Haukiputaan vanhimpiin yksityisiin yrityksiin lukeutuva Kellon TB Pohjois-Kellossa on myynyt poltto– ja voiteluaineita jo 70 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi ja kiitokseksi asiakkaille huoltamolla juotiin kakkukahvit viime torstaina. Yrittäjät Terttu ja Seppo Isohookana saivat paljon onnitteluja ja kävijöitä riitti aamusta iltaan.
Kellontien varressa sijaitseva “Pikku-TB” on paitsi huoltamo, myös kyläläisten kohtaamispaikka ja tärkeä paikallinen lähipalvelu. Asioinnin lomassa käydään myös monet ajankohtaiset porinat kahvikupin äärellä.
– Nyt on mentävä auttamaan, huomaa Seppo Isohookana nähdessään ikkunasta tutun asiakkaan ajavan tankille.
– Tankkaamme asiakkaille, ketkä apua tarvitsevat. Jonkin verran on vielä myös asiakkaita, jotka haluavat maksaa polttoaineen käteisellä rahalla, lisää Terttu Isohookana.
Synttäripäivänä asiakkaiden kanssa ehdittiin vaihtaa ajankohtaisia kuulumisia ja muistella menneitä. Puheenaiheet risteilivät Haukiputaan kunnan ajoista ja kyläkeskusten palveluista niin Haukiputaalla kuin Iissä ja Kuivaniemelläkin. Torstaina julkaistu puoluekannatusgalluppi kirvoitti kielenkantoja, eikä maailmanpolitiikkakaan jäänyt ruotimatta. Vaikka eri mieltäkin oltaisiin, ei kukaan ota vakavammin nokkiinsa, vaan pieni väittely virkistää ja huumori kukkii.
Ensimmäinen kuormakirja tallessa
Jakeluaseman Kelloon perustivat Sepon vanhemmat Helvi (s. 1925) ja Kalle Isohookana (s. 1921) marraskuussa 1949. Ensimmäinen kuormakirja on tallella aseman seinällä ja se on säilynyt 70 vuotta. Nykyiset kuormakirjat säilyvät kolme viikkoa, kun tulosteen muste haihtuu. Vanhan kuormakirjan mukaan ensimmäinen tilaus oli 1400 kiloa polttoainetta, silloin toimitus oli kiloina, nykyisin litroina. Bensalitra maksoi silloin nykyrahaksi muunnettuna 6 senttiä litralta kun hinta on tänä päivänä noin 1,50 euroa.
– Ennen aikaan elanto oli hankittava lujasta ja monesta lähteestä. Osaammeko me nykyajan ihmiset edes kuvitella sitä aikaa, pohtii Seppo.
– Kun miehet olivat sodassa, kuten Kalle-isäkin, naisten oli huolehdittava toimeentulosta. Myöhemmin kotona oli 50-luvulta lähtien myös pari lehmää, harjoitettiin pienesti maa- ja metsätaloutta ja kalastettiin huoltamon ohessa. Kalle-isä työskenteli myös tielaitoksella, muisteli Seppo Ishokoonana.
Äiti Helvin jäätyä eläkkeelle Seppo jatkoi huoltamoyrittäjänä. Sukupolvenvaihdos tuntui oikealta ratkaisulta, vaikka ei ollut itsestään selvää, sillä Seppo oli opiskellut metsäteknikoksi. Huoltamolla hän oli töissä jo 9‑vuotiaasta lähtien.
Nykyisin kumppanina huoltamolla työskentelee Terttu-vaimo, joka on tehnyt työuran sairaanhoitajana. Aiemmin yrityksellä on ollut työntekijöitä ja apuna myös perheen kolme poikaa. Nykyinen huoltamorakennus valmistui vuonna 1991.
Palvelut keskittyneet, kilpailu kiristynyt
Paljon on maailma muuttunut 70 vuodessa pienyrittäjän näkökulmasta. Palvelut ovat keskittyneet kaikilla aloilla suurempiin yksiköihin isojen ketjujen omistukseen ja kilpailu on kiristynyt polttoaineenjakelussakin. Jäljelle jääneillä yksityisillä pienyrityksillä on vaikeaa yltää sellaisiin myyntivolyymeihin kuin isommilla, joille on etua myös isoista yhteisistä tavarahankinnoista kilpailukykyisemmin hinnoin.
Seppo Isohookana harmittelee, että tasavertaisia ja kilpailukykyisiä etuja pienyrittäjille ei aja kukaan. Hän muistaa kerran soittaneensa asiasta kilpailuvirastoon, josta vastattiin, että paikka ei ole mikään pienyrittäjien sosiaalitoimisto.
Pienemmät kivijalkayritykset sinnittelevät ja tarjoavat asiakkaille lähellä sijaitsevan vaihtoehdon. Kuntien ja kaupunkien tehtävä on kaavoituksella ja infralla luoda yrityksille puitteita toiminnalle, mutta ne eivät “lopeta” yrityksiä.
– Kuntalaisista on kiinni, miten palveluja käytetään ja onko yrityksellä toimintaedellytyksiä, huomauttaa Isohookana. Kyseessä on tietenkin asiakkaan valinta, jotkut haluavat mennä isompiin keskuksiin tai tilata netistä, toiset haluavat käyttää paikallisia palveluja.
Toimintaa sisulla ja sydämellä
– Sisulla ja sydämellä, on meidän ketjun slogan, ja se pitää kyllä paikkansa, summaa Isohookana.
Yksityisyrittäjän arjessa parasta on tietty vapaus. Seppo Isohookana tykkää luonnossa liikkumisesta ja lenkkeilystä koiran kanssa. Vaimon kanssa voidaan sopia vuorottelusta, milloin näitä omia juttua pääsee tekemään. Tertulla puolestaan on menoja vapaaehtoistyössä Haukiputaan seurakunnassa.
– Yhteiset lomat eivät ole kuitenkaan ole mahdollisia, ja se on harmi, toteaa Terttu Isohookana.
Kellon Teboil on avoinna maanantaista perjantaihin kello 6–18 ja lauantaisin 8–18. Sunnuntaisin paikka on kiinni, mutta tankkausautomaatit ovat myös silloin toiminnassa.
Isoimmaksi haasteeksi pienyrittäjän näkökulmasta Seppo Isohookana näkee tiukat viranomaissäännökset, joissa pieniltä edellytetään samaa kuin isoilta yrityksiltä, joilla on käytössä väkeä ja varoja selvittää ja hoitaa asioita parhain päin.
Esimerkkinä Seppo Isohookana mainitsee ympäristösäädökset, jotka edellyttävät nyt Kellon TB:llekin puolen miljoonan euron investointia polttoainesäiliöiden huputtamiseen maan alla, koska paikka sijaitsee pohjavesialueella. Maaperää on kairattu ja tarkkaillaan koko ajan, eikä ongelmia ole ollut eikä uhkaa Oulun kaupungin juomavedelle.
– Ympäristönsuojelu on hyvä asia, mutta maalaisjärjen käyttö olisi myös sallittua.
Tuttu paikka monille
Kellon TB:lle poikkeaa onnittelukäynnille myös Teboilin aluepäällikkö Tommi Pikkuhookana, joka on kotoisin Takkurannalta. Hänelle paikka on tuttu jo lapsuudesta.
– Sidoin perhoja ja sain tuoda niitä myyytäväksi tänne, muistelee Pikkuhookana.
Puhe kääntyy Takkurannan kouluun. Seppo Isohookanan mielestä Takkurannalla on Suomen paras koulu, sitä ei tänä päivänä ehkä ymmärretä. 1920-luvulla kylän isännät lahjoittivat maan ja puun koulun rakentamista varten.