Päät­tä­jäl­tä: Niin on, jos sil­tä näyttää

Ita­lia­lai­nen kir­jai­li­ja Lui­gi Piran­del­lo on kir­joit­ta­nut vuon­na 1917 näy­tel­män “Niin on jos sil­tä näyttää.”

Pre­si­dent­ti Urho Kek­ko­nen on sitee­ran­nut tun­ne­tus­ti tätä näy­tel­män nimeä poli­tii­kas­ta puhuessaan.

Tämä tuli mie­lee­ni jokin aika sit­ten, kun sain säh­kö­pos­tia kun­ta­lai­sel­ta. Hän antoi palau­tet­ta sii­tä, että me kun­ta­päät­tä­jät kyl­lä kir­joi­tam­me kau­niis­ti vaa­lien alla, mut­ta teot puuttuvat.

Onko kaik­ki aina niin? Saam­me­ko kun­ta­lai­sia tyy­dyt­tä­viä pää­tök­siä aikai­sek­si? Ovat­ko asiat aina sit­ten­kään niin, mil­tä ne näyttävät?

Kun itse olen puhu­nut ja kir­joit­ta­nut pal­jon maan­käyt­tö­asiois­ta, ker­ron esi­mer­kin edel­li­sen val­tuus­to­kau­den yhdes­tä mer­kit­tä­väs­tä pää­tök­ses­tä, tai sen päätöksentekoprosessista.

Sil­loi­sen kau­pun­gin­joh­ta­ja Mat­ti Pen­na­sen esi­tyk­ses­tä päät­ti kau­pun­gin­hal­li­tus kokouk­ses­saan 29.3.2016 perus­taa maan­käyt­tö­asioi­ta käsit­te­le­vän työ­ryh­män. Sen teh­tä­vä­nä oli kes­kus­tel­la ja lin­ja­ta rat­kai­su­ja yleis­kaa­van ja maan­käy­tön toteu­tus­oh­jel­man pää­tök­sen­teon yhtey­des­sä esiin nous­seis­ta kysymyksistä.

Lin­jat­ta­via asioi­ta oli­vat mm. maan­käy­tön toteut­ta­mis­oh­jel­ma, oma­ko­ti­tont­ti­tar­jon­ta alueit­tain, kylä­aluei­den suun­nit­te­lu­vä­li­neet ja kan­ta­ti­la­pe­ri­aat­teen käyttö.

Ryh­mään nimet­tiin yksi hen­ki­lö jokai­ses­ta val­tuus­to­ryh­mäs­tä. Tulin vali­tuk­si työ­ryh­mään kes­kus­tan edustajana.

Työ­ryh­mä kokoon­tui kevään ja kesän mit­taan lähes kym­me­nen ker­taa, ja asioi­ta saa­tiin rat­kot­tua hyväs­sä hengessä.

Ei kui­ten­kaan ihan kaik­kia. Työ­ryh­mä kokoon­tui vii­mei­seen kokouk­seen­sa ja yhtei­sym­mär­rys­tä osas­ta lop­pu­ra­por­tin sisäl­lös­tä ei näyt­tä­nyt syn­ty­vän. Pää­tet­tiin men­nä jat­koa­jal­le ja yrit­tää rat­kais­ta asiat vii­kon­lo­pun jälkeen.

Poh­din, miten pää­si­sim­me yhtei­seen lop­pu­tu­lok­seen, joka tyy­dyt­täi­si kaik­kia. Kiis­ta­na­lai­set asiat kos­ki­vat lähin­nä kylien kaa­voi­tus­ta ja kan­ta­ti­la­pe­ri­aa­tet­ta. Kos­ka yhtei­nen näke­mys ero­si eni­ten vasem­man lai­dan kans­sa, pyy­sin ryh­män jäsen­ten Rai­mo Jär­ven­pään (sd.) ja Ris­to Kal­lio­rin­teen (vas.) kans­sa palaveria.

He suos­tui­vat ehdo­tuk­see­ni ja istuim­me kak­si iltaa ympä­ris­tö­ta­lol­la hie­ro­mas­sa asioita.

Tai toi­nen ilta istut­tiin kyl­lä ympä­ris­tö­ta­lon puis­ton pen­keil­lä, jos­ta tuli­kin meil­le “puis­to­par­la­ment­ti” nimi­tys, jota kes­ke­näm­me sil­loin täl­löin muistelemme.

Saim­me rat­kot­tua asiat läpi ja he lupa­si­vat esit­tää seu­raa­vas­sa kokouk­ses­sa lop­pu­ra­por­tin kiis­ta­na­lai­set asia­koh­dat niin, kuten “puis­to­par­la­men­tis­sa” sovimme.

Ja niin he teki­vät. Oli­vat täy­den luot­ta­muk­sen arvoi­sia päät­tä­jiä. Lop­pu­ra­port­ti syn­tyi lopul­ta yksimielisesti.

Kau­pun­gin­hal­li­tus hyväk­syi työ­ryh­män lop­pu­ra­por­tin ja sen lin­jauk­set ohjaa­vat nykyi­sin osal­taan maan­käyt­töä ja yleis­kaa­voi­tus­ta. Täs­tä on osoi­tuk­se­na mm. Kii­min­ki­jo­ki­var­ren osay­leis­kaa­vat uusi­ne rakennuspaikkoineen.

Niin on, jos sil­tä näyt­tää. Han­ka­lis­ta­kin asiois­ta voi­daan teh­dä pää­tök­siä yhteisymmärryksessä.

Minul­le Rai­mo ja Ris­to näyt­täy­tyi­vät täs­sä luot­ta­muk­sen arvoi­sil­ta päät­tä­jil­tä. Itse­kin opin pal­jon luot­ta­muk­ses­ta. Se on poli­tii­kan ja pää­tök­sen­teon kes­kei­sin kul­ma­ki­vi. Luo­tat­ko, ja voi­ko sinuun luottaa.

Luot­ta­muk­sen lisäk­si toi­nen tär­keä asia pää­tök­sen­teos­sa on yli­su­ku­pol­vi­nen ajat­te­lu. Kes­kus­ta­lai­ses­sa ajat­te­lus­sa se tar­koit­taa, että tule­vil­la suku­pol­vil­la on olta­va vähin­tään yhtä hyvät edel­ly­tyk­set elää ja asua kuin tämän päi­vän ihmisillä.

Päät­tä­jän roo­li­kaan ei ole ikui­nen. Jos­sain vai­hees­sa me itse kukin väis­tym­me sivuun ja annam­me tilaa nuo­ril­lem­me. Sekin on osa ylisukupolvisuutta.

Itse val­mis­tau­dun tule­viin vaa­lei­hin täs­sä hen­ges­sä. Olen aset­tu­nut itse ehdol­le. Samal­la iloit­sen sii­tä, että myös tyt­tä­re­ni Eve­lii­na Les­ke­lä on saa­nut vai­kut­ta­mi­sen halun, ja on ensim­mäis­tä ker­taa muka­na kun­ta­vaa­leis­sa samal­la lis­tal­la kanssani.

Kii­tän läm­pi­mäs­ti kaik­kia Ran­ta­poh­jan luki­joi­ta kulu­nees­ta vaa­li­kau­des­ta. Kii­tos kai­kis­ta yhtey­de­no­tois­ta, palaut­tees­ta, kan­nus­tuk­ses­ta, kritiikistäkin.

Uskon, että olem­me yhdes­sä saa­neet jotain myös aikai­sek­si­kin. Työ­tä riit­tää kyl­lä myös tulevaisuudessa.

Vaa­lien jäl­keen näem­me, onko minul­la luot­ta­mus­ta jat­kaa tätä työ­tä, ja Ran­ta­poh­jan kolum­nien kir­joit­ta­mis­ta. Sen pää­tät­te Te, arvoi­sat luki­jat, tule­vis­sa kuntavaaleissa.

Hyvää ja aurin­kois­ta kevät­tä kaikille!

Jor­ma Les­ke­lä, kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu, yhdys­kun­ta­lau­ta­kun­nan jäsen, Keskusta