Eli­na Jär­ve­lä täyt­ti 100 vuotta

Eli­na Jär­ve­lä täyt­ti Hau­ki­pu­taal­la pyö­rei­tä vuo­sia 28. tou­ko­kuu­ta, eikä mitä tahan­sa pyö­rei­tä, vaan täy­det 100 vuot­ta. Merk­ki­päi­vää oli tar­koi­tus viet­tää vähän isom­min­kin, mut­ta koro­na­ti­lan­teen takia vie­rai­ta ei voi­tu kut­sua. Han­na­ko­dis­sa syn­ty­mä­päi­vää juh­lis­tet­tiin päi­vän­san­ka­rin ja hoi­ta­jien kes­ken kakkukahveilla.

Eli­na Jär­ve­lä syn­tyi Onka­mon kyläl­lä 13-lap­si­seen per­hee­seen. Sisa­ruk­sis­ta on jäl­jel­lä myös 90-vuo­tias veli.

Eli­na Jär­ve­län per­hee­seen syn­tyi yksi poi­ka, nyt 77-vuo­tias Uole­vi Jär­ve­lä.

– Asuim­me Ase­ma­ky­läl­lä, mis­tä myö­hem­min muu­tet­tiin työn­pe­räs­sä Mar­tin­nie­meen, menin sil­loin Mar­tin­nie­men kou­lun 8. luo­kal­le, ker­too Uole­vi Järvelä.

Ennen aikaan Ase­ma­ky­lä oli iso ja vil­kas paik­ka ja kaik­ki lii­ken­ne­kin kul­ki Ase­ma­ky­län kaut­ta kun Kii­min­ki­joen sil­taa Hau­ki­pu­taal­la ei vie­lä ollut. Uole­vi Jär­ve­lä muis­te­lee, kuin­ka Osu­lan por­tail­la seu­rat­tiin olym­pia­soih­dun kul­kua Ase­ma­ky­län rai­til­la vuon­na 1952. 

Vil­kas paik­ka ja elin­voi­mai­nen kylä oli myös Mar­tin­nie­mi. Rau­ma-Repo­lan saha työl­lis­ti run­saas­ti oman kylän väkeä ja työ­vä­keä muut­ti kyläl­le myös kau­em­paa. Eli­na Jär­ve­lä työs­ken­te­li apu­kant­ta­ri­na kun­nes jäi eläk­keel­le. Teh­tä­vä­nä hänel­lä oli kan­ta­ta lau­dan­si­vu­ja. Sahal­la oli töis­sä pal­jon nai­sia eri­lai­sis­sa tehtävissä. 

Vapaa-ajan har­ras­tuk­siin hänel­lä kuu­lui kai­ken­lai­nen askar­te­lu ja maa­laus­pii­ri. Tai­teel­li­nen puo­li ja käden­tai­dot ovat peru­ja isäl­tä, joka oli hyvä käsistään.

Nykyi­sin Eli­na Jär­ve­lä asuu Hau­ki­pu­taal­la vuo­roin omas­sa ker­ros­ta­lo­ko­dis­saan ja Han­na­ko­dis­sa. Hän ei itse tah­do mil­lään uskoa, että täyt­ti jo 100 vuot­ta. Pikem­min­kin hän arve­li­si ole­van­sa 75-vuo­tias. Päi­vit­täi­siin aska­rei­siin hän tar­vit­see ja saa apua. Tele­vi­sio­ta hän kat­se­lee mielellään.

Uole­vi Jär­ve­lä ker­too, että koro­na-aika rajoi­tuk­si­neen on ollut vai­ke­aa ja eri­lais­ta, kun tapaa­maan ei voi men­nä. Alku­vii­kol­la hän vei Han­na­ko­tiin äidil­leen lähe­tet­ty­jä onnit­te­lu­kort­te­ja, jot­ka hoi­ta­jat toi­mit­ti­vat päivänsankarille.

Kysy­myk­seen, mikä on hänen äitin­sä pit­kän iän salai­suus, Uole­vi Jär­ve­lä ei oikein osaa sanoa mitään tiet­tyä asi­aa. Elä­män­myön­tei­syyt­tä ja sin­nik­kyyt­tä­kin on var­mas­ti arjes­sa tar­vit­tu, sil­lä elä­mä ei ole ollut aina help­poa. Suvun gee­neis­sä­kin saat­taa piil­lä pit­kän iän salaisuus. 

Kir­kon­kir­jois­sa Eli­nan nimi on kir­joi­tet­tu kah­del­la i‑kirjaimella, mut­ta nimek­si vakiin­tui Eli­na hänen omas­ta tahdostaan.