Koronan on ennustettu mullistavan pysyvästi koko elämäntapamme. No jaa, jotain ehkä muuttuukin, mutta useimmissa asioissa palataan aikaisemmille urille pandemian päätyttyä. Siihen pakottaa jo sekin, että kaikki aikaisemmin rakentamamme edellyttää tietynlaista tapaa elää ja toimia. Kaiken rakentaminen uudelleen ei ole mahdollista.
Vaikka suuria vappujuhlia ei tänään tai huomenna nähdäkään, niin poliittisia puheita kyllä kuullaan ja niistä uutisoidaan. Monessa vappupuheessa tulee luultavasti esiintymään etätyö ja sen mahdollinen muuttuminen pysyvämmäksi tavaksi tehdä työtä. Moni on jo alkanut tottua työskentelemään kotonaan, ja elämä on ikään kuin luiskahtanut uuteen uomaan. Varmasti etätyötä tehdään pandemian jälkeen enemmän kuin sitä ennen, mutta useimmille se kuitenkin on vain väliaikainen ratkaisu.
Suomen omavaraisuuden tärkeyttä esimerkiksi maatalouden ja suojavarusteiden osalta on haluttu kovasti korostaa viime aikoina, mutta eiköpähän niittenkin osalta palata pandemian jälkeen entiseen. Mitäkö se tarkoittaa? Sitä että maaviljelijän osuus – taloudellinen arvostus – elintarvikeketjun tulonmuodostuksesta ei tule kasvamaan. Suojavarusteita taas ei luultavasti ole Suomessa kannattavaa valmistaa pandemian jälkeen.
Työmarkkinariidat ovat osittain vaimentuneet pandemian ajaksi, mutta niittenkin osalta löydettäneen nopeasti omiin poteroihin sen jälkeen, kun korona on saatu kuriin. Samoin käy politiikan kanssa. Nyt voidaan monessa asiassa olla samassa rintamassa, mutta yhtenäisyys unohtuu, kunhan koronatulppa aukeaa.
Onneksi on asioita, joitten ei toivokaan muuttuvan. Tätä kirjoittaessani aurinko paistaa ja lehtipuhallin huutaa jossain ulkosalla. Kevät on täällä.