Voiko kirjoittaa koronasta? Tuntuu että siitä jo kaikki mahdollinen sanottu ja kirjoitettu. Vaan voiko olla kirjoittamatta, voiko sitä olla ajattelematta? Viisi viikkoa rajoitustoimia ja paljon tapahtunut – ja ollut tapahtumatta. Paitsi korona itse niin sen torjunnan aiheuttamat vaikutukset ovat massiivisia. Psyykkinen kuorma alkaa painaa.
Kaukaisen epidemian muututtua pandemiaksi olemme kulkeneet läpi monen tavanomaisen toiminnan alasajon vaiheet ja eläneet muutaman viikon rakentaen uusia toimintatapoja. Molemmat tärkeitä uuteen uhkaan varautumisessa. Samalla olemme saaneet vahvasti tuntea tekevämme jotain.
Toimenpiteet epidemian hidastamiseksi ovat olleet onnistuneita ja siitäkin syystä epidemia on alueellamme vasta tulollaan. Epävarma odottelu jatkuu, vaikka olemme jo jonkinlaisessa käännekohdassa. Rajoitusten purkamisia pitää uskaltaa suunnitella, vaikka niistä luopuminen voi olla vielä vaikeampaa kuin niihin sopeutuminen. Miten uskaltaa luottaa taas siihen, jota on opettanut itsensä varomaan?
Minä ahmin tilastoja, odotan puolenpäivän uusia lukemia. Vaikka niiden kertoma on rajallista, varmaan useat muutkin löytävät jonkin luvun tai kuvaajaan johon tukeutua tiedonnälässä, vertailukelpoisen aiempaan. Ja kyllä, ompelin kasvomaskin, vaikka en tiedä käytänkö sitä koskaan, koska en edelleenkään käy juuri missään. Tuntuu hyvältä tehdä jotain, kokeilla osaako. Samalla voi kokea vahvaa yhteisöllisyyttä — olemme maailmanlaajuisesti enemmän samassa veneessä kuin ehkä koskaan.
Nykyinen kriisi rasittaa mieltä, koska uhkaa ei voi havaita. Tuntuu ahdistavalta, että voi olla itse tietämättään riski muille. Kriisi koskee kaikkia, meitä itseämme ja läheisiämme, mutta tilanne ja tarina on jokaisella omansa. Yhteinen haaste, henkilökohtainen kokemus, jokaisella omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Epävarmuutta, muuttuvia tilannearvioita ja ristiriitaisia ohjeita. Sen hyväksymistä että kaikki ei mene täydellisesti. Jos pelkää liikaa virheitä, ei uskalla tehdä mitään. Vastuunkantoa tarvitaan jokaiselta paitsi itse epidemian suhteen niin myös henkisen kuormituksen helpottamiseen.
Pelkoa ei ole syytä lietsoa eikä vastakkainasettelulla voiteta mitään. Sekin on oikeasti surullista, että mökille ei ehkä voi mennä, vaikka se yleensä on rentoutumisen paikka, on mieluisaa tekemistä ja etäisyyden ottaminen tuntuu luonnolliselta. Vetää alakuloiseksi, että moni hyvä tapahtuma joudutaan jatkossakin perumaan. Silti ohjeita on jaksettava noudattaa sitkeästi.
Emme vielä tiedä, milloin koronasta päästään eroon. Myös jotain hyvää tästä jää, kun ollaan tultu uuteen normaaliin. Alun epäuskon ja hämmennyksen jälkeen olemme oppineet paljon. Uusia digitaalisia toimintatapoja on omaksuttu tehokkaammin, minkä uskoimme olevan mahdollista.
Olemme myös kokeneet sen että asioita voidaan muuttaa nopeasti ja tehokkaasti sitten kun se taas joskus on tarpeen. Se luo turvallisuutta. Tunnen tässä tilanteessa enemmän kiitollisuutta ja myötätuntoa kuin ahdistusta tulevasta.
Heli-Hannele Haapaniemi, Iin Vihreät, kunnanvaltuuston 3. varapj