pitää syö­dä, jot­ta sii­tä saa tar­vit­ta­van ravin­non ja samal­la tavoin Jee­sus pitää kut­sua mukaan joka­päi­väi­seen elä­mään, jot­ta usko pysyy yllä.

Voim­me­kin pyy­tää, että tai­vaal­li­nen Isä aut­tai­si mei­tä hyl­kää­mään kaik­ki, mikä ei mei­tä ravit­se, luot­ta­maan häneen ja elä­mään hänen sanas­taan. Ikui­sen elä­män sanasta.

Siu­nat­tua paas­ton aikaa Sinulle!

Miia Joki­ran­ta, vs. seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Kii­min­gin seurakunta