Pääsiäistä edeltävä paaston aika on alkanut. Paaston aikana hiljennytään Jumalan edessä tutkimaan omaa sisintä, ja se johtaa myös esimerkiksi pohtimaan suhdetta toisiin ihmisiin. Jos Jeesus käskee rakastamaan lähimmäistä, miten olen tehtävästä suoriutunut? Jos Raamatun mukaan täydellinen rakkaus on lempeää, kärsivällistä, ja karkottaa jopa pelon, millaista minun rakkauteni on ollut?
Eräs viisas ajattelija on kuvannut rakkautta näin: ”Rakkaus merkitsee kotoisuutta, lähekkäin oloa, keskinäistä suojaamattomuutta ja samalla syvää turvallisuuden tunnetta. Jeesuksen keskeinen sanoma on, että Jumala rakastaa meitä ehdottomalla rakkaudella ja toivoo meiltä vastalahjaksi rakkautta, joka on vapaa kaikesta pelosta.”
Tuo ajatus saa minut ajattelemaan, että pelko on muuri, jonka nostamme toistemme välille silloin, kun emme halua toista liian lähelle sisintämme. Kun tapaamme uuden ihmisen, niin ei kaikkea uskalla sanoa, pitää ensin katsoa, hyväksyykö tuo minun ajatukseni ja miten hän minuun suhtautuu. Ei voi kaikkea räväyttää pöytään heti. Ja läheisissäkin ihmissuhteissa voi olla omat pelon muurinsa.
Jos minä todella kerron tuolle toiselle sen, mikä minua satuttaa, pelottaa, tai mitä olisin toivonut, niin vastassa on kysymys, että miten hän sen ottaa. Pelon suojamuurin nostamisella me suojelemme sitä, mitä emme halua toisten näkevän.
Mutta jos rakkaus on lähekkäin oloa ja suojaamattomuutta, niin voisiko ainakin Jumalan rakkauden edessä pelon muurin laskea alas? Jos päästäisimme irti pelosta ja antaisimme kaikkien suojien laskeutua, niin joutuisimme hyväksymään sen, että Jumala näkee mitä muurien takana olemme yrittäneet pitää piilossa. Salaisia toiveita, hiljaista häpeää, vaiettuja asioita, pahuuttakin – se kaikki saisi näkyä Jumalalle. Emme enää käpertyisikään sen ympärille.
Kun olemme suojaamattomat ja Jumalan edessä sellaisina kuin olemme, niin se olotila onkin lopulta vapauttava ja helpottava.
Tuollaisessa tilassa on lupa olla itselleen ja Jumalalle rehellisesti sellainen kuin on. On mahdollisuus levätä hiljaisessa hyväksynnässä. Kaikki tekomme eivät ole hyväksyttäviä, mutta Jumala hyväksyy meidät itsemme sellaisina kuin olemme.
Pelon muurien laskeutuessa vaatimusten tilalle tulee rauha, turvallisuus ja levollisuus. Siinä Jumala hoitaa meidän kipujamme. Siinä Hän meitä taivuttaa parempaan kasvusuuntaan.
Voisiko tänä paaston aikana siis löytyä aikaa olla Jumalan edessä hiljaa, varomatta ja pelkäämättä, että mitä Hän näkee? Ikivanha totuus on, että vain tyynessä vedessä voi taivas kuvastua. Voisimmeko me löytää sisimpäämme uudenlaisen tyyneyden ja vapauden?
Jeesus lupasi lahjoittaa omilleen sellaisen rauhan, jota tämä maailma ei voi antaa, ja kehotti olemaan rohkea. Rauhasta käsin voimme oppia myös rakastamaan toinen toistamme uudella tavalla.
Seija Helomaa, kappalainen, Kiimingin seurakunta