Ystävä tilasi netistä ukulele-soittimen, koska nyt kotikaranteenissa vihdoin on aikaa toteuttaa haave soittamisen opettelusta. Toinen tuttu kertoi somessa etätyöskentelyn ja kotonaolon siivittämän arjen kohokohdasta. Hän meikkasi ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon, pukeutui kotoisan lököasun sijasta paremmin ja meni ostamaan lähikaupasta juustoa. Iäkkäämmän väen kokemukset ovat karumpia. Voi olla tunne, että on vanki omassa kodissaan. Kun liikut ovat muutenkin vähissä, nyt kukaan ei saa tulla edes käymään.
Rajoitusten tärkeys kuitenkin ymmärretään. Ja kuuliaisuudesta me suomalaiset voimme kaikki onnitella itseämme. Näyttää nimittäin siltä, että toimet tepsivät. Voimme olla ylpeitä siitä, että yhteiskuntamme toimii poikkeusoloissakin. Valtiolla on myös varmuusvarastot, jotka on huomioitu New York Timesin uutisia myöten. Meillä on valmiuksia kohdata koronasota.
Suunnitelmat testausten laajentamisesta vaikuttavat oikealta suunnalta. Samaan aikaan on jo mietittävä miten tästä tilanteesta selviydytään kuiville, kun sen aika on — sitä ei kukaan osaa vielä ennustaa. Pandemiakriisin keskellä eläminen ja työskentely vaatii kaikilta kärsivällisyyttä ja ponnisteluja vielä pitkään. Hoitohenkilökunnalle, kaupan- ja muiden palvelualojen ja yhteiskunnan rattaiden pyörittäjille kuuluu erityiskiitokset, kuten myös vapaaehtoisille auttajille.
Jos epätoivo iskee päälle, voi miettiä mitä positiivisia asioita elämässä on ja kääntää välillä ajatukset koronasta niihin. Tarpeen on myös pitää kiinni arjen rutiineista, joiden tekeminen on mahdollista. Haastavaa se voi olla, kun sairastumisen pelon ohella monilla on huoli toimeentulosta tai yrityksen toiminnan tulevaisuudesta.
Aina on kuitenkin toivoa. Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, myös poliittisilta päättäjiltä. Neuvoja tulisi sietää ja ottaa vinkeistä vaari laajalla rintamalla.
auli.haapala(at)rantapohja.fi