Matkailurajoitukset ovat keikauttaneet niin lomalaisten kuin matkailupalvelujenkin kesän uusille uomille. Pohjois-Norja on yksi voittajista. Sinne karunkauniiden maisemien ja norjansuomalaisten kveenien kyliin tehtiin monen muun lailla myös Rantapohjan lukijamatka. Varangin niemimaa on Euroopan koillisin mutta ei takuulla unohdettu kolkka.
– Norjalaiset rakastavat ulkoilmaelämää, vuoristosta avautuvia näköaloja, tuulta ja tuiskua, kertoo Kalotin alueeseen erikoistunut lukijamatkan opas Kaija Tolonen.
Vuoret ja taivaanrantaan avautuvat maisemat ovat norjalaisen sielunmaisemaa samalla tavalla kuin metsät ja veden pintaan peilautuva auringonlasku elähdyttävät suomalaisia. Näitä tunnelmia ja tunnelmia kannattaa käydä kokemassa Euroopan koillisimmalla asutulla alueella, Varangin niemimaalla.
Lukijamatka suunnistaa ylös puurajan yläpuolelle Hamningbergille, entiseen kalastajakylään. Tie on kapea ja kohtaamiset onnistuvat vain levikkeillä, mutta matka palkitsee. Täällä jylhät maisemat muuttuvat jopa tieteiselokuvan kulisseja muistuttaviksi kuumaisemiksi. Luonnonvoimat ovat puristaneet maa-aineksia hiekkakiveksi ja jyrännyt kiviainekset mielikuvituksellisiksi toteemeiksi ja poimukallioiksi. Näky on uskomaton.
Vuorissa on luolia, joita 1940-luvun sota-aikana käyttivät muun muassa paikalliset vastarintaliikkeen partisaanit. Heistä osalla oli suomalaisperäinen sukunimi. Toisin kuin Suomessa, norjalaisten kumppaneita ja kouluttajia olivat venäläiset ja vihollisia Norjan miehittäneet saksalaisjoukot. Osa norjalaisista partisaaneista oli myös suomalaislähtöisiä. Se on erikoinen luku norjalaista. Näiltä seuduilta haki aikanaan tietoa ja aineksia kirjailija Katja Kettu palkittuun Kätilö-romaaninsa.
Nykyään Hamningberg on kesäparatiisi, ja kivenjärkäleiden väleistä pilkottaa sekä vanhoja että uusia mökkejä. Tien loppupäässä uhmaa jäämeren tuulia vanha kalastajakylä. Se on säästynyt sota-ajan saksalaisjoukkojen tuholta. Tietä ei aukaista talvella, eikä kylällä enää asu ketään ympärivuotisesti. Talot näyttävät siltä, että niistä huolehditaan ja kylää asutaan kesällä. Hamningbergissä käy niin paljon turisteja, että sieltä löytyy myös majoitus‑, että ravintolapalveluja, ainakin keskikesällä.
Emme pääse todistamaan valaiden pyrstöjen vilahduksia mereltä, mutta matkalla näkemämme merikotkat ja rannan kajava- ja lokkiparvet sekä vapaana laiduntavat lampaat ja porot saavat kamerat laulamaan.
Varangin niemimaan suurien vetonaulojen joukkoon nousi tänä kesänä Varanginvuonon pohjukassa oleva Pykeija (Bugøynes). Se on idyllinen suomalaiskylä. Vanhaan rantavajaan rakennettu Galleria on paikka, josta vieraat voivat vuokrata majoitustilaa, ostaa matkamuistoja ja saada neuvontaa.
– Kesän ehdoton juttu on ollut sauna ja pulahdus jäämeren aaltoihin, kertoo Gallerian työntekijä Anita Silenius.
Pykeija oli jo kuoleva kylä, mutta 2000-luvun alussa Jäämeren pohjasta alkoi nousta ennennäkemätöntä rapulajia. Monta kiloa painavat ja yli metrin ja ulottuvuuksiin kasvavat kamtchatkan- eli kuningasravut osoittautuivat herkuksi, josta kehkeytyi kokonainen uusi elinkeino. Pykeija on nyt yksi Finnmarkin kuningasrapukeskuksista.
Ikävä puoli asiassa on se, että kyseessä on vieraslaji ja hallitsemattomasti levinnyt karkulainen. Neuvostoliitto istutti tätä jättirapua läheiselle Kuolanvuonolle. Nyt sitä on kalastettava jo siksikin, ettei se pääsisi leviämään Atlantille.
Rapu vaikuttaa matkailuunkin. Paikallisessa Bistrossa kohdalle sattuu suomalaismies, joka kertoo käyvänsä Varangin niemimaalla vähintään muutaman vuoden välein. Hän tuntee kylän ja sen palvelut. Hän on kokeillut myös kuningasrapusafaria ja pitää sitä hyvinkin hintansa arvoisena elämyksenä merimatkoineen, pyydysten kokemisineen ja ruokailuineen. Toki kylältä pääsee myös järjestetyille kalastumatkoille, melomaan ja vaeltamaan. Näiltä vesiltä voi kalastaa muun muassa turskaa, ruijanpallasta, koljaa, puna-ahventa, seitiä.
Maaravut hakevat kuningasrapuelämyksensä paikallisesta Bistrosta. Paikan isäntä Trond esittelee itsensä uuspykeijalaiseksi. Tarkoitus oli tehdä lyhyt työjakso, mutta sydän sanoi toisin. Ylpeänä Trond kertoo myös, että hänen vaimonsa Eva Ingilä on kveeni, jonka juuret ovat Suomessa, tarkemmin sanottuna Iissä. Evan isän isän isän isä tai jotain sellaista taivalsi aikanaan pohjoiseen. Hän niin kuin monet muutkin hakivat parempaa elämää. Kenties kotitila jäi vanhemmille sisaruksille tai ehkä luvassa olisi ollut vain rengin töitä. Kenties oli nälänhätää. Varmuutta ei ole, mutta Eva Ingilä on elävä todistus, että entisen iiläismiehen sukua elää yhä Norjassa.
Nimi on nähtävästi mukautunut paikalliseen tyyliin joskus norjalaistamisen aikoihin, mutta ainakin Evan kanssa selviää varsin hyvin suomella. Niin lähellä on kveenien puhuma kieli alkuperäänsä.
Elokuussa pahin turistiralli on jo ohi, mutta heinäkuussa koettu hullunmylly saa matkailuyrittäjä Elsa Haldolsenin ja hänen Anita Sileniuksen päivittelemään Pykeijan yllätysmenestystä. Kesä todisti ainakin, että kylä ei ole varautunut tällaiseen aaltoon. Jatkossa tarvitaan muun muassa yleisiä käymälöitä jätteiden keräysjärjestelmä ja asuntoautojen septitankkien tyhjennyspaikka.
Lukijamatkan järjestäneen Matkamajakan markkinointipäällikkö ja matkanjohtaja Heini Isoherranen uskoo Pohjois-Norjaan. Se on suomalaisten kestosuosikki. Tänä kesänä suosiota ovat kasvattavat erityisesti nykyiset matkustusrajoitukset ja tarve miettiä myös omaa turvallisuuttaan.
Pykeijalainen yrittäjä Elsa Haldolsen pistäytyy kesken remonttihommien tervehtimään uutta bussilastillista turisteja ja muistelee ennennäkemättömän heinäkuun turistitulvista.