Itse­näi­syy­den päi­vä­mää­rä 6.12. oli kom­pro­mis­si sodan ja kie­li­ky­sy­mys­ten jaka­mal­ta maalta

Ei ole miten­kään itses­tään sel­vää, että Suo­men itse­näi­syyt­tä juh­li­taan juu­ri jou­lu­kuun kuu­den­te­na. Aluk­si tar­jol­la oli usei­ta eri päi­vä­mää­riä, jois­ta halut­tiin teh­dä tär­kein kan­sal­li­nen juhlapäivä.

Väke­vim­min ehdol­la oli­vat sisäl­lis­so­taa seu­ran­nut val­kois­ten voi­ton päi­vän mars­sin päi­vä­mää­rä 16.5., Venä­jän, Sak­san, Rans­kan ja Ruot­sin Suo­men itse­näi­syy­den tun­nus­ta­mi­sen päi­vä­mää­rä 4.1. sekä nyt juh­lit­ta­va itse­näi­syys­päi­vä 6.12. Lisäk­si mie­tit­tiin jon­kin jo ole­mas­sa ole­van päi­vän kuten Rune­ber­gin päi­vän vah­vis­ta­mi­nen tär­keim­mäk­si kan­sal­li­sek­si juhlapäiväksi.

Suo­men- ja ruot­sin­kie­lis­ten oli vai­kea löy­tää yhteis­tä päi­vä­mää­rää, mut­ta var­mim­min kan­san jakoi juu­ri päät­ty­nyt sisällissota.

– Kaik­ki muut vaih­toeh­dot pait­si 6.12. jakoi­vat kan­saa joten­kin. Kan­san jako sisäl­lis­so­dan jäl­keen näkyi, ja päi­vä­mää­rän suh­teen teh­dyt rat­kai­sut liit­tyi­vät tuon jaon rat­kai­suun, uskon­to­tie­teen toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va Jere Kyy­rö Turun yli­opis­ton his­to­rian, kult­tuu­rin ja tai­tei­den tut­ki­muk­sen lai­tok­sel­ta kertoo.

Vaih­toeh­to­ja kan­sal­lis­päi­väk­si oli­si voi­nut olla enem­män­kin. Sopi­via päi­viä oli­si­vat olleet esi­mer­kik­si Suo­men riip­pu­mat­to­mak­si julis­ta­mi­sen päi­vä­mää­rä 15.11. sekä 4.12., jol­loin Svin­huf­vu­din senaat­ti eli Suo­men sil­loi­nen hal­li­tus antoi esi­tyk­sen­sä Suo­men julis­tau­tu­mi­ses­ta itsenäiseksi.

Mah­dol­li­nen oli­si ollut myös val­ta­lain anta­mis­päi­vä 18.7. Val­ta­la­ki oli­si siir­tä­nyt suu­rim­man val­lan kei­sa­ril­ta edus­kun­nal­le. Laki ei tul­lut voi­maan, kos­ka Kerens­kin väliai­kai­nen hal­li­tus Venä­jäl­lä hajot­ti eduskunnan.

Val­tio­neu­vos­to vah­vis­ti jou­lu­kuun kuu­den­nen Suo­men itse­näi­syys­päi­väk­si vas­ta mar­ras­kuus­sa 1919. Päi­vä­mää­rän valin­taan saat­toi vai­kut­taa Kaar­lo Juho Ståhl­ber­gin valin­ta Suo­men pre­si­den­tik­si vuon­na 1919. Hän edus­ti sovit­te­le­vaa lähes­ty­mis­ta­paa punais­ten ja val­kois­ten väli­seen jakoon, joten neut­raa­li päi­vä sopi hänelle.

– Myös Man­ner­heim oli ollut vah­va ehdo­kas ensim­mäi­sek­si pre­si­den­tik­si. Jos pitää arva­ta, niin hän oli­si toden­nä­köi­ses­ti kan­nat­ta­nut päi­vä­mää­rää 16.5. Sosi­aa­li­de­mo­kraa­tit aset­tui­vat kan­nat­ta­maan 6.12. itse­näi­syys­päi­väk­si sil­lä ehdol­la, että kaik­ki kapi­noit­si­jat sai­si­vat armahduksen.

6.12. ja 16.5. oli­vat molem­mat vah­vo­ja kan­sal­li­sia juh­la­päi­viä Val­tio­neu­vos­ton pää­tök­ses­tä huo­li­mat­ta. 16.5. pää­tyi Puo­lus­tus­voi­mien lip­pu­juh­la­päi­väk­si ja val­koi­sen Suo­men tär­keäk­si päi­väk­si. Man­ner­heim kään­si kelk­kan­sa päi­vä­mää­rän suh­teen tal­vi­so­dan hen­ges­sä vuon­na 1940 pois­ta­mal­la kan­saa jaka­neel­ta päi­vä­mää­räl­tä sen sii­he­nas­ti­sen ase­man. Vuo­des­ta 1942 läh­tien Puo­lus­tus­voi­mien lip­pu­juh­la­päi­vää on vie­tet­ty Man­ner­hei­min syn­ty­mä­päi­vä­nä 4.6.

Valit­tu päi­vä­mää­rä osui myös erään vähem­män tun­ne­tun, jo ole­mas­sa olleen juh­la­päi­vän pääl­le. 6.12. Kar­ja­las­sa oli van­has­taan vie­tet­ty pyhi­myk­sen muis­to­päi­vää, niin kut­sut­tua Miik­ku­lan eli pyhän Niko­lain päivää.

Kei­sa­ril­li­sen perin­teen mukaan itse­näi­syys­päi­vä oli alus­ta alkaen vapaa­päi­vä val­tion viras­tois­sa, kou­luis­sa ja yli­opis­tos­sa. Ylei­sek­si vapaa­päi­väk­si itse­näi­syys­päi­vä tuli vas­ta vuon­na 1929. Lais­sa oli kui­ten­kin por­saan­rei­kiä, joi­den käyt­tö mah­dol­lis­ti vapaa­päi­vän riis­tä­mi­sen työ­väel­tä eri kei­noin. Asia kor­jat­tiin vuo­den 1937 laissa.

– Itse­näi­syys­päi­vän muut­ta­mi­nen kaik­kia kos­ke­vak­si vapaa­päi­väk­si saat­taa olla suu­ri syy sii­hen, mik­si 6.12. lopul­ta voit­ti suo­sios­sa lip­pu­juh­la­päi­vän 16.5., Kyy­rö arvelee.