Kun Eero Tapio kymmenkesäisenä poikasena kävi katsomassa isompien koulukavereiden painiharjoituksia Martinniemen työväentalon ylisillä, hän tiesi heti, että paini olisi hänen lajinsa. Silloin hän ei ehkä vielä osannut aavistaa, että paini veisi Kurtinhaudan pojan kilpailemaan ympäri maailmaa, maailman- ja euroopanmestariksi, olympiakisoihin ja kuuluisuuteen.
Haukiputaan Heittoa edustanut Tapio voitti painin maailmanmestaruuden vuonna 1967, jolloin hänet äänestettiin toiseksi suosituimmaksi suomalaiseksi presidentti Urho Kekkosen jälkeen ja valittiin vuoden urheilijaksi ensimmäisenä painijana, mikä oli suuri arvostuksen osoitus lajille.
Painiharrastus vei pojan täysin mukanaan.
– En tainnut olla opettajien suosikki koulussa, sillä en malttanut oikein keskittyä tunneilla ja olisin ollut koko ajan menossa. Sen ajan hengen mukaan myös kotona olisi arvostettu enemmän työntekoa kuin liikuntaa, muistelee Tapio.
Harva vielä nykyisinkään osaa arvata kuinka paljon huippu-urheilu ja menestyminen vaatii treenaamista ja määrätietoisuutta. Eero Tapio kertoo, että hänellä oli kova kilpailuvietti, tahto voittaa ja olla paras. Fyysinenkään kunto ei yksin riitä, vaan tarvitaan myös henkistä kestävyyttä kisapaineisiin.
– Sain matkustaa ja lennellä ympäri maailmaa kisoista toisiin, kerätä hienoja kokemuksia ja tutustua eri maihin ja kansallisuuksiin. Painin parissa syntyi pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, ja olen siten saanut elää rikkaan elämän, sanoo 80 vuotta täyttävä Eero Tapio.
Erityisesti hänellä on jäänyt mieleen junalla tehty kisamatka Budapestiin välietapin ollessa Berliini vuonna 1961. Silloin rakennettiin Berliinin muuria, eikä junasta ollut asiaa ulos, sillä asemalla oli paljon pyssymiehiä. Yksi vaikuttavimmista MM-kisapaikoista oli Argentiinan Plata ja nähtävyyksistä seudun hienot aurinkorannat, loisto ja kurjuus sekä Rion kuuluisa Kristus-patsas.
Kisareissut olivat usein pitkiä. Tokion kisoihin lennettiin Alaskan kautta. Paluumatkalla kun pysähdyttiin Roomaan, tuntui kuin olisi jo kotona.
Kilpakumppaneiden kesken syntyi hyviä ystävyyssuhteita. Painimatolla oltiin vastustajia, mutta sen ulkopuolella kavereita. Unkarilaiset pitivät Suomea aina veljeskansana. Neuvostoliiton painijoiden kanssa Eero Tapio muistaa aina tulleensa hyvin juttuun.
Painiurasta tallella on muistojen ohella mittava määrä hienoja palkintoja, jotka on koottu olohuoneen seinustan levyiseen palkintokaappiin. Viereisellä seinällä on kunniakirjoja ja muotokuva maailmanmestarista. Lehtileikkeitä löytyy neljä kansiollista.
- Tahtoo aina silmä kostua, kun niitä alkaa selailla ja lukea.
Eero Tapio kertoo olevansa ikuisesti kiitollinen Haukiputaan kunnalle, että pystyi aikoinaan viraston talonmies-vahtimestarina sovittamaan työn oheen harjoittelun ja kisamatkat. Työtehtävätkin kävivät joskus treenistä, kun lumia luotiin käsivoimin kymmenissä kiinteistöissä, mikä oli ihan mieluisaa hommaa. Viime aikoina Eero Tapio on myös kotonaan Haukiputaalla rivitaloasuntonsa pihamaalla saanut painia lumen kanssa, sillä lumitöitä on riittänyt.
80-vuotissyntymäpäivää vietetään pienimuotoisesti. Eero Tapio aavistelee, että pojan ja tytön perheet ovat jotakin suunnitelleet. Isommin voitaneen juhlia painikavereidenkin kesken ehkä tuonnempana, kun koronatilanne helpottuu.
– 80 ikävuotta tuntuu hirveän paljolta, miettii Tapio. Hän toivoo kuntonsa pysyvän sellaisena, että pääsee liikkumaan. Mieluisia ja sopivia liikuntamuotoja hänelle ovat sauvakävely, potkuttelu, pyöräily ja vesikävely. Hiihtää hän on tykännyt nuoresta pitäen, mutta se on pitänyt jättää, kun selkä ei tykkää. Vesikävely Jatulissa on nyt tauolla, mikä on harmillista senkin takia, ettei tapaa porinakavereita.
– Tämä aika on vaikeaa kaikille ja etenkin vanhemmalle väelle. Minäkään ole koskaan aiemmin tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. Kun tilanne vaan jatkuu, tuntuu, että vähemmän jaksetaan edes soitella toisille, vaikka ei se tauti puhelimitse tartu.
Asioista pitää kuitenkin löytää aina valoisat puolet.
– Aurinko paistaa, kevät tulee ja ulkonakin voi olla jo enemmän, kun kovat pakkaset hellittivät. Iän myötä olen itsekin oppinut pysähtymään ja ihailemaan kaunista luontoa ja maisemia.
Liikunnan ohella meri ja veneily ovat aina olleet Eero Tapion sydäntä lähellä, ja tietenkin paini. Haaveena hänellä olisi päästä vielä reissuun ja katsomaan MM-paineja.
– Tunnelma kisoissa on aina hieno, aivan omanlaisensa.
Päivänsankari on mielissään, että Haukiputaan Heitto on järjestänyt jo parinkymmenen vuoden ajan Eero Tapio-turnausta. Hän on ollut joka kerta seuraamassa kisoja ja ojentamassa kiertopalkinnoksi lahjoittamaansa MM-pokaalia turnauksen parhaalle seuralle.
Iloinen hän on myös siitä, että Heiton painin tulevaisuus näyttää hyvältä. Seura oli viime vuonna SM-painien toiseksi paras seura. Yleisesti painin suosioon ovat vaikuttaneet monet uudet taistelulajit, jotka ovat vieneet harrastajia.
Eero Tapio toivoo, että nykynuoret innostuisivat enemmän liikunnasta ja urheilusta. Eri lajeja kannattaa harrastaa ja kokeilla monipuolisesti. Nykyisin tietokoneet ja puhelimet tahtovat viedä kaiken ajan. Ennen aikaan liikuttiin ja oltiin ulkona jo luontaisestikin enemmän. Liikunta on tärkeää kaiken ikäisille.
Eero Tapio
• Syntyi Muhoksella, lapsuus ja nuoruus Martinniemessä.
• 80 vuotta 3.3.2021 Haukiputaalla.
• Harrastukset: sauvakäevely, pyöräily, vesikävely.
• Saavutuksia: Kreikkalais-roomalaisen painin MM-kulta 1967.
• MM-hopea 1969 ja kaksi MM-pronssia 1965 ja 1966.
• EM-kulta 1969 ja hopea1967.
• Suomen mestari 1964 ja ‑68, 1971 ja ‑72.
• Olympiakisoissa sijat 5, 6, ja 9.
• PM-kultaa 1963 ja 1965 ja hopeaa 1967.
• Kotiseura Haukiputaan Heitto, Suomen maajoukkueessa 10 vuotta.
• Vuoden urheilija ja toiseksi suosituin suomalainen 1967.
• TUL:n vuoden paras urheilija neljä kertaa.
• Suomen liikunnan ja urheilun ansioristi 1997 ja Pro Finladia ‑mitali 2003.